paniikkikohtaus ahdistus unettomuus
Kuva Shutterstock

Paniikissa iskee kuolemanpelko, jonka voittaa vain pysymällä rauhallisena. Kokeile puhua itsellesi kuin ystävälle.

Paniikki tuntuu samanaikaisesti mielessä ja kehossa. Adrenaliinipiikki ruokkii vihan ja kauhun tunteita: saanko sydänkohtauksen, menenkö tajuttomaksi, tulenko hulluksi, eikö tämä koskaan pääty. Mutta se päättyy, sillä keho kestää adrenaliinitulvaa vain muutaman minuutin.

Rakentava keino rauhoittaa tilanne on rauhoittava oma sisäinen puhe.

– Voit alkaa puhua itsellesi kuin ystävälle: ”Olen selvinnyt tuosta monta kertaa aikaisemminkin. Miksi en nytkin selviäisi”. Entä mikä on se, mitä oikeasti pelkään: yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista, siis samoja asioita kuin kaikki muutkin ihmiskunnassa. Ei se pelko ole vaarallista vaan kovin inhimillistä, psykoterapian erikoispsykologi Risto Valjakka sanoo.

Itse olen ymmärtänyt, että paniikkikohtaukseni kertovat myös siitä, että minulla on jonkinlainen kaikkivoipaisuusharha. Enhän todellakaan ole Jumala, joka alati vartioimalla pitää toiset hengissä. Ajattelen myös, että vaikka paniikki tuntuu inhottavalta, se ei tapa.

Paniikkiin ei ole kukaan koskaan kuollut, enkä kuole minäkään.

– Pahimmillaankin paniikin terävä kärki kestää muutaman minuutin ja sitten se on ohitse. Ihminen ei kestä valtavaa adrenaliiniryöppyä pitempään, Valjakka muistuttaa.

Paniikissahan ihminen tuntee olevansa hukassa, kun yrittää epätoivoisesti hallita tilannetta, jota ei kykene hallitsemaan. Silloin voi olla hyvä vain päästää irti, vajota tunteeseen ja antaa sen tulla. Ja sitten huomata, että on edelleen hengissä.

– Sekin auttaa, että keksit mielessäsi turvapaikan, jossa olet rauhassa ja turvassa ja piilossa ja jossa sinua ei voi kukaan vahingoittaa. Tai turvallisen hahmon, joka pitää sinusta huolta. Toisilla auttaa uskoon tuleminen, murheitten luovuttaminen Jumalan huomaan.

Päiväänsä voi myös valita huolihetken, jolloin keskittyy huolehtimaan. Muu päivä on ikään kuin huolesta vapaa.

– Keskellä pelkotilaa ei pysty nauramaan itselle, mutta jos jälkeenpäin kykenee näkemään asian koomisen puolen, ollaan jo pitkällä, Risto Valjakka sanoo.

Sekin auttaa, jos tajuaa, että haavoittuvuus on merkki ihmisyydestä: muutkaan eivät ole haavoittumattomia.

– Kun täydellisen ihmisen rooli katoaa, kohtaamme yhteisen ihmisyyden. Se kun ei löydy vahvuuden vain heikkouden tilassa, ja siinä tilassa sulaa pois myös häpeä.

Parhaimmillaan ahdistus – sitten kun se on ohi – on portti toisen luo.

Rauhoittaisiko joku näistä sinua?

”Olen selvinnyt pahemmastakin, voin tehdä tämän vaikka olen ahdistunut.”

”Olen ihan hyvä ihmiseksi.”

”Kaikilla on parempia ja huonompia päiviä. Hyväksyn itseni ja ansaitsen kunnioitusta, olen rakastettava ja kyvykäs. Arvostan itseäni vaikka olen keskeneräinen. Virheitä sattuu kaikille.”

”Kestän kyllä vähän ahdistusta, koska tiedän, että se menee ohi.”

”Liika huolehtiminen ei auta ketään, ei mitään, ei vie asioita eteenpäin.”

”Olen selvinnyt pulmatilanteista aikaisemminkin, miksen nytkin selviäisi.”

”Ihmisyyteen kuuluu olla myös välillä heikko, se tekee meistä ihmisiä.”

”Huomenna voi olla parempi päivä. Ei minun tarvitse olla heti kokonaan parantunut. Vointini on kohentunut ja kohenee edelleen.”

”En ole Jumala, en hallitse elämää enkä voi vaikuttaa läheisteni elämään tiettyä rajaa pitemmälle.”

”Muilta jää huomaamatta, että tärisen. Jos muut huomaavat ahdistukseni, he suhtautuvat myötätuntoiseksi.”

”Olen ollut kymmeniä kertoja ahdistunut enkä silti ole pyörtynyt enkä menettänyt hallintaani.”

”Ei kannata suhtautua itseen liian vakavasti. Takapakki kuuluu asiaan. Minun ei ole pakko saada tätä vaan haluan saada sen.”

 

Asiantuntija: Risto Valjakka, psykoterapian erikoispsykologi, Turku.

 

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.