Jos kehitys jatkuu nykyisellään, naisten keuhkosyöpäkuolemat voivat yleistyä jopa 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, tutkijat arvioivat. Samaan aikaan esimerkiksi rintasyöpäkuolleisuuden uskotaan vähentyvän noin 10 prosenttia. Tiedot perustuvat 52 maata kattavaan analyysiin, joka julkaistiin Cancer Research -lehdessä.Analyysin perusteella tutkijat uskovat keuhkosyövän tappavan vuonna 2030 vuosittain noin 16 naista sadastatuhannesta, kun vuonna 2015 siihen kuoli 11 naista sadastatuhannesta. Suurimmat lisäykset nähdään Euroopassa ja Oseaniassa, missä naisten tupakointi on ollut yleistä pitkään. Muualla maailmassa, missä naisten tupakointi alkoi yleistyä vasta myöhemmin, muutokset ovat toistaiseksi maltillisempia.Rintasyöpäkuolleisuuden tutkijat arvioivat laskevan hieman, noin 10 prosenttia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vuonna 2015 rintasyöpään menehtyi keskimäärin 16 naista sadastatuhannesta, mutta vuonna 2030 luku on nykykehityksellä 15 sadastatuhannesta. Rintasyöpä on yleistymässä Aasiassa ja vähentymässä Euroopassa, mikä luultavasti kuvastaa muutoksia elintavoissa, tutkijat kirjoittavat.Keuhkosyöpä on maailman yleisin syöpä. Suomessa siihen sairastuu vuosittain noin 1 600 miestä ja 800 naista. Valtaosa keuhkosyövistä johtuu tupakasta.Uutispalvelu Duodecim(Cancer Research 2018;DOI:10.1158/0008-5472.CAN-18-0187)http://cancerres.aacrjournals.org/content/78/15/4436

(2018813) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla