Kuva: <span class="photographer">Anna Huovinen</span>
Kuva: Anna Huovinen

Laulaja Anna Hanski, 49, tahtoo eroon turhasta murehtimisesta ja varsinkin sellaisten asioiden vatvomisesta, joille ei voi itse mitään. Se on hänestä hukattua energiaa.

Anna Hanski sanoo, että murehtiminen on hänen suurin syntinsä. Siitä ominaisuudesta hän on pyrkinyt eroon niin meditaatiolla kuin mindfulnessilla, mutta vielä olisi parannettavaa. 

Anna ajatteli pitkään olevansa erityisherkkä mutta ymmärsi sitten kantavansa käyttäytymismalleja, jotka ovat tyypillisiä alkoholistien lapsille.

– Minulla on tarve miellyttää ja pitää tilanne kontrollissa. Olen tuntosarvet pystyssä ja huolehdin siitä, että kaikilla muilla on hyvä olla. Saatan herätä aamuyöstä jännittäen jotain, mitä en osaa edes selittää.  Luotan siihen, että uniongelmat menevät itsestään ohi, kuten ennenkin.  Turha murehtiminen on niin hukkaan heitettyä energiaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"HIIT nostaa sykkeen korkealle"

Kun Annan lapsenlapsi syntyi keväällä 2018, hän päätti olla mahdollisimman hyväkuntoinen mummi. Hän alkoi käydä naapureista koostuvan porukan kanssa säännöllisesti valmentajan vetämillä HIIT-tunneilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Tarvitsen säännöllisyyttä liikkumisessa. HIIT-tunti kestää vain 25 minuuttia, mutta se on tehokas ja nostaa sykkeen korkealle. Minun on treenattava ehdottomasti aamulla, sillä illalla se jäisi tekemättä. On uskomattoman ihana fiilis, että treeni on jo tehty eikä päivä ole vielä edes kunnolla alkanut.

Hiilareitta kevyt olo

Laihduttaminen ei ole Annan juttu, mutta ennen 30-vuotistaiteilijajuhlaansa hän halusi eroon parista ylimääräisestä kilosta. 

– Kerroin ideastani HIIT-valmentajalle, joka toimii myös ravintovalmentajana. Hän ehdotti, että karsisin ruokavaliostani hiilihydraatit. Ei sokeria, ei pastaa, perunaa tai leipää eikä edes juureksia. Päätin kokeilla.

Annan ohjelma oli melko tiukka, mutta se toimi. 

– Kun olin tehnyt päätöksen, sen pitäminen ei tuottanut tuskaa. Vaikka projekti loppui, jatkan edelleen vähähiilihydraattisella linjalla. En ole enää tiukka ruokavalion suhteen, mutta en puputa esimerkiksi leipää samalla tavalla kuin ennen. Olo on pysynyt energisenä.

Lue lisää Anna Hanskin hyvän olon oivalluksia Hyvä terveys -lehden numerosta 2/2020!

Sisältö jatkuu mainoksen alla