Petri Tamminen

Tämä palsta on vienyt minut Tuusulaan, Lahteen, Tampereelle, Kuopioon ja Ouluun. Tehtävä on ollut aina sama: kertoa lääkäreille, miltä minusta tuntuu käydä lääkärissä.

Olen kertonut, että se tuntuu minusta ikävältä.

 

Kaikki sai alkunsa kolumnista, jossa kuvasin setäni vierailua eläinlääkärissä. Setä oli järkyttänyt.

–Sitä kissaa koskevan keskustelun määrää! Eihän ihmislääkärissä saa ikinä yhtä hyvää kohtelua!

Kolumni jatkui samassa sävyssä loppuun asti, ihmislääkäreitä kritisoiden ja eläimiä kadehtien.

Kun lehti ilmestyi, kaduin kirjoitustani. Pelästyin, että ryppyilin väärälle ammattikunnalle. Mitä jos seuraava kohdalleni osuva lääkäri tunnistaisi minut?

Lääkäri tunnisti minut. Hän sanoi lukeneensa jutun. Sitten hän tuijotti minua vakavan näköisenä ja sanoi, että heillä olisi pian kehityspäivät ja että sinne sopisi vielä yksi puheenvuoro.

Jos kirjailijoiden kehityspäiville saapuisi lääkäri selittämään, että hänestä on ikävää lukea kirjoja, lähtisin esityksen ajaksi kahville. Lääkäreiden kunniaksi on sanottava, että he ovat kuunnelleet puheenvuoroni aina ällistyttävän vastaanottavaisina.

Mutta olen minäkin yrittänyt olla kohtuullinen. Olen myöntänyt, että minulla on lääkärillä käydessäni ominaisuus, joka saattaa selittää suuren osan kriittisyydestäni.

Minä en ole lääkärillä käydessäni terve.

Väitetään, että tuomaritkin antavat ruokatunnin jälkeen lievempiä rangaistuksia kuin ennen lounasta. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Lääkäriin saavutaan sairaana. Huono olo, vielä huonompi mieli.

 

Jossakin vaiheessa rupesin keräämään puheenvuoroni tueksi muidenkin kokemuksia. Erityisesti halusin kuulla, millainen on hyvä lääkäri.

Sellainen joka parantaa, sopisi kai sanoa. Oikea diagnoosi ja oikeat lääkkeet, mitä muuta voi toivoa?

Kaikenlaista, ainakin vastausten perusteella. Hyvä lääkärikokemus näyttää syntyvän jopa valtaosaltaan muusta kuin lopputuloksesta. Lopputulosta ei voi vastaanotolla arvioida, joten arvioitavaksi jää kohtaaminen. Siis tunteet. Jotka nekin ilmeisesti vaikuttavat lopputulokseen.

 

Vastauksissa toistui yksi ja sama parantava tunne: ”Hyvä lääkäri astuu roolinsa takaa läsnäolevaksi, rinnalle.”

Läsnäolon taito suorastaan arkipäiväistää vaivat:

”Hyvällä vastaanotolla aina muistaa, että elämää tääkin vaan on.”

Tunne voi syntyä ihmeen pienestä:

”Vakilääkärilläni on raitapaita ja farkut. Ensin sitä hätkähti, nykyään se tuntuu mukavalta. Eihän se vaatetuksesta ole kiinni, mutta jotenkin niihin paitoihin kiteytyy se muutenkin suhteellisuudentajuinen sävy.”

Yksi vastaajista piti hyvänä käyntiä, joka olisi jonkun toisen mielestä kummallinen. Mutta kai tässäkin kohtaamisessa sitten ratkaisi se lääkärin läsnäolo ja suhteellisuudentaju:

”Minulla oli selittämätön kiputila. Lääkäri sanoi, että älä nyt suutu mutta voisiko tämä olla stressiä. Hän ehdotti lääkkeeksi mindfulness-videoita. Lähdin vastaanotolta kädessäni lappu, jossa luki: YOUTUBE.COM. En ole vielä videoita katsellut, mutta minusta se oli hyvä resepti ja aivan erinomainen lääkäri.”

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.