naurujooga, huumori, rentoutuminen
Kuva Shutterstock

Nauraminen parantaa, kun saa nauraa kunnolla porukassa. Naurujoogakouluttaja Essi Tolonen toivoo aikuistenkin löytävän lapsekkaan luottavaisen hörötyksen.

Ajatus tyhjännauramisesta aiheuttaa vastustusta, tietää naurujooga- ja ilmaisukouluttaja Essi Tolonen. Hän on ohjannut toistakymmentä vuotta naurujoogaryhmiä ja käynyt rentouttamassa ryhmiä työpaikoilla Helsingistä Ivaloon.

Naurusessio alkaa houkuttelemalla. Anna itsellesi lupa ajatella, että olisi kiva nauraa. Jos myös kaveri vieressä tunnustaa, että nauru tulisi tarpeeseen, ollaan jo vauhdissa.

Olennaista on, että kaikilla on turvallinen tunnelma: täällä saa nauraa ilman syytä.

Hyvien hörähdysten perässä

Tolonen muistuttaa, että jokainen meistä on kokenut ensimmäisen hyvän hörähdyksen 1-4 kuukauden ikäisenä. Kohtaaminen äidin tai muun läheisen kanssa on ollut ainutlaatuinen, täynnä luottamusta ja toiveikkuutta.

Samantapaista kokonaisvaltaista, syvää kokemusta tavoittelemme myöhemminkin toisen kohdatessamme.

– Se on sydänten kohtaamista. Hyvä tunne purkaa mielen ja kehon jännityksiä ja pulpahtaa esiin nauruna. Siihen ei tarvita sanoja eikä ajattelua, niin kuin tarvitaan vaikka komedialle nauramiseen, sanoo Tolonen.

Vapaassa, lapsekkaassa naurussa mieli ja opitut ajatuskuviot eivät haro vastaan.

–Naurujoogassa kokeillaan, kuinka sisäisen lapsen nauru pääsee ulos. Sitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa lapsellisuuteen, sanoo Tolonen.

Jos hyvin käy, saattaa porukassa naurattaa toista tuntia. Tolosen mukaan naurulihaksia voi treenata ja nauru raikaakin lähes aina. Lähtökohta on, että vuorovaikutus lähtee itsestä ja että hymy ja nauru tarttuvat helposti.

Mielihyvää jää huomiseksikin

Koska nauramisen tiedetään vapauttavan mielihyvähormoneja, pitkään nauramisen vaikutukset saattavat tuntua vielä seuraavana päivänä. Tästä Tolonen kertoo saaneensa kiittävää palautetta potilailta sairaalakäynneillä.

Työpaikkoilla naurusessioiden seurauksiin ovat kuuluneet seuraavan päivän yllättävät ilonilmaukset ja hymyt jo aamulla vaatenaulakolla. Yhteisestä rätkätyksestä voi kummuta hyvät tirskunnat pitkään.

– Jokainen kaipaa hymyä. Se kertoo, että toinen suhtautuu sinuun ystävällisesti. Hänen seurassaan olet turvassa. Onkin outoa, että hymyn antaminen toiselle voi olla todella vaikeaa.

– Mutta kun suomalaisille antaa luvan, niin heistä irtoaa vahvaa räkättämistä ja kikattamista, Tolonen tietää.

Lue lisää naurun hyvää tekevistä vaikutuksista: Hyvä terveys 14/2016.

 

"Olen nyt muotooni tyytyväinen, kropassa on hyvä fiilis", Mikko sanoo.

Jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä, stressi on taattu. Liikunta, hyvä ruoka ja lasi viiniä auttavat rentoutumaan.

Stressistä pitää pyrkiä pois ja sitä pitää yrittää välttää, sanoo näyttelijä Mikko Kivinen, 59. Se on kuitenkin osa elämää. Yleensä Kivinen ei edes huomaa päälle hiipinyttä stressitilaa, ennen kuin se lomalla helpottaa.

– Aina kun on paljon töitä, on myös stressiä. Pahinta siinä on, että väsyttää, mutta ei kuitenkaan saa nukuttua. Se estää luovuuden, joka on omassa duunissa kuitenkin suht tärkeää.

