Pre-eklampsiaa eli ns. raskausmyrkytystä poteneet naiset ovat suurentuneessa vaarassa sairastua loppuvaiheen munuaistautiin myöhemmin elämässään. Yhteys on havaittu aiemminkin, mutta tuoreet ruotsalaistulokset vahvistavat näyttöä entisestään. Pre-eklampsia tarkoittaa raskaudenaikaista verenpaineen nousua ja valkuaisen erittymistä virtsaan.Ruotsalaisten tulokset perustuvat lähes 1,4 miljoonan naisen raskaus- ja terveystietoihin vuosilta 1982–2012. Analyysista suljettiin pois naiset, jotka olivat jo sairastuneet krooniseen munuaistautiin, sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen tai korkeaan verenpaineeseen.
Pre-eklampsia ainakin yhden raskauden aikana liittyi noin viisinkertaiseen riskiin sairastua loppuvaiheen munuaistautiin, tulokset osoittivat. Yhteydet havaittiin analyysissa, jossa oli huomioitu monia tuloksiin mahdollisesti vaikuttavia taustamuuttujia, kuten naisten ikä ja koulutustaso.
Jos havaittu yhteys johtui vain ja ainoastaan pre-eklampsiasta, osallistujilla todetuista munuaistaudeista 14 prosenttia johtui siitä, tutkijat kirjoittavat. Näin ollen riski ei käytännössä ole kovin suuri. Vielä on myös epäselvää, kuinka suurelta osin yhteyteen vaikuttavat muut seikat, kuten ruokavalio, fyysinen aktiivisuus ja perimä, joita tutkimuksessa ei huomioitu.
Vaikka riski ei käytännössä ole suuri, se on tutkijoiden mielestä riittävä, jotta pre-eklampsiaa voidaan pitää merkkinä loppuvaiheen munuaistaudin riskistä. Näin ollen sen ehkäiseminen saattaa myös vähentää naisten munuaistauteja.
Pre-eklampsia todetaan Suomessa noin kolmella prosentilla eli vuosittain noin 1 800:lla raskaana olevista naisista. Pre-eklampsia voi aiheuttaa istukan vajaatoimintaa, sikiön kasvun hidastumaa, hapenpuutetta ja jopa sikiökuolemia. Äideillä pre-eklampsia suurentaa myös sydän- ja verisuonitautien riskiä.
Loppuvaiheen munuaissairaus on munuaistaudin vakavin muoto, joka ilman dialyysihoitoa tai munuaissiirtoa johtaa kuolemaan. Dialyysihoidossa munuaisten vajaatoimintaa potevan verestä poistetaan kuona-aineita, jotka normaalisti poistuisivat munuaisten avulla. Suomessa noin 1 800 henkilöä saa dialyysihoitoa. Munuaissiirtoja tehdään noin 240 vuosittain.
Tutkimus julkaistiin PLOS Medicine -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim(PLOS Medicine 2019;DOI:10.1371/journal.pmed.1002875)https://doi.org/10.1371/journal.pmed.1002875

(2019924) 2019 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla