Anna-Stina Nykänen

Nuorena, kun olin menossa töihin urheilutoimitukseen, vannoin, etten laittaisi päähäni pipoa. Keksin, että voisin sen sijaan hankkia lämmikkeeksi peruukin.

Menin ystäväni kanssa tunnettuun peruukkiliikkeeseen. Liikkeen omistaja haukkui meidät. Jos on hyvät hiukset, pitää olla onnellinen eikä hankkia peruukkia.

Silloin elettiin 1990-luvun alkua. Pipot eivät olleet muodissa, eivätkä peruukit. Nyt ovat kummatkin. Pipoja pidetään sisällä. Hiuslisäkkeitä hankitaan monia erilaisia ihan huvikseen.

Mutta oikeastaan tämä kirjoitus ei käsittele peruukkeja, vaan muistia.

 

Nuoruuteni peruukkiepisodi tuli mieleeni Keravan taidemuseon näyttelyssä. Taiteilijaryhmä Hyäryllistä oli tehnyt sinne valtavan kokoisia pipoja, jotka oli neulottu hiuksista. Kuituhiuksista, peruukkimateriaalista. Työnsin pääni tuollaisen pipon sisään ja otin kuvan.

Tuo taideteos käsitteli muistia. Hiuksiin liittyy paljon muistoja, niitä tutkimalla voi saada ihmisestä selville hämmästyttäviä asioita. Kun tein aikoinaan Parhaat puoleni -kirjaa, haastattelin naisia myös hiusmuistoista: muotikampaukset eri vuosilta, lapsuuden hiusmalli, pahimmat kampaajakokemukset. Jokainen muisti. Kysypä ihmiseltä hiusmuistoja niin löydät stand up -koomikon!

Oikeastaan tämä juttu ei käsittelekään muistamista, vaan inspiraatiota.

 

Tukkateos ei ollut taidenäyttelyn vaikuttavin. Olihan siellä myös leipäjonoryijy ja kanavapistoporno. Silti juuri tukkateos jäi mieleen.

Aamulla bussissa työmatkalla mietin, pitäisikö neuloa tekotukasta pipo. Millaisen tekisin? Lämmittäisikö muovinen tekohius yhtään? Voisihan tukkapipon päälle talveksi virkata toisen pipon, onhan rastatukankin päällä usein valtava pipo, joka tekee päästä ampiaispesän näköisen.

Entä jos virkkaisinkin tekotukasta koruja. Samaan tapaan kuin ennen virkattiin oikeista hiuksista. Tekisin maantienvärisiä korviksia tai mahonginruskeita. Blondeja ja burgundia myös.

Mihinköhän kampaamot laittavat vanhat hiusvärien mallikirjat, joissa eri sävyt ovat tupsuina? Mitä tupsuista saisi? Ehkä perhoja. Kierrätysbisnestä.

Mutta oikeastaan tämä juttu ei käsittele inspiraatiota, vaan terveyttä.

 

Aamulla bussiin lähtiessä selkäni vihoitteli. Mutta kun olin matkalla täysin uppoutunut miettimään hiustaidetta ja ideoimaan käsitöitä, en huomannut selkäkipua enää lainkaan.

Myös mieli oli virkeä ja levännyt. Henkinen ja fyysinen hyvinvointini oli kerta kaikkiaan parempi.

Tuli mieleen yhden selkäkipulääkärin neuvo: Tee jotain, mistä tykkäät. Mistä sä nautit, hän kysyi.

Sanoin, että nautin työstä. En keksinyt mitään muuta!

Oikeastaan tämä kirjoitus käsitteleekin onnellisuutta.

 

Joissakin elämänvaiheissa omat kivat jutut jäävät syrjään. Jos on stressaantunut, kipeä tai masentunut, ei nautinnon ideasta edes saa otetta.

Olisiko ihanaa taas luistella, tehdä piruetti? Tai käydä pilkillä? Elämässä on hyvä olla hillosilmä.

Minä nautin taidenäyttelyistä. Viihdyn keskellä katosta roikkuvia värikkäitä muoviesineitä tai peruukkeja. Olen oikeassa paikassa. Välillä unohdin sen. Kaivoin sen uudestaan esiin.

Jokaisella on oma hillosilmänsä.

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.