Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan lasten pituuskasvu on nopeampaa kouluvuoden kuin kesälomien aikana. Paino sen sijaan näyttäisi kertyvän tasaista tahtia ympäri vuoden.Tutkimus julkaistiin Frontiers in Physiology -lehdessä, ja siinä seurattiin 7 600 viisivuotiasta lasta kymmenvuotiaaksi asti. Lasten pituus ja paino mitattiin keväisin ja syksyisin.Verrattuna kesäaikaan lasten pituuskasvu oli nopeampaa syyskuun ja huhtikuun välisenä aikana. Ero oli pieni, vain 0,05 senttimetriä kuukaudessa, mutta se näkyi tasaisesti koko tarkastelujakson ajan. Lasten painonkehityksessä ei nähty samanlaista vaihtelua.

Aiemmissa tutkimuksissa lasten on osoitettu lihovan enemmän kesäloman aikana, mutta nyt julkaistujen tulosten valossa on mahdollista, että pituuskasvun vaihtelu osaltaan selittää ilmiötä. Lihomista arvioidaan usein painoindeksillä, joka lasketaan pituuden ja painon suhteesta. Jos lapset kasvavat hitaammin kesällä, painoindeksi voi näyttää suuremmalta kesän jälkeen.

Uutispalvelu Duodecim(Frontiers in Physiology 2022;13:793999)https://doi.org/10.3389/fphys.2022.793999

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

(000.000) 2022 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla