Mielen ongelmat versovat usein liian sitkeistä muistikuvista. Unohtaminen raivaa tilaa hyvinvoinnille – ja siihen voi itse myös aktiivisesti vaikuttaa.
Moni tuntee omakohtaisesti, miten muisti osaa hallita sekä ystävällisesti että vihamielisesti. Muistin varassa opimme uusia taitoja, vältämme aiemmin tekemiämme virheitä ja rakennamme minuutta. Toisaalta muisti panee meidät elämään uudelleen hetkiä, jotka haluaisimme unohtaa.
Tarkkaavaiset muistavat terävästi
Jotkut muistavat jo syntyjään muita tarkemmin: esimerkiksi monilla autistisilla henkilöillä on poikkeavan hyvä visuaalinen muisti. Yleisin syy hyvään muistiin löytyy kuitenkin tarkkaavaisuudesta: terävimmät muistajat kiinnittävät huomiota ympärillään tapahtuvaan sen sijaan, että he uppoutuisivat omiin ajatuksiinsa.
Joillakin meistä on taipumus ottaa tiukka ja pitkä katsekontakti. Niinpä he muistavat paremmin kasvoja kuin ne, jotka kääntävät katseensa kohtaamisessa nopeammin pois.
– Tarkkaavuudella on iso merkitys muistikuvien muodostumisessa, ja toistojen määrä vaikuttaa siihen, miten pysyviä muistikuvista tulee, selvittää psykologi ja psykoterapeutti Marja Saarenheimo, joka työstää parhaillaan omaelämänkerrallista muistia käsittävää teosta.
Erityisen hyvin mieleen juurtuu voimakkaan tunnelatauksen sisältävät tapahtumat ja asiat. Tutkimukset osoittavat myös, että ihmiset muistavat usein negatiiviset tai traumaattiset kokemukset positiivisten kokemusten sijaan. Se voi olla evoluution kehittämä selviytymismekanismi vaaroilta välttymiseen.
Kykenetkö päästämään irti?
Varsinkin masentuneilla tai alavireisillä ihmisillä on taipumus pyöritellä mielessään ikäviä muistoja. Silloin pätee helposti sama nurinkurinen kaava kuin traumamuistojenkin tapauksessa:
– Mitä kiivaammin ikäviä muistoja alkaa torjua, sitä sitkeämmiksi ne muuttuvat. Psyykkisen hyvinvoinnin kannalta olisi suotuisaa, että kykenemme päästämään irti mielipahasta, neuroottisista peloista ja tuskallisista kokemuksista, Saarenheimo sanoo.
Useimmiten voimakkaat kielteiset tunteet haalistuvat ajan myötä, jolloin alkaa vapautua katkeruudesta ja haitallisesta takertumisesta. Emme jää vellomaan menneessä vaan kykenemme jättämään ikävät kokemukset taka-alalle.
– Aina näin ei kuitenkaan käy. Äärimmäisissä tapauksissa kyse voi olla post-traumaattisesta stressireaktiosta, mutta myös lievemmät kipeät kokemukset voivat jäädä vaivaamaan pitkäksi aikaa ja viedä voimia.
Kipeä muisto koukuttaa
Muistoihin voi myös kiintyä. Silloin niitä ei oikeastaan tahdokaan unohtaa.
– Erityisesti kun kyse on koetuista vääryyksistä ja loukkauksista, niihin voi jäädä kiinni. Muisteleminen koskee mutta samalla vetää puoleensa kuin aristava hammas, jota tekee vähän väliä mieli kokeilla kielellä. Yksi selitys tälle on se, että muistaminen lisää hallinnan tunnetta. Se vahvistaa uskomusta, että pystymme jatkossa välttämään tuskaa aiheuttavat tilanteet. Muistelija voi myös tiedostamattaan pelätä, että raastavasta muistosta irrottautuminen mitätöisi jo koetun tuskan.
– Voi olla sietämätön ajatus, että olisi kärsinyt turhaan. Usein käy kuitenkin niin, että mitä tiheämmin kipeää kokemusta kertaa mielessään, sitä herkemmin se palaa mieleen jatkossakin, ja sitä vaikeammaksi irti päästäminen käy, Saarenheimo valaisee.
Liika muistaminen on haaste missä tahansa pitkäaikaisessa suhteessa. Esimerkiksi viha ja kostonhimo johtuvat usein siitä, että ei pysty luopumaan raskaista tunnemuistoista. Ihmiset, jotka miettivät vihaa tai pelkoa, kärsivät usein yksinäisyydestä, kirjoittaa neurologian professori Scott A. Small teoksessaan The Benefits of Not Remembering (2021).
Muisti tarinoi, ei arkistoi
Selkeä yksimielisyys tutkijapiireissä on myös siitä, että muisti toimii enemmänkin tarinankertojana kuin kopiokoneena.
– Mielikuva muistista ikään kuin arkistona, jossa kaikki on kauniisti lokeroituna, on harhaanjohtava, tähdentää Saarenheimo.
Tosiasiassa muistot ovat hippusia hermoverkostoissa, ja ne ikään kuin kasataan aina uudelleen mieleen palauttamisen yhteydessä. Ajan myötä muistot myös muokkautuvat: alkuperäiseen muistoon sekoittuu matkan varrelta monenlaisia aineksia koetusta, nähdystä, kuullusta, luetusta ja kuvitellusta.
Saarenheimo havainnollistaa tätä vanhalla leikillä rikkinäisestä puhelimesta. Yksi leikkijä kuiskaa viestin rivissä seuraavan olevan korvaan. Lopuksi useamman henkilön kuiskattua viestin kuunnellaan lopullinen versio ja yleensä voidaan huvittuneena havaita, miten vähän se muistuttaa alkuperäistä.
Mieli näyttää editoivan jatkuvasti muistoja ja suorastaan määrittää niitä valikoiden osan säilytettäviksi ja toiset poistettavaksi.
Kertaaminen vahvistaa
Pitkään oletus oli, että unohtaessa mielestä vain haihtuisi huomaamatta passiivisesti asioita. Uudemman näytön perusteella unohtaminen on suuressa määrin mitä aktiivisinta toimintaa. Tänä vuonna julkaistussa tutkimuksessa tutkittavat harjoittivat aktiivista muistojen tukahduttamista. Sen avulla kielteiset mielikuvat muuttuivat epäselvemmiksi ja vähemmän eloisimmiksi koehenkilöiden ”sisäisessä katseessa”.
Muistojen aktiivinen estäminen näyttää johtavan pysyvään ja pitkäaikaiseen muistijäljen heikkenemiseen aivoissa, selvittävät tutkijat Max Planck -instituutista. On kuitenkin tärkeää tähdentää, että tutkittavat torjuivat mielikuvia, eivät vaikeita henkilökohtaisia tunteita. Vaikeiden tunteiden tukahduttaminen voi johtaa yhä pahempaan pahanolon kierteeseen. Aktiivisuus ei ole toimiva strategia unohtamiseen, jos se tarkoittaa kertaamista.
Saarenheimon mukaan monet tuntuvat uskovan, että kielteisten muistojen jatkuva läpikahlaaminen johtaa lopulta jonkinlaiseen katharsikseen, joka vapauttaa muistojen vallasta.
– Yleensä tämä ei kuitenkaan onnistu, sillä jos muistoon liittyvä tunne ei muutu, kertaaminen vain vahvistaa sitä entisestään.
Anna uuden kasvaa
Millä sitten kohottaa mielialaa, jos tukahduttaminen ei luonnistu ja vatvominenkin vain pahentaa tilannetta? Yksi parhaista tavoista sammuttaa tai jäähdyttää tuskallisia muistoja on pysyä sosiaalisesti aktiivisena. Vaali ystävyyttä, rakasta sekä ”osallistu elämään”, ohjeistaa professori Small.
Sosiaalinen vuorovaikutus näyttää hillitsevän aivoissa niiden alueiden toimintaa, jotka varastoivat liikaa emotionaalisia muistoja. Tässä piilee Smallin mukaan keskeinen syy myös sille, miksi koronan aikainen eristäytyneisyys ja yksinäisyys on lisännyt niin paljon mielenterveysongelmia.
Toisena tärkeänä keinona Small korostaa riittävää nukkumista. Monet tutkimukset ovat päätyneet siihen, että nukumme myös unohtaaksemme. Kun kärsii univajeesta, aivot alkavat rehottaa muistoja, jotka olisi parempi kitkeä pois. Aivot ovat kuin ruohokenttä – sitä on leikattava, jotta se tarjoaisi tilaa uusille muistoille, uusille yhteyksille ja uudelle kasvulle.
Tila pois märehtimiseltä
Mitä enemmän märehdimme haitallisissa muistoissa, sitä vahvemmat ovat muistia ympäröivien hermosolujen väliset yhteydet. Unohtamista edesauttaakseen kannattaa keskittyä tietoisesti mielihyvää tuottaviin, myönteisiin tai neutraaleihin asioihin, Saarenheimo neuvoo.
– Kun mieli ei pääse käsittelemään kovin monia asioita yhtä aikaa, kielteisille muistoille jää vähemmän tilaa, eivätkä ne ainakaan pääse enää vahvistumaan. Loppuen lopuksi usein muistaminen on hopeaa ja unohtaminen kultaa, Saarenheimo kiteyttää.
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.
