Muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymää potevat kärsivät usein myös masennusoireista. Tuoreen tutkimuksen perusteella masennus vaivaa joka kolmatta potilasta.

JAMA Psychiatry -lehden julkaisemat tulokset perustuvat 57 tutkimuksen ja 21 000 potilaan tietoihin. Luvut vaihtelivat jonkin verran tutkimusten asetelmista riippuen, mutta arviolta 25–40 prosenttia potilaista poti masennusta.

Hiljattain julkaistiin myös tutkimus, jossa masennusoireiden havaittiin huonontavan lievää mielentoimintojen heikentymää potevien työmuistia, episodista muistia ja toiminnanohjausta, mikä puolestaan näkyi kognitiivisia toimintoja kokonaisuudessaan arvioivissa mittauksissa. Näin ollen masennus voi osittain seurata muistiongelmista, mutta myös pahentaa niitä.

Suomessa kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt arviolta 120 000 henkilöllä ja suurin piirtein yhtä monella on jonkinasteinen dementia.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Psychiatry 2016;DOI:10.1001/jamapsychiatry.2016.3162)
http://jamanetwork.com/journals/jamapsychiatry/fullarticle/2587078