tiina siivonen
Kuvat Jan Ahlstedt

Tiina Siivonen, 41, halvaantui hurjasteltuaan autolla 18-vuotiaana. Hän on oppinut elämään täyttä elämää pyörätuolissa.

"Olin perinteinen tilastotapaus – vain väärää sukupuolta: kahdeksantoista, ajokortti puoli vuotta vanha. Kyydissä kavereita. Piti kokeilla, miten lujaa autolla pääsee.

Olosuhteet olivat hyvät, mutta vauhtia liikaa. Kokemattomana kuskina en hallinnut heittelehtimään lähtenyttä autoa. Turvesuolle päädyttiin, onneksi ei kivikkoon, silloin lopputulos olisi voinut olla toinen.

Yhdeltä katkesi käsi, yhdeltä jalka, yksi sai ruhjeita. Itseltäni murtui selkäranka ja halvaannuin.

 

Kun makasin sairaalassa hengityskoneeseen kytkettynä, mietin, mitä tapahtuisi elämässäni, kykenisinkö hengittämään itse, istumaan, pukemaan, puhumaan? Mielessä pyöri myös tulevaisuuteen meneviä pelkoja: saanko lapsia, voinko muuttaa pois kotoa?

Entä miten kävisi opiskelujen? Olin valmistumassa parturi-kampaajaksi?

Sairaalassa teholla tuli selväksi, kuka oli oikea ystävä. Jotkut kävivät ovella kurkkaamassa ja sanoivat, että oli kiire. Uteliaisuuttako, kun kuulivat, että minusta oli tullut vammainen? Tulin siihen tulokseen, etten tarvitse heitä, jotka käyvät vain ovella. Tosi ystävät ovat menossa mukana edelleen.

 

Se päivä, kun sain puhekykyni takaisin, oli mieletön. Olin pitkään hengityskoneessa ja kirjoitin sanottavani lapuille. Minut oli siirretty Hämeenlinnaan lähemmäs kotiani ja sain hengityslaitteeseen tekoäänihuulet. Yksi ystävä käveli sisään, jutteli hoitajalle ja sitten hän äkkiä hihkaisi: ”Sinähän sanoit Moi!”

Käpylän kuntoutuskeskus osoittautui loistopaikaksi. Henkilökunta oli upeaa, mutta eniten auttoi vertaistuki.  Eräs nuori mies ohjasi pyörätuolia suullaan. Silloin ajattelin, että olin onnekas, sillä minulla liikkuivat kädet ja koko ylävartalo normaalisti.

Kuntoutuksessa oltiin rehellisiä eikä turhaa toivoa annettu. Jotkut ajattelevat, ettei totuutta pidä kertoa. Mutta jos odottaa paranemista 20 vuotta, elämä menee hukkaan.

Toivoa voi olla taustalla, mutta sopeutuminen pitää pinnalla. Olen tässä aika ehdoton. Ihmeparantumisiin en usko! 

 

Aika pian päätin, että eläkkeelle en jäisi! Opiskelin parturi-kampaajan opinnot loppuun ja menin iltalukioon Hyvinkäälle. Ajoin koulumatkat omalla autolla ja kolmen vuoden uurastaminen toi valkolakin.

Takapakkejakin tuli. Ensimmäinen seurustelu päättyi ikävästi. Loppuvaiheessa poika sanoi, että olet kiva tyttö, mutta ei sinua tohdi äidille näyttää. Repliikki ei musertanut, päinvastoin vahvensi. Olin hyvä sellaisena, ihmisarvon omaavana.

 

Nykyään työ vammaisurheilujärjestössä antaa elämälle perustan ja rytmin. Naimisiin olisin varmasti mennyt ja lapsiakin hankkinut, mutta sopivaa prinssiä ei ole kohdalle sattunut.

Sukulaisten ja kavereiden lapset ovat ihania ja  silloin tällöin luonani lainassa. Asun yksin, mutten ole yksinäinen. Joskus ajattelen, että olen ihmisnarkomaani. Uusiin ihmisiin on aina mukava tutustua.

Olen käynyt muissa maan­osissa paitsi Etelämantereella. Kun matkustaa vammaisena vieraissa kulttuureissa, tarvitsee seikkailumieltä. Aina on joku saattanut mitata ovenpielet väärin, niin ettei pääse hotellihuoneeseen tai hissille onkin kolme porrasta. Lempilauseeni onkin ranskanopettajan viljelemä: Pas de panique, ei paniikkia.”

 

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Mieheni käyttää unilääkkeitä nukahtamiseen ja paetakseen todellisuutta. Viime aikoina olen huomannut aggressiivisuutta hänen käytöksessään lääkkeen ottamisen jälkeen – toki lievää mutta joka tapauksessa vierasta uhoa. Hän tekee asioita, joita ei normaalisti tee, ja hetken mielijohteesta. Hän käyttää unilääkettä ja kaikkea muutakin mitä käsiinsä saa, myös alkoholia niiden kanssa. Kyse on mielestäni riippuvuudesta. Nyt kuitenkin haluaisin tietää, muuttaako unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö (5 v) ihmisen persoonallisuutta?

Pitkäaikaisen unilääkkeiden käytön ei tiedetä muuttavan ihmisen persoonallisuutta. Miehesi muuttuneen käytöksen taustalla on luultavasti ongelmat, jotka saavat hänet käyttämään pakonomaisesti tavanomaista suurempia annoksia unilääkkeitä ja samanaikaisesti myös alkoholia.

Tilanne ei selviä ennen kuin miehesi kykenee puhumaan niistä ongelmista, jotka ovat hänen muuttuneen käytöksen ja pakonomaisen unilääkkeiden ja alkoholin käytön taustalla.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.