Stressi myös lyhentää pinnaa. Parasta vastapainoa on liikunta ja liikunnan seuraaminen. Myös ruoka ja hyvä lasi viiniä sekä oman ajan ottaminen ja perheen kanssa yhdessä oleminen auttavat rentoutumaan.

Murheet pitää saada raameihinsa

Stressi pääsee pahaksi, jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä.

– Mahdollisuuksia on useita: käsikirjoitus voi olla kehno tai kanssanäyttelijöiden kanssa ei löydy yhteistä säveltä. Yleisestikin jos huomaan, että proggis alkaa mennä omasta mielestäni ei-toivottavaan suuntaan, se on aika paha tilanne.

Ikä ja elämänkokemus auttavat onneksi vähentämään stressin määrää ja kestoa, vaikka kierrokset välillä nousisivatkin.

– Tärkeintä on, ettei kanna huolta koko maailman asioista, vaan löytää ne olennaiset polttopisteet.

Ammattitaidon kehittyminen niin näyttelijän kuin ohjaajankin työssä on antanut lisää työkaluja asioiden ratkaisemiseen.

– Se tietysti stressaa, jos asiat menevät väärään suuntaan. Mutta vielä enemmän stressaa se, jos en tiedä, miten tilanne ratkaistaan. Joskus vain aika auttaa.

Miten Mikko huoltaa kehoaan ja mitä hän on mieltä laihduttamisesta?  Lue koko juttu Hyvä terveys 11/17 -lehdestä. Muistathan, että tilaajana voit lukea lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyva-terveys

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko:
Anna-Maija Tuokko

Listoja rakastava näyttelijä kirjoittaa ylös ne ihmiset, joita uran varrella kannattaa kuunnella. Näytelmäarvioita hän ei enää lue.

Kun jotain tulee valmiiksi, näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 36, vetää asian yli listaltaan. Siitä hän saa onnistumisen ja aikaansaamisen tunteita. Listoissa asiat pysyvät järjestyksessä, mutta niistä on muutakin hyötyä.

– Kirjoitan joka päivälle to do -listan tehtävistä asioista. Kuvauksissa vedän tehdyt kohtaukset yli kässäristä. Jos herään yöllä siihen, että jokin asia vaivaa minua, kirjoitan sen paperille. Se auttaa saamaan asian pois mielestä.

Kritiikin suhteen Anna-Maija pitää listaa henkilöistä, joita hänen kannattaa kuunnella. Enää hän ei lue arvioita netistä tai lehdistä.

– Joitakin vuosia sitten yhdestä isosta musikaaliroolistani tuli hyvin satuttava arvio. Olin ensi-illassa tosi kipeänä ja lauloin kortisonin avulla. Kriitikot eivät tietysti tienneet sitä, enkä ehkä omasta mielestänikään onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Arvioissa koko produktio laitettiin vessanpöntöstä alas.

Tyly arvostelu oli vaikea paikka. Seuraavat neljä päivää hän käveli itkien Oulunkylän metsissä.

– Ryvin häpeässä, itseinhossa ja riittämättömyyden tunteessa. Halusin lopettaa kokonaan. Sitten kyllästyin ja totesin, että en voi antaa kriitikoiden näkemysten vaikuttaa itseeni tai en voi tehdä tätä työtä.

Kiitollisuuskin on taito

Anna-Maija kertoo osaavansa nauttia, kun hän saavuttaa jonkin virstanpylvään. Monesti ne liittyvät omaan uraan, vaikkapa rooleihin, joita hän on toivonut pääsevänsä tekemään jossakin vaiheessa: jotain Shakespearea, Wickedin Glinda, Kukkaistytön Eliza...

– Osaan myös olla kiitollinen. Näen ja tiedostan koko ajan, miten onnellinen voin olla saamistani mahdollisuuksista ja siitä, että voin nauttia työstäni.

Tavoitelistalta on jo vedetty aika monta asiaa ja roolia yli. Tilalle on tullut uusia tavoitteita.

– Minulla on sellainen pieni kytevä haave, että alkaisin jossakin vaiheessa ohjata itse musikaaleja. Huomaan, että katson asioita jo vähän sillä silmällä.

Millainen liikkuja Anna-Maija on ja mitä hän kokkaa mieluiten lautaselleen? Lue koko haastattelu Hyvän terveyden numerosta 11/17! Muistathan, että tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa: digilehdet.fi/hyva-terveys