Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Minulla on todettu flimmeri sydämessä. Kuuluuko sen oireisiin hengenahdistusta, jalkojen puutumista ja väsymistä jo reippaassa kävelyssä? Vai mistä on kysymys? Olen kuusikymppinen mies ja kävelen päivittäin noin 7 km.

Flimmeri eli eteisvärinä on sydämen vararytmi, ja sitä luonnehditaan toiseksi parhaaksi rytmiksi.

Eteisvärinärytmi ei siis ole vaarallinen, mutta siihen liittyy sydämen eteisessä taipumus muodostaa hyytymiä, jotka verenkierron mukana voivat päätyä aivoihin aiheuttaen aivohalvauksen. Tästä syystä hyytymistä heikentävä lääkitys on tärkeä useimmille potilaille, joilla on esiintynyt eteisvärinää.

Eteisvärinärytmi on joskus rasituksessa epätaloudellisen nopea. Se on kuin ajaisi ykkönen silmässä tasamaalla. Eteisvärinärytmin muututtua pysyväksi se usein tasoittuu itsestään ja turhan nopea pyrähtely talttuu. Vauhtia voidaan myös hillitä lääkkeillä.

Pienellä osalla potilaista eteisvärinärytmin nopeus ei taltu riittävästi, ja rasituksessa turhan nopeasti kiihtyvä syke voi olla syy huonoon rasituksen sietoon. Näille potilaille voi olla aiheen tehdä sydämen sähköisen johtoradan katkaisu. Tästä seuraa pysyvä sydämen tahdistimen tarve. Toimenpide oikein kriteerein toteutettuna korjaa hankalan tilanteen.

Eteisvärinästä liikkuu myös paljon negatiivista tietoa, joka voi lisätä potilaiden kokemaa oireisuutta. Rauhallinen keskustelu lääkärin kanssa ja hoitovaihtoehtojen realistinen tarkastelu rauhoittavat usein tilanteen.

 

Sinikka Pohjola-Sintonen
sydäntautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.