Petri Tamminen

Tämä palsta on vienyt minut Tuusulaan, Lahteen, Tampereelle, Kuopioon ja Ouluun. Tehtävä on ollut aina sama: kertoa lääkäreille, miltä minusta tuntuu käydä lääkärissä.

Olen kertonut, että se tuntuu minusta ikävältä.

 

Kaikki sai alkunsa kolumnista, jossa kuvasin setäni vierailua eläinlääkärissä. Setä oli järkyttänyt.

–Sitä kissaa koskevan keskustelun määrää! Eihän ihmislääkärissä saa ikinä yhtä hyvää kohtelua!

Kolumni jatkui samassa sävyssä loppuun asti, ihmislääkäreitä kritisoiden ja eläimiä kadehtien.

Kun lehti ilmestyi, kaduin kirjoitustani. Pelästyin, että ryppyilin väärälle ammattikunnalle. Mitä jos seuraava kohdalleni osuva lääkäri tunnistaisi minut?

Lääkäri tunnisti minut. Hän sanoi lukeneensa jutun. Sitten hän tuijotti minua vakavan näköisenä ja sanoi, että heillä olisi pian kehityspäivät ja että sinne sopisi vielä yksi puheenvuoro.

Jos kirjailijoiden kehityspäiville saapuisi lääkäri selittämään, että hänestä on ikävää lukea kirjoja, lähtisin esityksen ajaksi kahville. Lääkäreiden kunniaksi on sanottava, että he ovat kuunnelleet puheenvuoroni aina ällistyttävän vastaanottavaisina.

Mutta olen minäkin yrittänyt olla kohtuullinen. Olen myöntänyt, että minulla on lääkärillä käydessäni ominaisuus, joka saattaa selittää suuren osan kriittisyydestäni.

Minä en ole lääkärillä käydessäni terve.

Väitetään, että tuomaritkin antavat ruokatunnin jälkeen lievempiä rangaistuksia kuin ennen lounasta. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Lääkäriin saavutaan sairaana. Huono olo, vielä huonompi mieli.

 

Jossakin vaiheessa rupesin keräämään puheenvuoroni tueksi muidenkin kokemuksia. Erityisesti halusin kuulla, millainen on hyvä lääkäri.

Sellainen joka parantaa, sopisi kai sanoa. Oikea diagnoosi ja oikeat lääkkeet, mitä muuta voi toivoa?

Kaikenlaista, ainakin vastausten perusteella. Hyvä lääkärikokemus näyttää syntyvän jopa valtaosaltaan muusta kuin lopputuloksesta. Lopputulosta ei voi vastaanotolla arvioida, joten arvioitavaksi jää kohtaaminen. Siis tunteet. Jotka nekin ilmeisesti vaikuttavat lopputulokseen.

 

Vastauksissa toistui yksi ja sama parantava tunne: ”Hyvä lääkäri astuu roolinsa takaa läsnäolevaksi, rinnalle.”

Läsnäolon taito suorastaan arkipäiväistää vaivat:

”Hyvällä vastaanotolla aina muistaa, että elämää tääkin vaan on.”

Tunne voi syntyä ihmeen pienestä:

”Vakilääkärilläni on raitapaita ja farkut. Ensin sitä hätkähti, nykyään se tuntuu mukavalta. Eihän se vaatetuksesta ole kiinni, mutta jotenkin niihin paitoihin kiteytyy se muutenkin suhteellisuudentajuinen sävy.”

Yksi vastaajista piti hyvänä käyntiä, joka olisi jonkun toisen mielestä kummallinen. Mutta kai tässäkin kohtaamisessa sitten ratkaisi se lääkärin läsnäolo ja suhteellisuudentaju:

”Minulla oli selittämätön kiputila. Lääkäri sanoi, että älä nyt suutu mutta voisiko tämä olla stressiä. Hän ehdotti lääkkeeksi mindfulness-videoita. Lähdin vastaanotolta kädessäni lappu, jossa luki: YOUTUBE.COM. En ole vielä videoita katsellut, mutta minusta se oli hyvä resepti ja aivan erinomainen lääkäri.”

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

"Olen nyt muotooni tyytyväinen, kropassa on hyvä fiilis", Mikko sanoo.

Jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä, stressi on taattu. Liikunta, hyvä ruoka ja lasi viiniä auttavat rentoutumaan.

Stressistä pitää pyrkiä pois ja sitä pitää yrittää välttää, sanoo näyttelijä Mikko Kivinen, 59. Se on kuitenkin osa elämää. Yleensä Kivinen ei edes huomaa päälle hiipinyttä stressitilaa, ennen kuin se lomalla helpottaa.

– Aina kun on paljon töitä, on myös stressiä. Pahinta siinä on, että väsyttää, mutta ei kuitenkaan saa nukuttua. Se estää luovuuden, joka on omassa duunissa kuitenkin suht tärkeää.

Stressi myös lyhentää pinnaa. Parasta vastapainoa on liikunta ja liikunnan seuraaminen. Myös ruoka ja hyvä lasi viiniä sekä oman ajan ottaminen ja perheen kanssa yhdessä oleminen auttavat rentoutumaan.

Murheet pitää saada raameihinsa

Stressi pääsee pahaksi, jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä.

– Mahdollisuuksia on useita: käsikirjoitus voi olla kehno tai kanssanäyttelijöiden kanssa ei löydy yhteistä säveltä. Yleisestikin jos huomaan, että proggis alkaa mennä omasta mielestäni ei-toivottavaan suuntaan, se on aika paha tilanne.

Ikä ja elämänkokemus auttavat onneksi vähentämään stressin määrää ja kestoa, vaikka kierrokset välillä nousisivatkin.

– Tärkeintä on, ettei kanna huolta koko maailman asioista, vaan löytää ne olennaiset polttopisteet.

Ammattitaidon kehittyminen niin näyttelijän kuin ohjaajankin työssä on antanut lisää työkaluja asioiden ratkaisemiseen.

– Se tietysti stressaa, jos asiat menevät väärään suuntaan. Mutta vielä enemmän stressaa se, jos en tiedä, miten tilanne ratkaistaan. Joskus vain aika auttaa.

Miten Mikko huoltaa kehoaan ja mitä hän on mieltä laihduttamisesta?  Lue koko juttu Hyvä terveys 11/17 -lehdestä. Muistathan, että tilaajana voit lukea lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyva-terveys

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko:
Anna-Maija Tuokko

Listoja rakastava näyttelijä kirjoittaa ylös ne ihmiset, joita uran varrella kannattaa kuunnella. Näytelmäarvioita hän ei enää lue.

Kun jotain tulee valmiiksi, näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 36, vetää asian yli listaltaan. Siitä hän saa onnistumisen ja aikaansaamisen tunteita. Listoissa asiat pysyvät järjestyksessä, mutta niistä on muutakin hyötyä.

– Kirjoitan joka päivälle to do -listan tehtävistä asioista. Kuvauksissa vedän tehdyt kohtaukset yli kässäristä. Jos herään yöllä siihen, että jokin asia vaivaa minua, kirjoitan sen paperille. Se auttaa saamaan asian pois mielestä.

Kritiikin suhteen Anna-Maija pitää listaa henkilöistä, joita hänen kannattaa kuunnella. Enää hän ei lue arvioita netistä tai lehdistä.

– Joitakin vuosia sitten yhdestä isosta musikaaliroolistani tuli hyvin satuttava arvio. Olin ensi-illassa tosi kipeänä ja lauloin kortisonin avulla. Kriitikot eivät tietysti tienneet sitä, enkä ehkä omasta mielestänikään onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Arvioissa koko produktio laitettiin vessanpöntöstä alas.

Tyly arvostelu oli vaikea paikka. Seuraavat neljä päivää hän käveli itkien Oulunkylän metsissä.

– Ryvin häpeässä, itseinhossa ja riittämättömyyden tunteessa. Halusin lopettaa kokonaan. Sitten kyllästyin ja totesin, että en voi antaa kriitikoiden näkemysten vaikuttaa itseeni tai en voi tehdä tätä työtä.

Kiitollisuuskin on taito

Anna-Maija kertoo osaavansa nauttia, kun hän saavuttaa jonkin virstanpylvään. Monesti ne liittyvät omaan uraan, vaikkapa rooleihin, joita hän on toivonut pääsevänsä tekemään jossakin vaiheessa: jotain Shakespearea, Wickedin Glinda, Kukkaistytön Eliza...

– Osaan myös olla kiitollinen. Näen ja tiedostan koko ajan, miten onnellinen voin olla saamistani mahdollisuuksista ja siitä, että voin nauttia työstäni.

Tavoitelistalta on jo vedetty aika monta asiaa ja roolia yli. Tilalle on tullut uusia tavoitteita.

– Minulla on sellainen pieni kytevä haave, että alkaisin jossakin vaiheessa ohjata itse musikaaleja. Huomaan, että katson asioita jo vähän sillä silmällä.

Millainen liikkuja Anna-Maija on ja mitä hän kokkaa mieluiten lautaselleen? Lue koko haastattelu Hyvän terveyden numerosta 11/17! Muistathan, että tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa: digilehdet.fi/hyva-terveys