Vanhemmuus 28.12.2018 Epäonnistumisia, ihmisenä kasvamista, lämmintä läsnäoloa – tähdet kertovat rehellisesti isyydestä Millaista on isyys tähtien maailmassa? Ainakin työn ja arjen yhteensovittaminen on hankalaa, kertovat nämä julkkisisät.
Mieli 28.12.2018 Maarit Hurmerinta: ”Laihdutuskuurini oli silkkaa horroria” Muusikko, laulaja Maarit Hurmerinnan laihdutuskuurista on jo aikaa, mutta muistot siitä yhä saavat hänet kananlihalle.
Videot 28.12.2018 Ripsa Koskinen-Papunen, mikä on pahin terveystekosi? Uutisankkuri Ripsa Koskinen-Papunen rentoutuu romanttisten elokuvien äärellä. Mutta mikä onkaan hänen ärsyttävin...
Terveys 28.12.2018 Ripsa Koskinen-Papunen: ”Vahvat lihakset tuovat vahvan olon” Voimakkaan vartalon voi treenata vielä viisikymppisenäkin, sanoo hyvinvoinnin asiantuntijaksi opiskellut MTV3:n...
Duodecim 28.12.2018 Eturauhasen poistoleikkaus ehkä sittenkin paikallaan eturauhassyöpää sairastaville
Vanhemmuus 27.12.2018 Edessä vauvan ensimmäinen rokotus? Kosketus lievittää kipua, tutkimus kertoo Aiemmin on ajateltu, että kosketus lievittää kipua vain aikuisella. Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa, että myös...
Mieli 26.12.2018 Ryhmässä on voimia – hyviä ja pahoja Yksin katsot asioita omasta näkökulmastasi – ja saatat jäädä sutimaan paikoillesi. Ryhmässä näkökulmia on useita.
Vanhemmuus 25.12.2018 Tutkimus: isät tarjoavat lapsilleen epäterveellisempää ruokaa kuin äidit Amerikkalaistutkimuksen mukaan terveellinen ruoka ei ole isille yhtä tärkeää kuin äideille.