paniikkikohtaus ahdistus unettomuus
Kuva Shutterstock

Paniikissa iskee kuolemanpelko, jonka voittaa vain pysymällä rauhallisena. Kokeile puhua itsellesi kuin ystävälle.

Paniikki tuntuu samanaikaisesti mielessä ja kehossa. Adrenaliinipiikki ruokkii vihan ja kauhun tunteita: saanko sydänkohtauksen, menenkö tajuttomaksi, tulenko hulluksi, eikö tämä koskaan pääty. Mutta se päättyy, sillä keho kestää adrenaliinitulvaa vain muutaman minuutin.

Rakentava keino rauhoittaa tilanne on rauhoittava oma sisäinen puhe.

– Voit alkaa puhua itsellesi kuin ystävälle: ”Olen selvinnyt tuosta monta kertaa aikaisemminkin. Miksi en nytkin selviäisi”. Entä mikä on se, mitä oikeasti pelkään: yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista, siis samoja asioita kuin kaikki muutkin ihmiskunnassa. Ei se pelko ole vaarallista vaan kovin inhimillistä, psykoterapian erikoispsykologi Risto Valjakka sanoo.

Itse olen ymmärtänyt, että paniikkikohtaukseni kertovat myös siitä, että minulla on jonkinlainen kaikkivoipaisuusharha. Enhän todellakaan ole Jumala, joka alati vartioimalla pitää toiset hengissä. Ajattelen myös, että vaikka paniikki tuntuu inhottavalta, se ei tapa.

Paniikkiin ei ole kukaan koskaan kuollut, enkä kuole minäkään.

– Pahimmillaankin paniikin terävä kärki kestää muutaman minuutin ja sitten se on ohitse. Ihminen ei kestä valtavaa adrenaliiniryöppyä pitempään, Valjakka muistuttaa.

Paniikissahan ihminen tuntee olevansa hukassa, kun yrittää epätoivoisesti hallita tilannetta, jota ei kykene hallitsemaan. Silloin voi olla hyvä vain päästää irti, vajota tunteeseen ja antaa sen tulla. Ja sitten huomata, että on edelleen hengissä.

– Sekin auttaa, että keksit mielessäsi turvapaikan, jossa olet rauhassa ja turvassa ja piilossa ja jossa sinua ei voi kukaan vahingoittaa. Tai turvallisen hahmon, joka pitää sinusta huolta. Toisilla auttaa uskoon tuleminen, murheitten luovuttaminen Jumalan huomaan.

Päiväänsä voi myös valita huolihetken, jolloin keskittyy huolehtimaan. Muu päivä on ikään kuin huolesta vapaa.

– Keskellä pelkotilaa ei pysty nauramaan itselle, mutta jos jälkeenpäin kykenee näkemään asian koomisen puolen, ollaan jo pitkällä, Risto Valjakka sanoo.

Sekin auttaa, jos tajuaa, että haavoittuvuus on merkki ihmisyydestä: muutkaan eivät ole haavoittumattomia.

– Kun täydellisen ihmisen rooli katoaa, kohtaamme yhteisen ihmisyyden. Se kun ei löydy vahvuuden vain heikkouden tilassa, ja siinä tilassa sulaa pois myös häpeä.

Parhaimmillaan ahdistus – sitten kun se on ohi – on portti toisen luo.

Rauhoittaisiko joku näistä sinua?

”Olen selvinnyt pahemmastakin, voin tehdä tämän vaikka olen ahdistunut.”

”Olen ihan hyvä ihmiseksi.”

”Kaikilla on parempia ja huonompia päiviä. Hyväksyn itseni ja ansaitsen kunnioitusta, olen rakastettava ja kyvykäs. Arvostan itseäni vaikka olen keskeneräinen. Virheitä sattuu kaikille.”

”Kestän kyllä vähän ahdistusta, koska tiedän, että se menee ohi.”

”Liika huolehtiminen ei auta ketään, ei mitään, ei vie asioita eteenpäin.”

”Olen selvinnyt pulmatilanteista aikaisemminkin, miksen nytkin selviäisi.”

”Ihmisyyteen kuuluu olla myös välillä heikko, se tekee meistä ihmisiä.”

”Huomenna voi olla parempi päivä. Ei minun tarvitse olla heti kokonaan parantunut. Vointini on kohentunut ja kohenee edelleen.”

”En ole Jumala, en hallitse elämää enkä voi vaikuttaa läheisteni elämään tiettyä rajaa pitemmälle.”

”Muilta jää huomaamatta, että tärisen. Jos muut huomaavat ahdistukseni, he suhtautuvat myötätuntoiseksi.”

”Olen ollut kymmeniä kertoja ahdistunut enkä silti ole pyörtynyt enkä menettänyt hallintaani.”

”Ei kannata suhtautua itseen liian vakavasti. Takapakki kuuluu asiaan. Minun ei ole pakko saada tätä vaan haluan saada sen.”

 

Asiantuntija: Risto Valjakka, psykoterapian erikoispsykologi, Turku.

 

"Olen nyt muotooni tyytyväinen, kropassa on hyvä fiilis", Mikko sanoo.

Jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä, stressi on taattu. Liikunta, hyvä ruoka ja lasi viiniä auttavat rentoutumaan.

Stressistä pitää pyrkiä pois ja sitä pitää yrittää välttää, sanoo näyttelijä Mikko Kivinen, 59. Se on kuitenkin osa elämää. Yleensä Kivinen ei edes huomaa päälle hiipinyttä stressitilaa, ennen kuin se lomalla helpottaa.

– Aina kun on paljon töitä, on myös stressiä. Pahinta siinä on, että väsyttää, mutta ei kuitenkaan saa nukuttua. Se estää luovuuden, joka on omassa duunissa kuitenkin suht tärkeää.

Stressi myös lyhentää pinnaa. Parasta vastapainoa on liikunta ja liikunnan seuraaminen. Myös ruoka ja hyvä lasi viiniä sekä oman ajan ottaminen ja perheen kanssa yhdessä oleminen auttavat rentoutumaan.

Murheet pitää saada raameihinsa

Stressi pääsee pahaksi, jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä.

– Mahdollisuuksia on useita: käsikirjoitus voi olla kehno tai kanssanäyttelijöiden kanssa ei löydy yhteistä säveltä. Yleisestikin jos huomaan, että proggis alkaa mennä omasta mielestäni ei-toivottavaan suuntaan, se on aika paha tilanne.

Ikä ja elämänkokemus auttavat onneksi vähentämään stressin määrää ja kestoa, vaikka kierrokset välillä nousisivatkin.

– Tärkeintä on, ettei kanna huolta koko maailman asioista, vaan löytää ne olennaiset polttopisteet.

Ammattitaidon kehittyminen niin näyttelijän kuin ohjaajankin työssä on antanut lisää työkaluja asioiden ratkaisemiseen.

– Se tietysti stressaa, jos asiat menevät väärään suuntaan. Mutta vielä enemmän stressaa se, jos en tiedä, miten tilanne ratkaistaan. Joskus vain aika auttaa.

Miten Mikko huoltaa kehoaan ja mitä hän on mieltä laihduttamisesta?  Lue koko juttu Hyvä terveys 11/17 -lehdestä. Muistathan, että tilaajana voit lukea lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyva-terveys

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko:
Anna-Maija Tuokko

Listoja rakastava näyttelijä kirjoittaa ylös ne ihmiset, joita uran varrella kannattaa kuunnella. Näytelmäarvioita hän ei enää lue.

Kun jotain tulee valmiiksi, näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 36, vetää asian yli listaltaan. Siitä hän saa onnistumisen ja aikaansaamisen tunteita. Listoissa asiat pysyvät järjestyksessä, mutta niistä on muutakin hyötyä.

– Kirjoitan joka päivälle to do -listan tehtävistä asioista. Kuvauksissa vedän tehdyt kohtaukset yli kässäristä. Jos herään yöllä siihen, että jokin asia vaivaa minua, kirjoitan sen paperille. Se auttaa saamaan asian pois mielestä.

Kritiikin suhteen Anna-Maija pitää listaa henkilöistä, joita hänen kannattaa kuunnella. Enää hän ei lue arvioita netistä tai lehdistä.

– Joitakin vuosia sitten yhdestä isosta musikaaliroolistani tuli hyvin satuttava arvio. Olin ensi-illassa tosi kipeänä ja lauloin kortisonin avulla. Kriitikot eivät tietysti tienneet sitä, enkä ehkä omasta mielestänikään onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Arvioissa koko produktio laitettiin vessanpöntöstä alas.

Tyly arvostelu oli vaikea paikka. Seuraavat neljä päivää hän käveli itkien Oulunkylän metsissä.

– Ryvin häpeässä, itseinhossa ja riittämättömyyden tunteessa. Halusin lopettaa kokonaan. Sitten kyllästyin ja totesin, että en voi antaa kriitikoiden näkemysten vaikuttaa itseeni tai en voi tehdä tätä työtä.

Kiitollisuuskin on taito

Anna-Maija kertoo osaavansa nauttia, kun hän saavuttaa jonkin virstanpylvään. Monesti ne liittyvät omaan uraan, vaikkapa rooleihin, joita hän on toivonut pääsevänsä tekemään jossakin vaiheessa: jotain Shakespearea, Wickedin Glinda, Kukkaistytön Eliza...

– Osaan myös olla kiitollinen. Näen ja tiedostan koko ajan, miten onnellinen voin olla saamistani mahdollisuuksista ja siitä, että voin nauttia työstäni.

Tavoitelistalta on jo vedetty aika monta asiaa ja roolia yli. Tilalle on tullut uusia tavoitteita.

– Minulla on sellainen pieni kytevä haave, että alkaisin jossakin vaiheessa ohjata itse musikaaleja. Huomaan, että katson asioita jo vähän sillä silmällä.

Millainen liikkuja Anna-Maija on ja mitä hän kokkaa mieluiten lautaselleen? Lue koko haastattelu Hyvän terveyden numerosta 11/17! Muistathan, että tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa: digilehdet.fi/hyva-terveys