Kansainvälisten ponnistelujen ansiosta tuberkuloosiin kuolee entistä vähemmän ihmisiä. Myös uusien tartuntojen ja tautia sairastavien määrät ovat laskemassa, mutta selvästi hitaammin kuin kuolleisuus.

Tuoreen selvityksen perusteella tuberkuloosikuolleisuus on laskenut vuosittain noin 4 prosenttia edellisen vuosikymmenen aikana. Suotuisa kehitys johtuu todennäköisesti parantuneesta lääkkeiden saatavuudesta, mutta tästä huolimatta tuberkuloosiin menehtyy vuosittain noin 1,3 miljoonaa ympäri maailmaa. Uudet tuberkuloositartunnat ovat nekin vähentyneet, mutta tahti on noin puolet kuolleisuuden vähentymisestä. Nykyään uusia tartuntoja todetaan noin 10 miljoonaa joka vuosi. Jotta tilanne paranisi, tuberkuloosi pitäisi monissa maissa diagnosoida aiemmin ja hoito aloittaa varhaisemmin kuin nykyään. Näin potilaita estettäisiin levittämästä tartuntaa.

Tuberkuloosin leviämiseen ja kuolleisuuskehitykseen vaikuttavat myös tupakointi ja alkoholi sekä diabetes, jonka tiedetään suurentavan tuberkuloositartunnan riskin kolminkertaiseksi. Tuberkuloosi on yleinen varsinkin Aasian ja Afrikan köyhän väestön keskuudessa.

Tiedot julkaistiin lääketieteellisessä Lancet Infectious Diseases -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim
(Lancet Infectious Diseases 2018;DOI:10.1016/S1473-3099(17)30703-X)http://www.thelancet.com/journals/laninf/article/PIIS1473-3099(17)30703-X/fulltext

(2018314) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.