Aivohaveripotilaat menehtyvät sairauteensa todennäköisemmin, jos he sattuvat sairastumaan loma-aikana, tuore tutkimus osoittaa.Taiwanilaistutkijoiden havainnot perustuvat vuosina 2011–2015 kertyneisiin sairausvakuutusrekisteritietoihin, ja niiden perusteella lomakausina sairastuvat menehtyvät sairaalassa 20 prosenttia todennäköisemmin kuin arkipäivänä sairastuneet. Myös riski menehtyä viikon tai kuukauden sisällä oli heillä 20–30 prosenttia suurempi.
Samansuuruinen ero havaittiin verrattuna viikonloppuna sairaalaan tuotuihin potilaisiin. Viikonloppuna sairastuneet eivät kuitenkaan eronneet arkipäivinä sairastuneista, tulokset osoittivat.Kaikki yhteydet pysyivät ennallaan senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin aivohaverin vakavuusaste ja muita ennusteeseen mahdollisesti vaikuttavia taustamuuttujia. Lomakautena pidettiin vähintään neljäpäiväisiä lomia.Aiemmissa tutkimuksissa samankaltaisia yhteyksiä on havaittu muun muassa leikkauskuolleisuuden kohdalla. Ilmiön tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta sairaalat saattavat lomakausina toimia pienemmällä henkilökunnalla, mikä voi joissain tapauksissa vaikuttaa hoitoon.Tutkimus julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.Suomessa vuosittain noin 14 000 henkilöä sairastuu aivohaveriin eli aivoverenkiertohäiriöön. Joka neljäs potilas sairastuu työikäisenä.Uutispalvelu Duodecim(Journal of the American Heart Association 2019;DOI:10.1161/JAHA.118.011888)https://doi.org/10.1161/JAHA.118.011888

(2019510) 2019 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla