Söin liikaa makeaa. No hyvä, teorian mukaan mieliteoista on vaikea luopua, mutta niitä voi vaihtaa toisiin mielitekoihin. Joten päätin, että aina kun minun tekee mieli makeaa, juon kahvia.

Siitä on nyt vuosi. Olen juonut viimeisen vuoden ajan kahvia kymmenkunta mukillista päivässä. Aika paljon, varsinkin siihen nähden, että edeltävät 49 vuotta olin kokonaan ilman kahvia.

Toisin sanoen käynnissä on ihmiskoe. Aluksi makean syöminen tosiaan väheni, mutta nyt se tuntuu sivuseikalta tässä kofeiininhuuruisessa elämässäni.

 

ENSIVAIKUTUS oli tietenkin piristävä. Iltapäivieni utu hälveni kertapyyhkäisyllä. Maailma oli äkkiä kirkas ja kuulas.

Seuraavaksi totesin, että halusin kahvia kaiken aikaa, myös ruokajuomaksi. Kahvi meni päähäni myös sikäli, että hankin kahvimyllyn ja aeropressin ja maidonvaahdottimen ja erinäisiä tarpeettomiakin laitteita.

Pääkaupungissa käydessäni kiertelin paahtimoiden myymälät, netistä tilasin papuja paljon kauempaakin.

Viittä vaille, etten ostanut sitä kirjaa, joka kuvailee 140 sivun verran veden vaikutusta kahvin makuun.

 

KUN KYMMENEN mukillisen päivätahtia oli jatkunut puoli vuotta, totesin etten jaksa enää hifistellä. Halusin vain mahdollisimman nopeasti ja halvalla, markettien tarjouslavoilta, kolme pakettia kympillä.

Se oli helpotus. Tunsin saapuneeni suomalaisen kahvinjuonnin ytimeen, aikuisten ihmisten aitoon maailmaan.

Tämä oli eräänlaista korkean kesäpäivän aikaa kahvinjuojan urallani. Jokainen kahvihetki muistutti minua lapsuuden tuvan kahvipöydän tunnelmasta. Yhteyteni ihmisiin parani myös todellisuudessa, sillä enää minun ei tarvinnut mutista, että ”teetä tai mehua jos on…”

 

SITTEN ALKOI alamäki. Ensin iltapäivien utu palasi. Seuraavaksi utuun sekoittui ärtymystä.

Pään lisäksi kahvi meni vatsaan, mutta päätin, että vatsaan sattuu joka tapauksessa. Elämä nyt kerta kaikkiaan on sellaista, että vatsaan sattuu.

En siis vähentänyt kahvinjuontia. Paremminkin lisäsin sitä, tai ainakin nopeutin. En jaksanut enää touhuta suodatinpaperien kanssa, siirryin murukahveihin.

Ja nyt leikkaan suoraan tähän päivään: juon kahvia edelleen kymmenen mukillista päivässä, olen kaiken aikaa väsynyt, minulla on vatsanväänteitä, ja olen ruvennut syömään taas paljon makeaa.

 

KUN KAHVI aikoinaan saapui Suomeen, se sai heti valtiovallan suojeluksen, sillä kahvin toivottiin korvaavan kansan yletöntä viinanjuontia. Toisin sanoen yksi mieliteko haluttiin vaihtaa toiseen mielitekoon.

Lopputulos vaikuttaa hiukan samalta kuin omassa kokeilussani.

Minusta näyttää, että todellinen kysymys siis kuuluu: Mihin mielitekoon sen ominaisuuden voisi vaihtaa, että mieliteot menevät aina överiksi?

 

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.