tunnelukko, trauma
Kuva Shutterstock

Psykologit puhuvat tunnelukoista. Ne ovat lapsuuden traumoja, jotka aktivoivat, kun oikea ärsyke sattuu kohdalle. Silloin tunteemme nousevat pintaan yhtä paljaina ja vahvoina kuin lapsella.

Tunnelukko on lapsuudessa ja nuoruudessa opittu tapa reagoida, kokea, ajatella ja käyttäytyä. Kun meissä virittyy lapsuutemme tunnetila, lukitumme tiedostamattamme toimimaan näiden opittujen mallien mukaan. Siksi voimme aivan yllättäen toimia järjettömästi kuin kaksivuotias.

Tunnelukot panevat meidät lapsenkaltaisesti välttelemään, antautumaan ja hyökkäämään mitä omituisemmissa tilanteissa. Nämä keinot ovat aikuisiällä haitallisia ja toimivat itseään vastaan.

Tunnelukot saavat meidät myös uhrautumaan ihmissuhteissamme, koska haluamme välttää syyllisyyttä. Ne saavat meidät alistumaan vaativien ihmisten kanssa, koska pelkäämme ikäviä seurauksia, tai panevat meidät mukautumaan ryhmätilanteissa, jottemme jäisi ulkopuolelle.

Tunnelukkojemme vuoksi murehdimme menneitä liikaa, väheksymme itseämme ja vertaamme itseämme toisiin. Näin elämäämme tulee huolia ja pelkoja, jotka eivät pohjaudu todelliseen vaaraan. Eli juuri tunnelukkojen takia olemme varuillamme emmekä uskalla elää täysillä. Pahimmillaan kontrolloimme myös ympäristöämme, jottei mitään pahaa pääsisi tapahtumaan.

Meillä jokaisella on tunnelukkoja, ja juuri ne estävät meitä tarkastelemasta omia motiivejamme analyyttisesti ja vapautumaan niiden aiheuttamista taakoista.

Vaikka terapeutti näkee usein jo kaukaa ihmisen ongelman, hänen pitäisi osata syöttää se takaisin niin, että ihminen itse näkisi oman toimintansa syy- ja seuraussuhteet

Se, että motiivimme ovat itsekkäät tai piilossa, ei tee meistä pahoja ihmisiä – ihmisiä vain. Itseensä tutustuneen ihmisen kanssa on kuitenkin helpompi tulla toimeen. Siksi omia motiiveja kannattaa pyrkiä tarkastelemaan rehellisesti.

Asiantuntija: psykoterapeutti Tuula Kuittinen, Helsinki.