Monista vanhemmista tuntuu, että heidän kohtaamaansa menetystä vähätellään, pastori ja surututkija Juha Itkosen väitös osoittaa.
Vauvan syntymä perheeseen on yksi ihmiselämän suurimpia asioita. Vauvan kuolema ja odotuksen päättyminen on koskettava ja järkyttävä asia.
– Kohtukuoleman jälkeinen suru on pääsääntöisesti samanlaista surua kuin elävänä syntyneen lapsen kuoleman jälkeen. Monet kohtuun kuolleiden lasten vanhemmista kuitenkin kokevat vähättelyä: heitä kehotetaan menemään eteenpäin, surututkija, pastori Juha Itkonen kertoo.
Kohtuun kuollut vauva ei ole virallisesti olemassa
Kohtuun kuolleiden lasten vanhemmat ovat tutkimuksen mukaan surijoina hyvin erilaisessa asemassa kuin syntymän jälkeen kuolleiden lasten vanhemmat. ”Saanko surra kuollutta lastani” on kysymys, jota he saattavat Itkosen mukaan pohtia.
– Jostain syystä kohtuun kuolleiden lasten vanhemmat kokevat, ettei heidän surunsa ole yhtä oikeutettua. Elävänä syntyneen, mutta myöhemmin kuolleen lapsen vanhempien suru on tuskin yhtään helpompaa, mutta heidän ei ole tarvinnut miettiä, saavatko surra kuollutta lastaan.
Yksi syy tähän voi olla se, että yhteiskunnan näkökulmasta kohtuun kuollutta lasta ei ole olemassa: väestörekisterissä ei ole tietoa kohtuun kuolleen lapsen nimestä tai edes merkintää hänestä.
− Jo vuosisatojen tai -tuhansien aikana eri kulttuureissa ympäri maailmaa kuolleena syntynyt on nähty ”kummajaisena”. Kuolleena syntynyttä lasta ei ole voitu liittää elävien joukkoon siirtymäriitin, kuten esimerkiksi kasteen kautta.
Väestörekisterissä ei ole tietoa kohtuun kuolleen lapsen nimestä tai edes merkintää hänestä.
Kohtuun kuolleiden lasten hautajaisia hoitavat harvemmin hautaustoimistot, vaan usein vanhemmat huolehtivat niistä itse, mikä Itkosen mukaan voi myös auttaa surun käsittelyssä. Kuolleena syntynyt ei kastamattomana ole seurakunnan jäsen, mutta nykyään kohtuun kuollut lapsi voidaan haudata hautausmaalle ja historialliset käytännöt kuten vaikkapa kellojen soittaminen on mahdollista myös kohtuun kuolleelle vauvalle.
– Erilaisesta suhtautumisesta kertoo sekin, muistetaanko kohtuun kuollutta vauvaa seurakunnan jumalanpalveluksen yhteydessä, ja onko hänet mainittu nimellä vai jollakin muulla ilmaisulla. Näissä saattaa vielä olla paikkakuntakohtaisia eroja, Itkonen sanoo.
Monelle vanhemmalle kohtuun kuolleen lapsen nimeäminen on tärkeää. Itkosen mukaan tutkimuksessa selvisi, että usein muiden on jostain syystä vaikeaa puhutella kuollutta lasta nimellä, vaan mieluummin käytetään vaikkapa nimitystä vauva tai pieni tyttö.
– Se on usein vanhemmista omituista ja satuttavaa, Itkonen kertoo.
Vanhemmat kokevat tuskaa myös tilanteissa, joissa heidän kuollut lapsensa ohitetaan: Jos esimerkiksi isovanhemmat seuraavan lapsenlapsen kohdalla kertovat vihdoinkin tulevansa mummoksi ja papaksi, saattaa kohtukuoleman kokenut ajatella, että hänen kuollutta lastaan ei lasketa lapsenlapseksi.
Miten kohtukuoleman surusta voi selvitä?
Suremme asioita, jotka ovat meille rakkaita, eikä kuollutta lasta tarvitse unohtaa koskaan. Suru kuolleesta lapsesta ei koskaan häviä, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Itkonen kuvaa surua jokena, jonka pitäisi saada virrata vapaasti – surussa kaikki tunteet ja ajatukset ovat sallittuja. Jotta niin tapahtuisi, menetys tulee kohdata, vaikka traumaattinen tila on jotain, mitä ihminen pyrkii pakoon.
– Kun ymmärtää aidosti, että on menettänyt lapsen, voi aloittaa suremisen. Yksi keskeinen selviytymiskeino on jakaa suru puolison kanssa.
Myös sosiaalinen tuki eli muiden ihmisten lohduttavat sanat ja eleet – ylipäätään läsnäolo – sekä saman kokeneiden vertaistuki ovat tärkeitä selviytymiskeinoja. On muitakin surun työstämisen tapoja kuten hautajaiset ja haudalla käynti, lapsen muisteleminen, tiedon etsintä ja musiikki.
– Yksi säilyttää muistoja kuten vaikka hiustupsua tai kädenjälkeä, toinen käsittelee surua konkreettisesti esimerkiksi valmistamalla arkun käsin. Kolmatta auttaa selviämään usko tai toivo siitä, että lapsi on edelleen olemassa jossain muualla kuten taivaassa, Itkonen listaa.
Jos ajatus merkityksellisestä elämästä hautautuu surun alle, eikä traumaattisesta surusta pääse eteenpäin, olisi hyvä hakea surun käsittelyyn apua, kuten vertaistukea tai keskusteluapua ammattilaisten kanssa.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
