Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Kävin apteekissa ostamassa lapselleni D-vitamiinia ja jäin siihen katselemaan lapsille tarkoitettuja monivitamiinivalmisteita, joita näytti olevan jos jonkinlaisia. Kannattaisiko tuollaiset purutabletit ottaa käyttöön? Ruokavalio on monipuolinen, dieettirajoitteita ei ole ja lapsi on terve – toisaalta, lieneekö niistä mitään haittaakaan? Entäs probiootti tai omega-3?

Jos ruokavalio on monipuolinen, ravitsemussuositusten mukaan terveen, monipuolisesti syövän lapsen ei ole D-vitamiinin lisäksi tarpeen käyttää muita ravintolisiä. Monivitamiini-kivennäisainevalmisteista, joissa on siis vähän kaikkea, ei ole osoitettu haittaa mutta ei hyötyäkään.

Probioottien osalta tutkimusnäyttö on vielä sen verran puutteellista, että Euroopan komissio ei ole toistaiseksi myöntänyt niille terveysväitettä minkään ikäryhmän tai terveysvaikutuksen kohdalla. Omega-3-valmisteita markkinoidaan aktiivisesti lapsillekin, mutta tutkimusnäyttö ei puolla niiden käyttöä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aikuisilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että monipuolinen ruokavalio on terveyttä edistävämpi kuin puutteellinen ruoka­valio, jota on täydennetty erilaisilla ravintolisillä. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että terveyttä edistävät aineet ovat eri muodossa ruoassa kuin valmisteissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ruoassa voi myös olla aineita, joita tarvitaan ravintoaineiden täydellisen vaikutuksen saamiseksi. Ei ole myöskään poissuljettua, etteikö oikeassa ravinnossa olisi jotakin terveyttä edistävää, mitä emme vielä tunne. Esimerkiksi nykyään hyvin tunnetut flavonoidit olivat vielä 80-luvulla tuntemattomia.
 

 

Ursula Schwab
ravitsemusterapian apulaisprofessori

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

 

Marketta

Suomessa margariinileipä, puuro ja rasvaton maito perustuu maatalouspolitiikkaan, EI terveyttä edistävään ruokavalioon, tieteellisestä tutkimuksesta puhumattakaan. 

Viljavalmisteita ei raavaskaan mies tarvitse kahta leipäpalaa, yhtä pasta-annosta tai yhtä puurolautasellista enempää päivässä, sillä muuten ei jaksa syödä kasviksia riittävästi päivässä, joita tulisikin olla jokaisella aterialla puolet aterian koosta.

Terveelliset ravitsemussuositukset yli 1-vuotiaalle ovat:

Päivittäisestä energiasta lähes 40%  pitäisi tulla hyvistä rasvoista. Aikuisen perusruokavaliossa tämä tarkoittaa lähes 100 grammaa rasvoja.

Hyviä rasvoja ovat: villi kala, pähkinät, siemenet, manteli, avokado, kananmuna, kylmäpuristetut LUOMU kasviöljyt tummassa lasipullossa, koska ainoastaan kylmäpuristettu kookosöljy kestää valoa, mutta muut ei. Sekä eläinrasvat (luomu, niittyliha ja riista ovat parhaimpia). ÄLÄ SYÖ margariinia tai muitakaan prosessoituja kasviöljyjä (pullomargariini, kasvirasvakermat jne...).

Proteiinia tulisi saada 1-2 grammaa per painokilo (normaali paino). 100 grammaa lihaa tai kalaa sisältää n. 20 grammaa proteiinia (riippuen lihan tai kalan rasvaprosentista), yksi kananmuna n. 7 grammaa ja 1dl maitoa, piimää, viiliä tai jogurttia 3 grammaa.

Ja paljon kasviksia, hedelmiä, vihanneksia, juureksia, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja. Aikuisella vähintään 500 grammaa päivässä, mutta mieluummin 1000 grammaa.

Ja juo ainoastaan vettä, ei maitoa, ei limsaa, ei sokerimehuja, ei kivennäisvesiä tai mitään muutakaan. Valio ei edes kerro, miten maito prosessoidaan. Moni pystyy käyttämään ulkomaisia maitotuotteita, mutta suomalaisia ei, joten suomessa maito pilataan joko prosessoinnilla tai lehmien rehu pilaa maidon. Suomessa maito on pelkkää maatalouspolitiikkaa, ei muuta.

Vain alle 10 % suomalaisista syö suositusten määrän kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja päivässä. Osa ei lainkaan ja loput siltä väliltä.

Syöthän D-vitamiinia?

Iho muodostaa auringosta D-vitamiinia keskikesällä ja keskipäivällä, jopa 500µg puolessa tunnissa (elimistö hajottaa ylimäärän, joten liikaa sitä ei saa). Ruuasta D-vitamiinia saa muutaman mikrogramman päivässä, riippuen mitä syö.

Suomessa alle 1-vuotias saa tippapullosta D-vitamiinia 10µg/vrk ja korvikkeesta (1dl korviketta sisältää 1,3µg D-vitamiinia) 10-20µg/vrk. Eli yhteensä alle 1-vuotias saa D-vitamiinia 25-30µg/vrk, riippuen paljonko korviketta menee. Ja tämä riittää alle 1-vuotiaalle.

D-vitamiinin tarve kasvaa painon ja iän mukaan. EFSA:n turvallinen saantisuositus on yli 1-vuotiaalle 50µg päivässä ja yli 10-vuotiaalle 100µg päivässä.
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla