Olikohan tässä nyt järkeä? Olisiko pitänyt odottaa vielä pari päivää ja katsoa, miten tämä tauti tästä kehittyy?
Kuinka täällä on näin paljon porukkaa, onko nyt joku epidemia? Pitäisiköhän mennä vähän syrjemmälle? Vai ajattelevatko ne, että olen joku neurootikko?
Minkä takia minä aina pelkään, että täältä saa jonkun uuden taudin, olenko muka joskus saanut?
Onko nämä kaikki sairaampia kuin minä? Mitä jos näillä kaikilla on joku oikea sairaus ja minä valitan turhasta?
Ilmoittauduinko ylipäätään oikeaan paikkaan? Onko tämä edes oikea käytävä? Mitä jos minua huudetaan jossakin tuolla ihan muualla ja menetän aikani?
Kuinka tämä systeemi oikein on suunniteltu, kun lääkärit eivät pysy koskaan aikataulussa? Onkohan tässä vielä monta ennen minua? Ei kai nämä kaikki ole tulossa sille samalle? Mitä jos se on jo valmiiksi kärttyinen, kun sillä on näin paljon potilaita?
Nyt pitäisi miettiä, miten minä tämän tautini kuvailen, mutta mitä jos se ei jaksa kuunnella? Jaksaako se kolme lausetta vai pitäisikö tiivistää kahteen?
Mitä jos minä yllätän sen ja kerron koko taudin yhdellä ainoalla virkkeellä? Tulisiko se siitä iloiselle mielelle ja hoitaisi hyvin?
Kuinka minulla on näin epäsiistit vaatteet? Ottaako se nuhjuista ihmistä ollenkaan tosissaan? Vai onko nimenomaan hyvä, että näyttää oikein surkealta? Olenko minä riittävän sairaan näköinen?
Mitä lääkärit ylipäätään ihmisistä ajattelevat, mikä niihin tekisi hyvän vaikutuksen? Tekeekö mikään? Ajattelevatko ne kuitenkin aina, että jaaha, taas yksi noita iänikuisia potilaita?
Jaaha, ja minkäslaista vaivaa? lääkäri kysyy ja katsoo alta kulmiensa.
Mitä minun piti tähän sanoa? Sanonko ihan suoraan, mitä tautia itse epäilen? Vai loukkaantuuko se? Pitäisikö vain kertoa tosiasiat? Ärsyttääkö niitä tämmöiset potilaat, jotka ovat tutkineet etukäteen netistä?
Tuliko tässä nyt ollenkaan riittävästi todistusaineistoa, tajusiko se kuinka huono olo minulla on ollut? Uskoiko se minua? Olisiko pitänyt vähän liioitella? Vai arvostavatko lääkärit semmoisia, jotka eivät liioittele?
Väsyttääkö sitä, kun meitä kipeitä ihmisiä tunkee ovista ja ikkunoista? Pelkääkö sekin joskus, että saa tartunnan? Vai onko sillä joku kutsumus, josta se saa voimaa?
Miten se tuntuu noin etäiseltä, niin kuin sitä painaisi jokin traagisen raskas taakka? Onko sillä jokin vaikea tutkimustyö meneillään?
Vai johtuuko tämä minusta, latistanko minä tunnelman? Olenko niin jäykkä ihminen, että lääkärikin kangistuu?
Miksi minun täytyy vatvoa kaikkea tämmöistä? Miksen minä voi vain rentoutua?
Paraneeko tämä tauti koskaan?
Kuinka se nyt jo kääntyi naputtelemaan, oliko tämä nyt tässä? Jos kysyn vielä jotakin, niin sekoittaako se sen? Menetänkö minä senkin, minkä olin jo saamassa?
Voisinko vielä kertoa sille, mikä kaikki minua tässä sairaudessa pelottaa? Miksi se tuntuu niin mahdottomalta? Eikö ne pelotkin jotenkin liity tähän asiaan? Mitä jos ne pelot onkin tämän sairauden syy?
Mitä se sanoi näistä lääkkeistä, täytyykö nämä kaikki ostaa? Mitä jos minä jättäisin tuon yhden pois?
Pitäisikö jotenkin muuttaa elämäntapoja, olenko minä elänyt jotenkin väärin kun sairastuin? Pitäisikö minun parantaa itse itseni, syödä tästä lähtien jotain marjoja vaikka?
Mikä terveyden asiantuntija minä muka olen?
Olikohan tässä nyt järkeä? Olisiko pitänyt vielä odottaa ja katsoa, että miten tämä tauti tästä kehittyy?
Lue lisää Tammisia
Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.
