Neljää eri geenimuotoa määrittävä verikoe voi tuoreen tutkimuksen mukaan tunnistaa tuberkuloosin kehittymisen jo kaksi vuotta ennen sairastumista. Havainto koskee aktiivista tuberkuloosia potevien kanssa asuvia, jotka ovat suurentuneessa vaarassa sairastua. Samantapaisia testejä on jo olemassa, mutta tutkijat pitävät omaa testiään tarkempana, sillä se tunnistaa tapaukset varmemmin ja vähentää siten turhia ehkäiseviä hoitoja. Tuberkuloosin ehkäisyyn käytettävät hoidot kestävät viikkoja ja niihin liittyy haittavaikutuksia. Tutkimuksen aluksi tutkijat keräsivät verinäytteet 4 500 terveeltä aikuiselta, jotka asuivat samassa taloudessa aktiivista tuberkuloosia sairastavan kanssa. Kaksivuotisen seurannan päätteeksi tutkijat analysoivat tarkemmin 79 tuberkuloosiin sairastuneen ja 330 terveenä pysyneen osallistujan näytteitä. Tulokset pitää varmistaa uusissa ja suuremmissa tutkimuksissa, mutta ne viittaavat nyt tutkitun testin sopivan tuberkuloosin vaarassa olevien tunnistamiseen. Aktiivista tuberkuloosia sairastavien perheenjäsenet ovat alttiita sairastumaan, mutta infektion saaneista silti vain 5–20 prosenttia sairastuu varsinaiseen tuberkuloosiin. Näiden henkilöiden tarkka ja luotettava tunnistaminen auttaisi kohdistamaan ennaltaehkäisevät hoidot nykyistä paremmin. Tuberkuloosi on edelleen monissa maissa merkittävä terveysongelma, vaikka kansainvälisten ponnistelujen ansiosta siihen kuolee entistä vähemmän ihmisiä. Myös uusien tartuntojen ja tautia sairastavien määrät ovat laskemassa. Tästä huolimatta vuosittain noin 10 miljoonaa ihmistä saa tartunnan ja 2 miljoonaa menehtyy tuberkuloosiin. Havainnot julkaistiin American Journal of Respiratory and Critical Care Medicine -lehdessä. Uutispalvelu Duodecim (American Journal of Respiratory and Critical Care Medicine 2018) https://www.atsjournals.org/journal/ajrccm

(201846) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla