Anna-Stina Nykänen

Nuorena, kun olin menossa töihin urheilutoimitukseen, vannoin, etten laittaisi päähäni pipoa. Keksin, että voisin sen sijaan hankkia lämmikkeeksi peruukin.

Menin ystäväni kanssa tunnettuun peruukkiliikkeeseen. Liikkeen omistaja haukkui meidät. Jos on hyvät hiukset, pitää olla onnellinen eikä hankkia peruukkia.

Silloin elettiin 1990-luvun alkua. Pipot eivät olleet muodissa, eivätkä peruukit. Nyt ovat kummatkin. Pipoja pidetään sisällä. Hiuslisäkkeitä hankitaan monia erilaisia ihan huvikseen.

Mutta oikeastaan tämä kirjoitus ei käsittele peruukkeja, vaan muistia.

 

Nuoruuteni peruukkiepisodi tuli mieleeni Keravan taidemuseon näyttelyssä. Taiteilijaryhmä Hyäryllistä oli tehnyt sinne valtavan kokoisia pipoja, jotka oli neulottu hiuksista. Kuituhiuksista, peruukkimateriaalista. Työnsin pääni tuollaisen pipon sisään ja otin kuvan.

Tuo taideteos käsitteli muistia. Hiuksiin liittyy paljon muistoja, niitä tutkimalla voi saada ihmisestä selville hämmästyttäviä asioita. Kun tein aikoinaan Parhaat puoleni -kirjaa, haastattelin naisia myös hiusmuistoista: muotikampaukset eri vuosilta, lapsuuden hiusmalli, pahimmat kampaajakokemukset. Jokainen muisti. Kysypä ihmiseltä hiusmuistoja niin löydät stand up -koomikon!

Oikeastaan tämä juttu ei käsittelekään muistamista, vaan inspiraatiota.

 

Tukkateos ei ollut taidenäyttelyn vaikuttavin. Olihan siellä myös leipäjonoryijy ja kanavapistoporno. Silti juuri tukkateos jäi mieleen.

Aamulla bussissa työmatkalla mietin, pitäisikö neuloa tekotukasta pipo. Millaisen tekisin? Lämmittäisikö muovinen tekohius yhtään? Voisihan tukkapipon päälle talveksi virkata toisen pipon, onhan rastatukankin päällä usein valtava pipo, joka tekee päästä ampiaispesän näköisen.

Entä jos virkkaisinkin tekotukasta koruja. Samaan tapaan kuin ennen virkattiin oikeista hiuksista. Tekisin maantienvärisiä korviksia tai mahonginruskeita. Blondeja ja burgundia myös.

Mihinköhän kampaamot laittavat vanhat hiusvärien mallikirjat, joissa eri sävyt ovat tupsuina? Mitä tupsuista saisi? Ehkä perhoja. Kierrätysbisnestä.

Mutta oikeastaan tämä juttu ei käsittele inspiraatiota, vaan terveyttä.

 

Aamulla bussiin lähtiessä selkäni vihoitteli. Mutta kun olin matkalla täysin uppoutunut miettimään hiustaidetta ja ideoimaan käsitöitä, en huomannut selkäkipua enää lainkaan.

Myös mieli oli virkeä ja levännyt. Henkinen ja fyysinen hyvinvointini oli kerta kaikkiaan parempi.

Tuli mieleen yhden selkäkipulääkärin neuvo: Tee jotain, mistä tykkäät. Mistä sä nautit, hän kysyi.

Sanoin, että nautin työstä. En keksinyt mitään muuta!

Oikeastaan tämä kirjoitus käsitteleekin onnellisuutta.

 

Joissakin elämänvaiheissa omat kivat jutut jäävät syrjään. Jos on stressaantunut, kipeä tai masentunut, ei nautinnon ideasta edes saa otetta.

Olisiko ihanaa taas luistella, tehdä piruetti? Tai käydä pilkillä? Elämässä on hyvä olla hillosilmä.

Minä nautin taidenäyttelyistä. Viihdyn keskellä katosta roikkuvia värikkäitä muoviesineitä tai peruukkeja. Olen oikeassa paikassa. Välillä unohdin sen. Kaivoin sen uudestaan esiin.

Jokaisella on oma hillosilmänsä.

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

"Olen nyt muotooni tyytyväinen, kropassa on hyvä fiilis", Mikko sanoo.

Jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä, stressi on taattu. Liikunta, hyvä ruoka ja lasi viiniä auttavat rentoutumaan.

Stressistä pitää pyrkiä pois ja sitä pitää yrittää välttää, sanoo näyttelijä Mikko Kivinen, 59. Se on kuitenkin osa elämää. Yleensä Kivinen ei edes huomaa päälle hiipinyttä stressitilaa, ennen kuin se lomalla helpottaa.

– Aina kun on paljon töitä, on myös stressiä. Pahinta siinä on, että väsyttää, mutta ei kuitenkaan saa nukuttua. Se estää luovuuden, joka on omassa duunissa kuitenkin suht tärkeää.

Stressi myös lyhentää pinnaa. Parasta vastapainoa on liikunta ja liikunnan seuraaminen. Myös ruoka ja hyvä lasi viiniä sekä oman ajan ottaminen ja perheen kanssa yhdessä oleminen auttavat rentoutumaan.

Murheet pitää saada raameihinsa

Stressi pääsee pahaksi, jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä.

– Mahdollisuuksia on useita: käsikirjoitus voi olla kehno tai kanssanäyttelijöiden kanssa ei löydy yhteistä säveltä. Yleisestikin jos huomaan, että proggis alkaa mennä omasta mielestäni ei-toivottavaan suuntaan, se on aika paha tilanne.

Ikä ja elämänkokemus auttavat onneksi vähentämään stressin määrää ja kestoa, vaikka kierrokset välillä nousisivatkin.

– Tärkeintä on, ettei kanna huolta koko maailman asioista, vaan löytää ne olennaiset polttopisteet.

Ammattitaidon kehittyminen niin näyttelijän kuin ohjaajankin työssä on antanut lisää työkaluja asioiden ratkaisemiseen.

– Se tietysti stressaa, jos asiat menevät väärään suuntaan. Mutta vielä enemmän stressaa se, jos en tiedä, miten tilanne ratkaistaan. Joskus vain aika auttaa.

Miten Mikko huoltaa kehoaan ja mitä hän on mieltä laihduttamisesta?  Lue koko juttu Hyvä terveys 11/17 -lehdestä. Muistathan, että tilaajana voit lukea lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyva-terveys

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko:
Anna-Maija Tuokko

Listoja rakastava näyttelijä kirjoittaa ylös ne ihmiset, joita uran varrella kannattaa kuunnella. Näytelmäarvioita hän ei enää lue.

Kun jotain tulee valmiiksi, näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 36, vetää asian yli listaltaan. Siitä hän saa onnistumisen ja aikaansaamisen tunteita. Listoissa asiat pysyvät järjestyksessä, mutta niistä on muutakin hyötyä.

– Kirjoitan joka päivälle to do -listan tehtävistä asioista. Kuvauksissa vedän tehdyt kohtaukset yli kässäristä. Jos herään yöllä siihen, että jokin asia vaivaa minua, kirjoitan sen paperille. Se auttaa saamaan asian pois mielestä.

Kritiikin suhteen Anna-Maija pitää listaa henkilöistä, joita hänen kannattaa kuunnella. Enää hän ei lue arvioita netistä tai lehdistä.

– Joitakin vuosia sitten yhdestä isosta musikaaliroolistani tuli hyvin satuttava arvio. Olin ensi-illassa tosi kipeänä ja lauloin kortisonin avulla. Kriitikot eivät tietysti tienneet sitä, enkä ehkä omasta mielestänikään onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Arvioissa koko produktio laitettiin vessanpöntöstä alas.

Tyly arvostelu oli vaikea paikka. Seuraavat neljä päivää hän käveli itkien Oulunkylän metsissä.

– Ryvin häpeässä, itseinhossa ja riittämättömyyden tunteessa. Halusin lopettaa kokonaan. Sitten kyllästyin ja totesin, että en voi antaa kriitikoiden näkemysten vaikuttaa itseeni tai en voi tehdä tätä työtä.

Kiitollisuuskin on taito

Anna-Maija kertoo osaavansa nauttia, kun hän saavuttaa jonkin virstanpylvään. Monesti ne liittyvät omaan uraan, vaikkapa rooleihin, joita hän on toivonut pääsevänsä tekemään jossakin vaiheessa: jotain Shakespearea, Wickedin Glinda, Kukkaistytön Eliza...

– Osaan myös olla kiitollinen. Näen ja tiedostan koko ajan, miten onnellinen voin olla saamistani mahdollisuuksista ja siitä, että voin nauttia työstäni.

Tavoitelistalta on jo vedetty aika monta asiaa ja roolia yli. Tilalle on tullut uusia tavoitteita.

– Minulla on sellainen pieni kytevä haave, että alkaisin jossakin vaiheessa ohjata itse musikaaleja. Huomaan, että katson asioita jo vähän sillä silmällä.

Millainen liikkuja Anna-Maija on ja mitä hän kokkaa mieluiten lautaselleen? Lue koko haastattelu Hyvän terveyden numerosta 11/17! Muistathan, että tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa: digilehdet.fi/hyva-terveys