
Emättimen kutina tulee tutuksi lähes jokaiselle naiselle jossain vaiheessa elämää. Riesan voi rauhoittaa, kun löytää syyn. Se voi olla vaikka liika sokeri.
Se iskee ykskaks kadulla kävellessä. Hirveä kutina. Aivan kuin pikkupöksyissä vilistäisi miljoona muurahaista. Tekee mieli raapia, nyt heti. Mutta eihän sitä nyt voi, julkisella paikalla. On vain kärsittävä, ajateltava jotain ihan muuta ja toivottava, että kutina menee ohi.
Alapään kutina on yleinen ja kiusallinen vaiva. Onneksi konstit ovat monet kutinan taltuttamiseen. Ensin tosin pitää löytää vaivan aiheuttaja.
KUTINAA, KIRVELYÄ VAI PISTELYÄ?
Hiivatulehdus on tavallisin syy. Siihen liittyy usein vaaleaa, hieman kokkareista ja makeahkon hajuista valkovuotoa. Limakalvot tai häpyhuulet saattavat turvota ja punoittaa. Kun valkovuoto valuu ulkosynnyttimiin, myös ne voivat alkaa kutista.
– Hiiva oireilee useimmiten nimenomaan kutinana. Jos alapäässä kirveltää tai pistelee, kyse on usein jostain muusta kuin hiivasta. Toki jos alapäässä on haavaumia, voi tulla myös kirvelyä, sanoo naistentautien erikoislääkäri ja dosentti Ritva Hurskainen.
Hiivatulehdus kertoo, että emättimen bakteeritasapaino on häiriintynyt. Sen voi hoitaa helposti kuntoon apteekista ilman reseptiä saatavilla itsehoitovalmisteilla. Ne eivät yleensä auta muuhun kuin hiivaan ja niitä on turvallista kokeilla, vaikka ei olisikaan aivan varma, johtuuko kutina hiivasta.
SIDE POIS, ILMAKYLPY TILALLE
Hiivatulehdukset ovat usein toistuvia ja saattavat johtaa neurodermatiittiin eli kutinakierteeseen. Se tarkoittaa, että emättimen hermojen päät ovat raapimisen seurauksena herkistyneet niin, että kutina jatkuu, vaikka hiiva olisi jo parantunut.
Kutinakierteestä voi päästä eroon, kun hoitaa pois kutinalle altistavat tekijät. Niitä ovat tiukat ja haaroista hankaavat vaatteet ja liika peseminen kuivattavilla aineilla, joiden pH on alle 5.
— Jos on kutinaoireita, neuvon aina käyttämään hameita. Varsinkaan stringit eivät ole hyväksi. Yöt olisi hyvä nukkua kokonaan ilman alushousuja, Ritva Hurskainen sanoo.
Yleinen ongelma on myös pikkuhousunsuojien liian ahkera käyttö. Ensin suojaan turvaudutaan normaalin valkovuodon vuoksi, jotta olisi hygieenisempi olo. Tiivis side kuitenkin hauduttaa ja estää hapen pääsyn emättimeen. Bakteerikanta menee sekaisin, jolloin valkovuoto lisääntyy entisestään. Pam, kierre on valmis.
— Pikkuhousunsuoja on gynekologin pahin vihollinen! Hiivatulehduskierre puretaan vain jättämällä suoja pois.
Antibiootit voivat nekin aiheuttaa hiivatulehduksen, sillä ne muuttavat emättimen bakteerikantaa. Kun bakteerikanta menee epätasapainoon, hiiva voi alkaa lisääntyä. Jos on taipumusta hiivatulehduksille, hiivalääkitys on hyvä aloittaa jo antibioottikuurin aikana.
SOKERIT SUURENNUSLASIN ALLE
Hyvinvoiva alapää ei kutise, vaan kutina on aina viesti jostain. Joskus se kertoo, että ruokavalio on pielessä. Paljon sokeria ja hiilihydraattia sisältävät syötävät muuttavat elimistön sokeritasoa ja bakteerikantaa ja lisäävät näin hiivatulehduksen riskiä.
