Ärtyvän suolen oireyhtymä voi tuoreen tutkimuksen mukaan lievittyä ulosteensiirron avulla, vaikka toisenkin suuntaisia tuloksia on saatu. Jos nyt saadut havainnot varmistuvat tulevissa tutkimuksissa, ulosteensiirrosta voi tulla merkittävä hoito ärtyvän suolen oireyhtymään.Lääketieteellisen Gut-lehden julkaisemat tulokset perustuvat 165 potilaan kokeeseen, jossa osallistujat saivat joko 30 gramman tai 60 gramman ulostesiirteen terveeltä ja kaikin puolin sopivalta superluovuttajalta, tai lumesiirteen, jossa käytettiin potilaan omaa ulostetta. Siirteet annettiin mahatähystyksessä yläkautta.Kun potilaiden oireilua selvitettiin kolme kuukautta hoitojen jälkeen, luovuttajalta ulosteensiirron saaneista 77 ja 89 prosenttia koki oireidensa lievittyneen huomattavasti. Verrokeista niin koki 24 prosenttia. Potilaat kokivat myös itsensä vähemmän uupuneiksi ja elämänlaatunsa paremmaksi kuin verrokkiryhmäläiset. Lisäksi potilaiden suolistobakteerikannat monipuolistuivat, tutkijat havaitsivat.
Tätä ennen ulosteensiirron vaikutuksia ärtyvän suolen oireyhtymään on selvitetty kahdessa satunnaistetussa ja lumekontrolloidussa tutkimuksessa. Niistä toisessa potilaiden oireet vähenivät, mutta toisessa ulosteensiirto ei auttanut. Nyt tehty tutkimus on aiempia suurempi ja laadukas, mutta menetelmällisten erojen vuoksi tuloksia on vaikea verrata. Havainnot kuitenkin viittaavat siirteen antotavan sekä luovuttajan ominaisuuksien vaikuttavan hoidon tuloksiin.Ärtyvän suolen oireyhtymä on tuntemattomasta syystä johtuva kiusallinen suoliston toimintahäiriö, joka aiheuttaa mm. ripulia, vatsan turpoamista, kipuja ja ummetusta. Sitä potee arvioista riippuen 10–15 prosenttia väestöstä. Vaiva on naisilla yleisempi.Uutispalvelu Duodecim(Gut 2020;DOI:10.1136/gutjnl-2019-319630)https://doi.org/10.1136/gutjnl-2019-319630

(000.000) 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla