Saat juuri sinulle sopivat sukset, jos olet kaupassa rehellinen. Kerro siis, paljonko painat ja kuinka hyvin osaat hiihtää.

Aloitteleva hiihtäjä kohtaa suksikaupassa pitkän rivistön vaihtoehtoja:  Olisiko nanogrip minulle? Ja mitä merkitystä on suksen jäykkyydellä? Jos haluat innostua hiihdosta, valitse juuri sinun taitoihisi, kokoosi ja ajankäyttöösi sopivat välineet.

Ensin on tehtävä valinta perinteisen- tai vapaan- eli luistelutyylin välillä. Myös hiihtäjän koko, hiihtotaito ja se, miten paljon aikoo hiihtää, ohjaavat päätöstä.
– Eniten suksien valintaan vaikuttaa paino, kertoo hiihtovälineasiantuntija ja valmentaja Olli Kainulainen.

Helppo tapa lisätä luistoa suksiin:

 (Jari Joutsen Yokolta näyttää, miten luistonauha toimii)

Vapaa hiihtotyyli

Vapaan hiihtotyylin suksien on hyvä olla omaa pituutta 5–20 senttiä pitemmät. Painavan hiihtäjän kannattaa valita reilusti pitkät sukset. Lyhyt suksi on ketterä ylämäkihiihdossa, mutta pitempi liukuu paremmin.

– Aloittelevan kuntohiihtäjän ei pidä valita liian jäykkiä suksia, sillä ne vaativat hyvää tekniikkaa, Kainulainen sanoo.

Jos ei vielä osaa siirtää painoa tarpeeksi suksen päälle, jäykillä suksilla hiihdosta tulee horjuvaa. Silloin on pakko käyttää enemmän lihasvoimaa, että saa vauhtia potkuun.

Kaupassa ei kannata liioitella taitojaan tai huijata painoaan. Oikeilla tiedoilla myyjä osaa ohjata ostamaan sukset, joiden jäykkyys on sopiva. Jos välineet on valittu väärin, into ladulla hiipuu.

Ensimmäiseksi luisteluhiihtosuksiksi ei myöskään kannata valita halvinta mahdollisinta settiä. Hyvä vapaan hiihdon suksipaketti (sukset ja siteet) maksaa 250 eurosta ylöspäin.

Ennen käyttöä sukset on hyvä voiteluttaa niin, että niissä on pohjustus ja perusluistovoitelu valmiina. Sen jälkeen luistelusuksien hoito on helppoa: pikaluistovoiteilla pärjää pitkään. Riippuen siitä, kuinka paljon hiihtää, sukset voi viedä voideltaviksi urheiluliikkeeseen tai suksihuoltopisteeseen kerran tai pari talvessa.

Vapaan tyylin monossa varpaille pitää jäädä tilaa, mutta muuten kenkä saa istua sukan tavoin eikä kantapää saa nousta. Monon pohja on jäykkä ja nilkan tuki tärkeää.

Perinteinen hiihto

Perinteisen hiihdon sukset saavat olla 15–30 senttiä pidemmät kuin hiihtäjä. Niiden valintaan vaikuttaa myös hiihtokeli: hiihteleekö lähinnä pohjoisessa pakkaskeleillä vai etelän vaihtelevissa olosuhteissa?

Pitopohjasukset kehittyvät koko ajan ja ovat hyvä valinta hiihtäjälle, jolla ei ole aikaa tai tilaa suksien voitelulle. Tosin erilaiset pikapitovoiteet tai pitoteipit toimivat ja niiden käyttö on yksinkertaista.

Uusimmissa pitopohjasuksissa on imukitkaan perustuva pitoalue, jota ei tarvitse voidella. Parhaiten tekniikka toimii nollakelillä tai pikkupakkasella. Kovilla pakkasilla luisto kärsii, mutta rauhalliseen tahtiin suksilla voi hiihtää kelillä kuin kelillä.

Valmistajasta riippuen puhutaan opti-, micro-tai nanogripsuksista.
Zero-pitopohjasuksen pito perustuu mekaaniseen kitkaan. Sukset toimivat perushiihtäjällä oikein hyvin ja sopivat jopa kilpailuihin.

– Mikään ei estä lisäämästä Zero-suksen pitopohjaan voidetta kovalla pakkasella. Silloin suksi ei takertele, Kainulainen neuvoo.

Pitopohjasuksia ei tarvitse voidella, mutta jäätymisen estämiseksi käytetään ainetta, joka levitetään pikaluiston tapaan.

Voideltaviin suksiin tulee oikea jäykkyys, kun ne valitaan paperitestin avulla. Suksien päällä seistessä paperia liikutetaan suksien alla kohtaan, jossa paperi ei enää liiku lattian ja suksen välissä, ja merkitään sukseen pitoalue. Tämä on alue, joka painuu hiihtäessä kiinni latuun ja johon pitoteippi tai -voide laitetaan.

Perinteisen tyylin monossa pohja on notkea ja joustava, jotta päkiällä saa työnnettyä helposti vauhtia. Varpaille pitää olla reilu sentti tilaa, etteivät varpaankynnet kipeydy tai tule mustiksi.

Lue lisää: Hiihtokoulussa

ENNEN OSTOA TIEDOSSA

  • hiihtotyyli
  • paino
  • pituus
  • hiihtotaito
  • hiihtomäärä

SAUVAN PITUUS

Luistelutyylissä 0,91 x oma pituus

Perinteisessä tyylissä 0,85 x oma pituus

Hyvät sauvat

saa 60–200 eurolla. Jos hiihdät paljon, sinun kannattaa valita mahdollisimman jäykkä hiilikuitusauva. Käsihihnan pitää olla helppo pukea.