Pullat ja makeiset siis pois ja tilalle jotain hapanta, kuten puolukoita tai piimää. Ei kuitenkaan voimakkaita mausteita, sillä mausteet, erityisesti chili, saattavat kuivattaa limakalvoja.
Joskus syyllinen alapään kutinaan on sekaisin mennyt suolen toiminta tai peräpukamat.
— Kutinan syytä selvitellessä pitää ottaa huomioon myös peräsuolen kuulumiset. Esimerkiksi ummetus kerää suoleen bakteerimassaa, mikä voi aiheuttaa kutinaa alapäässä. Olisi tärkeää noudattaa säännöllisiä ruoka-aikoja, jotta suoli toimisi hyvin.
Peräpukamat voi hoitaa pois apteekkituotteilla. Myös maitohappobakteereista voi olla apua kehon oman, hyvän bakteerikannan ylläpitämisessä.
KIUSANA KUIVUUS
Jos kutina ei itsehoidosta huolimatta lakkaa, syynä saattaa olla limakalvojen kuivuus. Sitä pidetään virheellisesti vain vaihdevuosi-ikäisten vaivana. Pulma voi olla todellinen myös nuorilla naisilla, sillä kuivuus ei aina johdu estrogeenin puutteesta. Emättimen limakalvot voivat olla luonnostaankin hyvin ohuet.
Jos alapään kutinaa yrittää helpottaa raapimalla, iho ärsyyntyy lisää ja kutina vain lisääntyy.
Joskus alapään karvojen ajelukin saa aikaan kutinaa. Sheivaus ärsyttää etenkin silloin, kun karva on kasvuvaiheessa.
Kuivaa ihoa voi rauhoittaa ja hoitaa kosteuttavilla perusvoiteilla ja öljyillä. Pesuaineiksi kannattaa valita herkälle iholle tarkoitettuja tuotteita, jotka eivät kuivata. Voimakkaasti hajustettuja rasvoja on hyvä välttää.
BAKTEERIKANTA SEKAISIN
Mitä paremmassa fyysisessä kunnossa on, sitä paremmat mahdollisuudet on välttyä kaikenlaisilta vaivoilta — myös alapään kutinalta. Tämän ymmärtää, kun miettii kehoaan kokonaisuutena: jokainen kremppa heijastuu koko kroppaan. Esimerkiksi kuume vaikuttaa emättimen pH-arvoon ja siten bakteerikantaan.
Kaikki hormonitoimintaa muuttavat asiat, kuten raskaus, synnytys ja ehkäisypillereiden käyttö, voivat aiheuttaa kutinaa. Tällöinkin on kyse bakteerien tasapainon muuttumisesta.
Ensin kannattaa yrittää hoitaa kutina pois pH-arvoa tasaavilla emätinpuikoilla tai hiivalääkkeellä. Jos vaiva on kiusallinen, on syytä mennä lääkäriin tai ottaa asia puheeksi neuvolassa.
SITTENKIN LÄÄKÄRIIN?
Jos kutina ei rauhoitu kotikonstein ja olo on epämukava vähän koko ajan, kannattaa viimeistään mennä gynekologille.
Alapäähän on hyvä itsekin välillä kurkata: jos emättimessä näkyy muutoksia, kuten punertavia läikkiä, ne pitää tutkituttaa. Kyse voi olla ihottumataudista.
Tavallisimpia emättimessäkin esiintyviä ihottumia ovat valkojäkälä, punajäkälä, psoriaasi ja ekseema.
Joskus harvoin kutina on merkki syövästä tai autoimmuunisairaudesta, kuten reumasta tai Sjögrenin syndroomasta.
— Yleensä kutina on harmillista, mutta vaaratonta. Gynekologi osaa kuitenkin sulkea myös vakavammat mahdollisuudet pois, naistentautien dosentti Ritva Hurskainen sanoo.
Lue lisää
Alapään kutina ja kirvely pois