Olikohan tässä nyt järkeä? Olisiko pitänyt odottaa vielä pari päivää ja katsoa, miten tämä tauti tästä kehittyy?

Kuinka täällä on näin paljon porukkaa, onko nyt joku epidemia? Pitäisiköhän mennä vähän syrjemmälle? Vai ajattelevatko ne, että olen joku neurootikko?

Minkä takia minä aina pelkään, että täältä saa jonkun uuden taudin, olenko muka joskus saanut?

Onko nämä kaikki sairaampia kuin minä? Mitä jos näillä kaikilla on joku oikea sairaus ja minä valitan turhasta?

Ilmoittauduinko ylipäätään oikeaan paikkaan? Onko tämä edes oikea käytävä? Mitä jos minua huudetaan jossakin tuolla ihan muualla ja menetän aikani?

Kuinka tämä systeemi oikein on suunniteltu, kun lääkärit eivät pysy koskaan aikataulussa? Onkohan tässä vielä monta ennen minua? Ei kai nämä kaikki ole tulossa sille samalle? Mitä jos se on jo valmiiksi kärttyinen, kun sillä on näin paljon potilaita?

Nyt pitäisi miettiä, miten minä tämän tautini kuvailen, mutta mitä jos se ei jaksa kuunnella? Jaksaako se kolme lausetta vai pitäisikö tiivistää kahteen?

Mitä jos minä yllätän sen ja kerron koko taudin yhdellä ainoalla virkkeellä? Tulisiko se siitä iloiselle mielelle ja hoitaisi hyvin?

Kuinka minulla on näin epäsiistit vaatteet? Ottaako se nuhjuista ihmistä ollenkaan tosissaan? Vai onko nimenomaan hyvä, että näyttää oikein surkealta? Olenko minä riittävän sairaan näköinen?

Mitä lääkärit ylipäätään ihmisistä ajattelevat, mikä niihin tekisi hyvän vaikutuksen? Tekeekö mikään? Ajattelevatko ne kuitenkin aina, että jaaha, taas yksi noita iänikuisia potilaita?

Jaaha, ja minkäslaista vaivaa? lääkäri kysyy ja katsoo alta kulmiensa.

Mitä minun piti tähän sanoa? Sanonko ihan suoraan, mitä tautia itse epäilen? Vai loukkaantuuko se? Pitäisikö vain kertoa tosiasiat? Ärsyttääkö niitä tämmöiset potilaat, jotka ovat tutkineet etukäteen netistä?

Tuliko tässä nyt ollenkaan riittävästi todistusaineistoa, tajusiko se kuinka huono olo minulla on ollut? Uskoiko se minua? Olisiko pitänyt vähän liioitella? Vai arvostavatko lääkärit semmoisia, jotka eivät liioittele?

Väsyttääkö sitä, kun meitä kipeitä ihmisiä tunkee ovista ja ikkunoista? Pelkääkö sekin joskus, että saa tartunnan? Vai onko sillä joku kutsumus, josta se saa voimaa?

Miten se tuntuu noin etäiseltä, niin kuin sitä painaisi jokin traagisen raskas taakka? Onko sillä jokin vaikea tutkimustyö meneillään?

Vai johtuuko tämä minusta, latistanko minä tunnelman? Olenko niin jäykkä ihminen, että lääkärikin kangistuu?

Miksi minun täytyy vatvoa kaikkea tämmöistä? Miksen minä voi vain rentoutua?

Paraneeko tämä tauti koskaan?

Kuinka se nyt jo kääntyi naputtelemaan, oliko tämä nyt tässä? Jos kysyn vielä jotakin, niin sekoittaako se sen? Menetänkö minä senkin, minkä olin jo saamassa?

Voisinko vielä kertoa sille, mikä kaikki minua tässä sairaudessa pelottaa? Miksi se tuntuu niin mahdottomalta? Eikö ne pelotkin jotenkin liity tähän asiaan? Mitä jos ne pelot onkin tämän sairauden syy?

Mitä se sanoi näistä lääkkeistä, täytyykö nämä kaikki ostaa? Mitä jos minä jättäisin tuon yhden pois?

Pitäisikö jotenkin muuttaa elämäntapoja, olenko minä elänyt jotenkin väärin kun sairastuin? Pitäisikö minun parantaa itse itseni, syödä tästä lähtien jotain marjoja vaikka?

Mikä terveyden asiantuntija minä muka olen?

Olikohan tässä nyt järkeä? Olisiko pitänyt vielä odottaa ja katsoa, että miten tämä tauti tästä kehittyy?

Lue lisää Tammisia

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Mieheni käyttää unilääkkeitä nukahtamiseen ja paetakseen todellisuutta. Viime aikoina olen huomannut aggressiivisuutta hänen käytöksessään lääkkeen ottamisen jälkeen – toki lievää mutta joka tapauksessa vierasta uhoa. Hän tekee asioita, joita ei normaalisti tee, ja hetken mielijohteesta. Hän käyttää unilääkettä ja kaikkea muutakin mitä käsiinsä saa, myös alkoholia niiden kanssa. Kyse on mielestäni riippuvuudesta. Nyt kuitenkin haluaisin tietää, muuttaako unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö (5 v) ihmisen persoonallisuutta?

Pitkäaikaisen unilääkkeiden käytön ei tiedetä muuttavan ihmisen persoonallisuutta. Miehesi muuttuneen käytöksen taustalla on luultavasti ongelmat, jotka saavat hänet käyttämään pakonomaisesti tavanomaista suurempia annoksia unilääkkeitä ja samanaikaisesti myös alkoholia.

Tilanne ei selviä ennen kuin miehesi kykenee puhumaan niistä ongelmista, jotka ovat hänen muuttuneen käytöksen ja pakonomaisen unilääkkeiden ja alkoholin käytön taustalla.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.