Söin liikaa makeaa. No hyvä, teorian mukaan mieliteoista on vaikea luopua, mutta niitä voi vaihtaa toisiin mielitekoihin. Joten päätin, että aina kun minun tekee mieli makeaa, juon kahvia.

Siitä on nyt vuosi. Olen juonut viimeisen vuoden ajan kahvia kymmenkunta mukillista päivässä. Aika paljon, varsinkin siihen nähden, että edeltävät 49 vuotta olin kokonaan ilman kahvia.

Toisin sanoen käynnissä on ihmiskoe. Aluksi makean syöminen tosiaan väheni, mutta nyt se tuntuu sivuseikalta tässä kofeiininhuuruisessa elämässäni.

 

ENSIVAIKUTUS oli tietenkin piristävä. Iltapäivieni utu hälveni kertapyyhkäisyllä. Maailma oli äkkiä kirkas ja kuulas.

Seuraavaksi totesin, että halusin kahvia kaiken aikaa, myös ruokajuomaksi. Kahvi meni päähäni myös sikäli, että hankin kahvimyllyn ja aeropressin ja maidonvaahdottimen ja erinäisiä tarpeettomiakin laitteita.

Pääkaupungissa käydessäni kiertelin paahtimoiden myymälät, netistä tilasin papuja paljon kauempaakin.

Viittä vaille, etten ostanut sitä kirjaa, joka kuvailee 140 sivun verran veden vaikutusta kahvin makuun.

 

KUN KYMMENEN mukillisen päivätahtia oli jatkunut puoli vuotta, totesin etten jaksa enää hifistellä. Halusin vain mahdollisimman nopeasti ja halvalla, markettien tarjouslavoilta, kolme pakettia kympillä.

Se oli helpotus. Tunsin saapuneeni suomalaisen kahvinjuonnin ytimeen, aikuisten ihmisten aitoon maailmaan.

Tämä oli eräänlaista korkean kesäpäivän aikaa kahvinjuojan urallani. Jokainen kahvihetki muistutti minua lapsuuden tuvan kahvipöydän tunnelmasta. Yhteyteni ihmisiin parani myös todellisuudessa, sillä enää minun ei tarvinnut mutista, että ”teetä tai mehua jos on…”

 

SITTEN ALKOI alamäki. Ensin iltapäivien utu palasi. Seuraavaksi utuun sekoittui ärtymystä.

Pään lisäksi kahvi meni vatsaan, mutta päätin, että vatsaan sattuu joka tapauksessa. Elämä nyt kerta kaikkiaan on sellaista, että vatsaan sattuu.

En siis vähentänyt kahvinjuontia. Paremminkin lisäsin sitä, tai ainakin nopeutin. En jaksanut enää touhuta suodatinpaperien kanssa, siirryin murukahveihin.

Ja nyt leikkaan suoraan tähän päivään: juon kahvia edelleen kymmenen mukillista päivässä, olen kaiken aikaa väsynyt, minulla on vatsanväänteitä, ja olen ruvennut syömään taas paljon makeaa.

 

KUN KAHVI aikoinaan saapui Suomeen, se sai heti valtiovallan suojeluksen, sillä kahvin toivottiin korvaavan kansan yletöntä viinanjuontia. Toisin sanoen yksi mieliteko haluttiin vaihtaa toiseen mielitekoon.

Lopputulos vaikuttaa hiukan samalta kuin omassa kokeilussani.

Minusta näyttää, että todellinen kysymys siis kuuluu: Mihin mielitekoon sen ominaisuuden voisi vaihtaa, että mieliteot menevät aina överiksi?

 

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.