
Näyttelijä ja koomikko Mikko Penttilä, 36, yhdistää vesijuostessa näppärästi työn ja liikunnan.
Sketsihahmo- ja stand up -koomikkona tunnettu näyttelijä Mikko Penttilä suuntaa uimahalliin vesijuoksemaan pari kolme kertaa viikossa, onpa hän sitten kotona tai tien päällä. Uimahalli löytyy Mikon iloksi melkein joka kylästä.
– Vesijuoksu on jäätävän tylsää, mutta se auttaa, jos pata on jumissa. Edistän jatkuvasti pöytälaatikossa olevia erilaisia sarjojen käsikirjoituksia tai kirjoitan stand upia, ja vesijuoksun kaltainen toisteinen suorittaminen saa ajatuksen rullaamaan ihan eri tavalla kuin työpöydän ääressä istuminen.
Mikko kuuntelee paljon musiikkia, podcasteja ja kirjoja, ja sekin nykyisin onnistuu uima-altaalla.
– Olen ostanut vedenpitävät kuulokkeet ja kännykälle vedenpitävän pussin, jotta voin kuunnella äänikirjoja vesijuostessakin.
"Tanssikisassa opin venyttelemisen taidon"
Mikko on kotoisin Kaustiselta ja on tietenkin harrastanut lapsena ja nuorena kansantansseja. Lukioikäisenä tanssi jäi, kun teatteri vei mukanaan.
Ihan toisentyyppisten rytmien tahdissa Mikko tuli tv:n katsojille tutuksi viime vuonna, kun hän osallistui Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun valmentajanaan tanssinopettaja Kerttu Nieminen. Parivaljakon esitykset keräsivät paljon kehuja.
Tanssitaidon ohella Mikon matkaan tarttui ohjelmasta muutakin kehon hyvinvoinnille tarpeellista.
–Tanssii tähtien kanssa -kisan hyvät fysioterapeutit opettivat venyttelemään. Muutama liike jumppakuminauhan kanssa on jäänyt viikoittaiseen käyttöön. Varmasti kehonhuoltoa voisi tehdä vielä enemmän, mutta iloitsen siitä, että ainakin teen jo jotain.
Lue lisää Mikko Penttilän terveystunnustuksia Hyvä terveys -lehden numerosta 3/2024!
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.