Ida, 28: ”Synnytys ei tuntunut miltään liitoskipujen rinnalla”

Vauvaa kutsuttiin odotusaikana isosiskojen keksimällä nimellä Mini. Kuvat: Satu Kemppainen

Idaa supisteli jo kolme viikkoa ennen synnytystä. Hänen neljäs synnytyksensä oli lopuksi nopea.

Idan ja Jannen neljäs tytär syntyi raskausviikolla 39 + 2.

”Kävin perjantaiaamuna äitiyspolilla kontrollissa, jossa seurattiin vauvan kasvua. Verenpaineeni olivat koholla, ja käynnistys sovittiin maanantaille.

Minua oli supistellut jo kolmen viikon ajan, ja lääkärin sisätutkimuksen jälkeen supistuksia alkoi tulla puolen tunnin välein. Heräsin yöllä siihen, että olin jo todella kipeä. Soitin ystäväni valvomaan lasten unta, jotta pääsimme lähtemään sairaalan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olin kipeä supistusten tullessa mutta samalla tyytyväinen. Liitoskivut olivat olleet niin järkyttäviä, ettei synnytys tuntunut miltään niiden rinnalla. Sairaalassa pääsimme suoraan saliin, ja otin ilokaasua. Supistuksia alkoi tulla tiheämmin, ja noin tunnin päästä ne tuntuivat hallitsemattomilta. Pyysin epiduraalin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Puoli seitsemältä aamulla kätilö sanoi, ettei hän varmaan ehdi hoitaa synnytystäni loppuun. Aloin tuntea painetta ja totesin, että odota vain, tyttö laittoi vauhtia.

Kätilö lähti hakemaan synnytykseen mukaan toista kätilöä. Heti hänen lähdettyään aloin tuntea tarvetta ponnistaa. Janne kysyi, painaisiko hän kutsunappia. Vastasin, ettei tarvitse, ja karjaisin perään, että paina sitä nappia.

Aloin tuntea painetta ja totesin, että odota vain, tyttö laittoi vauhtia.

Kätilö palasi huoneeseen, ja vauva syntyi heti. Ponnistusvaihe kesti vajaan minuutin.

Ensimmäinen yö sairaalassa oli vaikea, sillä vauva vain huusi. Kätilönkään mielestä itku ei ollut normaalia.

Vauvalta otettiin verikokeet, mutta niistä ei löytynyt mitään. Vauva oli pienikokoinen, joten hänelle annettiin lisämaitoa. Minun piti pumpata maitoa aina ennen imetystä, sillä maitoa tuli suihkuten, ja se vei ilmaa vauvan mahaan.

Ensimmäiset puolitoista viikkoa kotona vauva oli tyytyväinen, sitten alkoivat toistuvat itkut. Ensin vauva itki iltaisin ja lopulta päivisinkin.

Imetys oli haastavaa suihkuamisen ja vauvan rintaraivareiden vuoksi. Vauva viihtyi rinnalla lähes koko ajan, ja muiden lasten ja kodin hoitaminen oli vaikeaa. Aloitimme pulloruokinnan imetyksen rinnalla mutta siirryimme kokonaan korvikkeeseen, kun vauva oli kaksi viikkoa. Omatunto on soimannut minua imettämisen lopettamisesta.

Isommista tytöistä on suuri apu, kun he touhuavat vauvan kanssa.

Eilen vauva itki aamukahdeksasta iltakymmeneen. Nyt selvittelemme, johtuuko itku koliikista, vai auttaisiko korvikemerkin vaihto.

Vajaa 2-vuotias taaperomme ei ole mustasukkainen, vaan pussailee ja halii pikkusiskoaan. 9- ja 7-vuotiaista isosiskoista on suuri apu, kun he touhuavat  hänen kanssaan.

Tyttövauva painoi syntyessään 2 615 grammaa ja oli 46 senttiä pitkä.
Ida raskausviikolla 35 + 5.
 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla