maustekasvi kurkuma
Kuva Shutterstock

Kysyisin kurkumasta, jota pidetään oikein muistilääkkeenä, onko sen käyttö turvallista? Muistelin, että sen on aiemmin varoitettu vaurioittavan maksaa?

Maustekurkuman (Curcuma longa) juuresta jauhettavaa keltaista maustetta käytetään yksinään tai currymausteseoksen osana esimerkiksi intialaisessa keittiössä. Kurkumaa on myös käytetty vuosi-tuhansien ajan perinteisessä intialaisessa ja kiinalaisessa lääkinnässä. Euroopassa kurkumavalmisteilla on hoidettu muun muassa ruoansulatusvaivoja.

Kurkuma sisältää kurkuminoideja, kuten kurkumiinia, johon kurkuman mahdollisten lääkkeellisten hyötyjen ajatellaan perustuvan. Tosin kurkumassa voi olla muitakin aktiivisia aineita. Soluviljelmissä ja eläimillä tehtyjen tutkimusten perusteella kurkumiinilla voi olla hyödyllisiä vaikutuksia eri sairauksissa, kuten tulehduksellisissa tiloissa, syövässä, valtimonrasvoittumistaudissa ja muistisairauksissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kurkumiinilla on tehty myös ihmistutkimuksia, mutta riittävää näyttöä sen hyödyistä ei ole minkään sairauden ehkäisyssä tai hoidossa. Tämä koskee myös muistisairauksia. Singaporessa tehdyssä havainnoivassa tutkimuksessa currya syöneet ikä-ihmiset pärjäsivät muistitestissä paremmin kuin ne, jotka eivät currya juuri käyttäneet. Havainnolle ei ole tullut vahvistusta varsinaisista Alzheimerin taudin hoitotutkimuksista, joissa tosin on ollut vain vähän
potilaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kurkumiinin käyttöä lääkkeenä hankaloittaa se, että suun kautta otetusta annoksesta vain hyvin pieni osa (noin 1 %) imeytyy elimistöön. Jotta kurkumiinista saataisiin käyttökelpoinen lääke, pitäisi molekyylia muokata siten, että se imeytyy paremmin, ja tällaisia valmisteita onkin kehitetty. Koeputki- ja eläintutkimusten perusteella kurkumiinilla voi olla lukuisia yhteisvaikutuksia eri lääkkeiden kanssa.

Perinteisessä käytössä kurkuma ei ole aiheuttanut ongelmia, mutta suun kuivuutta, mahaärsytystä ja ilmavaivoja voi esiintyä. Kurkuma supistaa sappiteitä, joten se saattaa laukaista sappikivikohtauksen. Sappiteiden tai maksan sairauksia potevien ei nykytiedon perusteella pidä käyttää kurkumaa.

Muistisairauksien ehkäisyssä tärkeintä on terveellisten elintapojen noudattaminen. Ylenmääräiselle kurkuman syömiselle ei mielestäni ole perusteita. Kohtuukäytöstä ei liene haittaa.
 

Annikka Kalliokoski
kliinisen farmakologian erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Tuon Ålandstidningenin artikkelissa mainitun Fortodolin aiheuttamat ongelmat eivät johtuneet kurkumasta vaan siitä, että valmisteessa oli mukana lääkeainetta, joka ei sinne kuulunut eikä sitä myöskään oltu ilmoitettu valmistusaineissa (tietenkään, koska ei sitä haluttukaan kertoa)

Sisältö jatkuu mainoksen alla