Aivoinfarktit näyttäisivät olevan vakavampia ja seurauksiltaan pahempia potilailla, jotka ovat saaneet koronavirustartunnan. He myös menehtyvät sairaalahoidon aikana muita potilaita todennäköisemmin. Tutkimuksessa seurattiin 274 koronavirustartunnan saanutta aivoinfarktipotilasta sekä 336 verrokkia, joilla oli vain aivoinfarkti. Potilaat olivat keskimäärin 71-vuotiaita.Koronavirustartunnan saaneiden aivoinfarktit olivat vakavampia ja heistä selvästi useammat olivat vakavasti vammautuneita sairaalasta päästessään. Myös heidän riskinsä menehtyä seurannan aikana oli noin neljä kertaa suurempi kuin muiden aivoinfarktipotilaiden.Koronavirustartunnan aiheuttama infektio ja oireet voivat olla suoraan ilmiön taustalla, mutta myös monet muut tekijät voivat selittää tuloksia. On esimerkiksi mahdollista, että koronavirustartunnan takia potilaat hakeutuivat hoitoon myöhemmin ja siksi heidän infarktinsa olivat pahempia. Lisäksi tiedetään, että koronavirustartunta lisää verenkierron tukostaipumusta. Yhteyttä pitää kuitenkin tutkia lisää ennen kuin mekanismista saadaan varmuus.Tutkimus julkaistiin Stroke-lehdessä.Suomessa vuosittain noin 14 000 henkilöä sairastuu aivoverenkiertohäiriöön. Näistä 75 prosenttia on aivoinfarkteja. Maailmanlaajuisesti aivoinfarktiin menehtyy vuosittain noin 6,5 miljoonaa ihmistä.Uutispalvelu Duodecim(Stroke 2020;51:e254–e258)https://doi.org/10.1161/STROKEAHA.120.031208

(000.000) 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla