Luonnosta löytyy jatkuvasti uusia yhdisteitä, jotka voidaan valjastaa tehokkaiksi lääkkeiksi. Aina ei tarvitse mennä kotikeittiötä kauemmas.

 

Hunaja

Hunajan antibakteeriset vaikutukset on todettu moneen kertaan. Tuore australialaistutkimus on havainnut manuka-hunajan parantavan joidenkin antibioottien tehoa ja ehkäisevän antibioottiresistenssin kehittymistä.

Paikallisilla hunajalaaduilla saattaa olla samanlaisia vaikutuksia.
Suomessa on jo vuosia käytetty siitepölyllä terästettyä hunajaa siitepölyallergioiden siedätyksessä hyvin tuloksin.

Hunaja voi osoittautua lupaavaksi vaihtoehdoksi tai täydennykseksi antibiooteille, kun niiden teho ajan myötä heikkenee. Hunaja saattaa avittaa tulevaisuudessa myös nykylääkkeille vastustuskykyisten bakteerien, kuten MRSA:n, selättämisessä.

Hunaja on raakaravintoa, jossa saattaa elää Clostridium botulinum -bakteerin itiöitä. Hunajaa ei saa antaa alle 1-vuotiaille, sillä heille bakteeri voi olla vaarallinen.

 

Kurkuma

Monet mausteet, kuten chili ja salvia, kiehtovat tutkijoita, sillä ne sisältävät monia yhdessä ja erikseen vaikuttavia ainesosia.

Yksi tutkituimmista on kurkuman sisältämä kurkumiini. Laboratorio­kokeissa kurkumiinin on havaittu esimerkiksi hillitsevän tulehdusta ja tappavan syöpäsoluja. Myös kurkumiinin tehoa muistisairauksiin on tutkittu, mutta näyttö on toistaiseksi riittämätöntä.

Kurkumiinin yksi pulma on huono imeytyvyys. Ratkaisu voisi olla geneettisesti muokattu molekyyli, nanokurkumiini, jota elimistö pystyisi hyödyntämään tehokkaammin.

Näistä saattaa olla hyötyä

  • Inkivääri auttaa pahoinvointiin ja oksenteluun. E, R
  • Neidonhiuspuu-uutteella on todettu verenkiertoa voimistavia vaikutuksia. R
  • Mäkikuismaa käytetään masennus- ja ahdistuslääkkeenä. Tutkimuksissa on saatu näyttöä sen tehosta lievän tai keskivaikean masennuksen hoidossa. R
  • Puolukka- ja karpalomehu ehkäisevät tutkitusti virtsatieinfektioiden uusiutumista, mutta eivät paranna akuuttia tulehdusta. E
  • Hevoskastanjauute voi vähentää suonikohjuja ja turvotusta. R
  • Punahattu saattaa lyhentää nuhakuumeen kestoa. Yli kahden viikon yhtäjaksoinen käyttö voi kuitenkin laskea verisolujen määrää ja heikentää vastustuskykyä. R
  • Rohtovirmajuurella eli valeriaanalla on vähäinen rauhoittava vaikutus. Sillä voi hoitaa lieviä jännitystiloja ja unihäiriöitä. Vaikutus alkaa 2–4 viikon käytön jälkeen. R
  • Kuusenpihkalla on antibakteerisia vaikutuksia. Apteekista saatava pihkavoide edistää haavojen paranemista. R

*Saatavana elintarvikkeena (E), kasvirohdosvalmisteena (K) tai ravintolisänä (R)

 

Asiantuntija: Yvonne Holm, farmakognosian dosentti, Helsingin yliopisto.

Termit tutuiksi

RAVINTOLISÄ = Elintarvikelain alainen tuote, jonka tarkoitus on täydentää ruokavaliota. Ravintolisisiä ovat esimerkiksi
vitamiini- ja levävalmisteet. Systemaattisia tutkimuksia ei vaadita, vaan turvallisuudesta vastaa valmistaja tai maahantuoja.

KASVIROHDOSVALMISTE = Lääkelain alainen lääkevalmiste, jota valvoo Fimea. Vaikuttavat aineet ovat joko kasviperäisiä aineita tai kasvirohdostuotteita. Perinteinen kasvirohdosvalmiste voidaan ottaa markkinoille ilman tutkimuksia, jos se on ollut vakiintuneessa käytössä 30 vuotta.

LUONTAISTUOTE = Vanhahtava termi, jolla niputetaan arkikäytössä yhteen ravintolisät ja kasvirohdosvalmisteet.

LISÄTIETOA: FIMEA, EVIRA

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Terveellä verensokeriarvot eivät suuresti vaihtele. Liian korkea verensokeri merkitsee diabetesta, mutta mistä liian matala arvo kertoo?

HYPOGLYKEMIASSA

verensokeripitoisuus laskee liian alas. Tällöin veren glukoositaso on yleensä alle neljä millimoolia litrassa.

Terveellä ihmisellä verensokeritaso on taidokkaasti säädelty, mutta diabeetikolla verensokeri voi laskea liikaa, jos pistää liikaa insuliinia, harrastaa rankkaa liikuntaa tai syö liian vähän hiilihydraatteja suhteessa insuliinimääriin. Hypoglykemia voi kehittyä jo muutamassa minuutissa.

HYPERGLYKEMIASSA

verensokeri pomppaa liian ylös. Näin voi tapahtua aterian jälkeen, mutta myös stressi nostaa verensokeria.

Korkeasta verensokerista vihjaavat väsymys, janon tunne, suun kuivuminen ja virtsaamistarpeen lisääntyminen.

Hyperglykemia voi johtaa kehon happamoitumiseen eli ketoasidoosiin. Tällöin hengityksessä on asetonin haju.

REAKTIIVISESTA HYPOGLYKEMIASTA

puhutaan, kun verensokeri syömisen jälkeen hyppää ylös ja sitten putoaa nopeasti. Olo tulee levottomaksi ja ärtyneeksi, jopa näköhäiriöitä ja sekavuutta saattaa ilmetä.

Herkkyys reaktiiviseen hypoglykemiaan on yksilöllistä terveillä ihmisillä.

SOKERIHEMOGLOBIINI

eli HbA1c-arvo kertoo siitä, kuinka paljon glukoosia on tarttunut veren punasolujen hemoglobiiniin.

Korkea sokerihemoglobiinin arvo nostaa vaaraa sairastua diabeteksen lisäsairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä munuaisten vajaatoimintaan, sillä verensokerilla on taipumus ”ripustautua” myös muihin kehon valkuaisaineisiin.

INSULIINISOKKI

tulee, jos verensokeri on pitkään ollut vaarallisen alhainen insuliinipistoksen seurauksena. Ihminen menettää silloin tajuntansa ja hänet pitää toimittaa välittömästi sairaalaan. Tajuttomalle ei saa laittaa suuhun mitään.

Ensiapuna voidaan käyttää pistoksensa annettavaa glukagonia, insuliinin vastavaikuttajaa, joka vapauttaa maksan verensokerivarastoja.

Asiantuntija: Johan Eriksson, professori, Helsingin yliopisto.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Milloin verensokeri on normaali?
Terveys
Milloin verensokeri on normaali?
Vierailija

Mistä on kyse, kun verensokeri heittelee?

Verensokerin heittelystä pääsee eroon vähähiilihydraattisella dieetillä. Sopii hyvin myös sekä 1- että 2-tyypin diabeetikoille. Tieteellinen tutkimusaineito on kiistaton, vaikka ne suomessa uutisoinnista sensuroidaankin. On lisäksi hyvä muistaa, että maksa kyllä tuottaa loput elimistön mahdollisesti tarvitsemasta glukoosista ja diabeetikoilla hypot johtuvat aina liiasta lääkityksestä, ei liian vähäisestä hiilihydraatin syömisestä.
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Olen lopettanut hormoniehkäisyvalmisteen pari kuukautta sitten, ja minulle on tullut rajuja mielialavaihteluita päivittäin. Saan todella herkästi raivokohtauksia. Voiko tämä edelleen johtua pillereiden lopettamisesta vai onko taustalla jotakin muuta?

Hyvin haitallisia oireita ehkäisypillereiden lopettamisesta ilmenee harvoin. Osa kokee kuitenkin harmillisia oireita, kuten kierron epäsäännöllisyyttä sekä muutoksia ihossa. Keho totuttelee uuteen hormonaaliseen tilanteeseen. Ehkäisypillerin käytön aikana hormonaalinen tilanne on tasainen, kun munarakkulan kasvu ja ovulaatio ovat estyneet. Pillerissä olevat hormonit korvaavat kehon omaa hormonituotantoa. Kun niiden käyttö lopetetaan, oma hormonitoiminta käynnistyy, mikä voi aiheuttaa erilaisia tuntemuksia.

Pillerin lopetuksen jälkeen oma kuukautiskierto käynnistyy, yleensä samanlaisena kuin ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä. Yleisiä oireita kiertojen
käynnistyessä ovat muun muassa rintojen arkuus ja mielialanvaihtelu kierron vaiheiden mukaan. Myös hiustenlähtö tai karvan kasvun lisääntyminen voi liittyä ehkäisypillerien lopettamiseen, jos näihin oireisiin on ollut taipumusta ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä.

Tavallisesti keho tottuu pian uuteen tilanteeseen. Ihan heti hormonaalisen lääkityksen lopettamisen seurauksena elimistön hormonitasot voivat olla hetken hyvinkin matalat, ennen kuin munasarjan oma tuotanto lähtee jälleen käyntiin. Matalat ja sen jälkeen tavallista enemmän vaihtelevat hormonitasot voivat aiheuttaa mielialanvaihteluita ja esimerkiksi päänsärkyjä.

Kysyjä ei kerro, ovatko vuodot käynnistyneet normaalisti. Jos oma kuukautiskierto ei palaudu normaaliksi kuuden kuukauden kuluessa pillereiden lopetuksesta, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.