
Muusikko, laulaja Maarit Hurmerinnan laihdutuskuurista on jo aikaa, mutta muistot siitä yhä saavat hänet kananlihalle.
Varsinaista laihdutuskuuria Maarit on kokeillut vain kerran, mutta muisto siitä on kirkkaana hänen mielessään vielä 35 vuoden jälkeenkin.
- Kokemus oli traumaattinen, silkkaa horroria, Maarit sanoo.
- Olin tyttäreni Jannan syntymän jälkeen mielestäni liian pullea, ja hain ravitsemusterapeutilta tiukan dieettiohjelman laihtuakseni. Mieleeni on syöpynyt se kelmeän vaaleanvihreä moniste, josta tankkasin ohjeita. Söin jotain 1200-1300 kilokalorin verran päivässä ja kärsin nälkää. Olin riutunut ja heikossa kunnossa, juuri kun olisin tarvinnut voimia pikkulasten äitinä. Se oli älytöntä.
Ei enää koskaan kuurille
Maarit noudatti dieetin ohjeita kirjaimellisesti, laski kaloreita muutaman kuukauden ajan – ja laihtui tietenkin reippaasti. Kokemus oli kuitenkin niin ikävä, etteivät kuurit ole sen koommin kiinnostaneet.
- Samaan en ryhdy enää ikinä. Jokaisesta suupalasta ei jaksa stressata.
Maarit on iloinen siitä, ettei keventämiseen nykyisin enää suositella nälkäkuureja vaan pitkäkestoista painonhallintaa terveellisillä valinnoilla.
- Tarjolla on ihania vaihtoehtoja, joiden avulla voi syödä kepeästi mutta silti nauttia ruoan hyvästä mausta. Nälkää ei pidä, eikä saa, nähdä.
Miten Maarit hoitaa kuntoaan joka päivä? Entä mikä on hänen helmasyntinsä? Lue Hyvä terveys 1/2019! Tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyvaterveys