Päivittäinen omenien syöminen voisi auttaa monia kolesterolitasojensa kanssa kamppailevia, tuore tutkimus osoittaa. Vaikutus ei ole kovin suuri, mutta hedelmien syöminen on muutenkin terveellistä.The American Journal of Clinical Nutrition -lehden julkaisemat tulokset perustuvat kokeeseen, jossa 40 vapaaehtoista viisikymppistä söi kahden kuukauden ajan kaksi omenaa päivittäin. Neljän viikon tauon jälkeen samat koehenkilöt nauttivat kahden kuukauden ajan omenia vastaavan sokeri- ja energiamäärän sisältäviä juomia päivittäin. Kaikkien osallistujien kolesterolitasot olivat lievästi koholla.
Omenajakson aikana osallistujien kokonaiskolesterolipitoisuus sekä LDL-kolesterolipitoisuus pienenivät enemmän kuin vertailujakson aikana, tulokset osoittivat. Suotuisia vaikutuksia havaittiin myös triglyseriditasoissa ja verisuonten toiminnassa, mutta ei verenpaineessa.

Kokeen tulokset pitää varmistaa suuremmissa lisätutkimuksissa, mutta ne viittaavat kolesteroliongelmaisten todennäköisesti hyötyvän päivittäisestä omenan syömisestä. Aiemmissa tutkimuksissa säännöllinen hedelmien syöminen on yhdistetty muun muassa pienempään sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen riskiin.

Uutispalvelu DuodecimThe American Journal of Clinical Nutrition 2020;111:307–318)https://doi.org/10.1093/ajcn/nqz282

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

(000.000) 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ihminen on biologisesti yhtä lailla eläin ja kolesteroli on elimistön rakennus- ja korjausaine, jota maksa ja kaikki solut tekevät sen mitä tarvitaankin.  Jos sitä on ruoassa, niin oma tuotanto silloin vähenee.  Korkea kolesteroli kertoo yleensä vain elimistön aktiivisesta uusiutumiskyvystä ja ennakoi korkeaa elinikää. Kolesteroli ei myöskään ole vaarallista vaan runsaat LDL-partikkelit, joiden sisällä kolesteroliakin kulkee. Näitä verisuoniin tarttuvia LDL-partikkeleilta on silloin paljon, kun syö runsaasti hiilihydraatteja ja maksa tekee näistä rasvaa, joiden kuljettamiseen tarvitaan runsaasti näitä LDL-partikkeleita. Tästä riskistä kertoo sillon parhaiten triglyseridien paastoarvo. Jos se on luokkaa yksi tai alle, niin tilanne on yleensä aika kohdallaan.

Pekka Lönnroth

Sisältö jatkuu mainoksen alla