Muista

lisätä suksen hintaan side, 40–70 e. Käytössä kaksi sidejärjestelmää, Salomon SNS ja Rottefella NNN.

Kuva Shutterstock

Näin vartalonmuokkaus onnistuu.

Kiinteytyminen on sitkeimpiä laihdutusmyyttejä. Varsinkin naisia kehotetaan usein pumppaamaan kuntosalilla kevyitä ja pitkiä, yli 15 toiston sarjoja. Todellisuudessa pikkupainot eivät muokkaa kroppaa juuri lainkaan.

Kuormittava lihaskuntoharjoittelu muokkaa vartaloa parhaiten.

Kiinteytyminen tarkoittaa sitä, että ihonalainen rasvakerros pienenee ja lihas kasvaa. Lihasten kasvu taas vaatii isompia painoja.

Valitse vastukset, joilla jaksat tehdä 8–12 toistoa ja 3–4 sarjaa, sillä tällä alueella lihas kasvaa tehokkaimmin.

Kehoa muokkaavat perusliikkeet, kuten kyykyt, maastaveto ja erilaiset punnerrusliikkeet. Ne rasittavat isoja lihasryhmiä ja kuluttavat paljon energiaa myös treenin aikana.

Salitreeni ei lihota

Kova liikunta voi kerryttää lihaksiin nestettä ja nostaa vaakalukemia hetkellisesti.

Kova harjoittelu aiheuttaa lihaksiin pieniä repeämiä. Kun keho alkaa korjata vaurioita, lihaksiin pakkautuu tulehdusta parantavia aineita ja nestettä. Vaakalukemat saattavat hetkellisesti kivuta muutaman kilon. Tilanne kuitenkin tasaantuu yleensä viimeistään parin kuukauden jälkeen.

Myös lihasmassan kertyminen voi nostaa vaakalukemia. Lihas kasvaa kuitenkin hitaasti kuukausien saatossa. Aloittelija voi kerryttää tyypillisesti noin puoli kiloa lihasmassaa kuukaudessa säännöllisellä voimaharjoittelulla, kolme kiloa vuodessa on varsinkin naiselle jo kova saavutus.

Paino vaihtelee myös vuorokaudenajan mukaan. Vaakaa realistisemman kuvan laihtumisesta antaa mittanauha. Kokeile ensin treenata kuukausi ja vertaile lukemia vasta sitten.

Ajan kanssa vaatekoko todennäköisesti pienenee, sillä kilo lihasmassaa vie vähemmän tilaa kuin sama määrä rasvaa. Lihassolut pitävät myös aineenvaihdunnan vilkkaana: mitä enemmän lihasmassaa, sitä enemmän energiaa kuluu levossakin.

Asiantuntija: Katriina Kukkonen-Harjula, liikuntalääketieteen dosentti, erikoislääkäri, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri.

 

Kuva Shutterstock

Rivakka suursiivous voi olla yhtä hyvää rasvanpolttoliikuntaa kuin spinningtunti.

Kaikki liikunta polttaa rasvaa, spurttailu jopa tasaista puurtamista tehokkaammin.

Keho käyttää suhteessa enemmän rasvaa energianlähteenä, kun liikkuu matalalla sykkeellä, esimerkiksi kävellen. Kova treeni kuitenkin kuluttaa samassa ajassa enemmän energiaa, ja siinä sivussa rasvakin palaa tehokkaammin. Siksi kevyen reippailun kutsuminen rasvanpolttoliikunnaksi johtaa herkästi harhaan.

Harva myöskään tietää omaa maksimisykettään, josta rasvanpolttoalue lasketaan.

Joidenkin tuoreiden tutkimusten mukaan rasvasoluja polttaa parhaiten sykettä nostava intervallitreeni.

Eräässä tutkimuksessa lyhyet, kahdeksan sekunnin kiihdyttelyt puolen tunnin pyörälenkin lomassa kolminkertaistivat rasvan palamisen.

Yhtenä selityksenä tutkijat pitävät katekoliamiini-hormoneita, joita nopea spurttailu vapauttaa erityisen tehokkaasti. Ne polttavat etenkin keskivartalolle ja sisäelimien ympärille kertyvää rasvaa.

Intervalleilla voi kokeilla maustaa muuta liikuntaa vaikka kerran tai kahdesti viikossa.

Sykkeitä tai vauhteja tärkeämpää on se, että liikkuu usein.

Treenin jälkeen aineenvaihdunta kiihtyy, mutta vain tunniksi pariksi. Harjoittelun jälkeen keho alkaa välittömästi valmistautua seuraavaan koitokseen ja korjata itseään, jolloin aineenvaihdunta kiihtyy.

Jälkipolton roolia on kuitenkin liioiteltu rutkasti. Sitä on tutkittu lähinnä huippu-urheilijoilla, ei peruskuntoilijoilla. Tunnin hölkkälenkin jälkeen aineenvaihdunta palautuu yleensä jo tunnissa normaaliuomiinsa. Ekstrakaloreita kuluu tavallisesti muutama kymmenen, eli suklaapalan verran.

Asiantuntija: Katriina Kukkonen-Harjula, liikuntalääketieteen dosentti, erikoislääkäri, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri.