Synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastunut äiti: ”Mietin, olenko tarpeeksi väsynyt vai kuvittelenko vain”
Kuuluuko vauva-arjen olla tällaista, kyseli Maiju Majamaa äitikavereiltaan. Vauvan itku raastoi hermoja, ja Maiju laski tunteja, koska saisi nukkua. Miksei hän osannut nauttia vauvasta?
Makoilen valkoisella lakanalla pieni, ryppyinen nyytti kainalossani ja nuuhkin muutaman päivän ikäisen poikamme tukkaa. Helmikuisena pakkaspäivänä olen saanut syliini aarteista kalleimman, oman pienen linnunpoikasen, jota olen kantanut sydämeni alla yhdeksän kuukauden ajan.
Synnytys sujui hyvin, ja olemme koko perhe, minä, mieheni ja poikamme, perhehuoneessa. Silittelemme varovasti hentoa vartaloa ja puristamme vauvaa hellästi rintaamme vasten. Hoitajat näyttävät kädestä pitäen, miten vauva kylvetetään ja napanuoran tynkä puhdistetaan, miten vaihdetaan vaippa ja miten kapaloidaan.
Siinä hän nyt on, odotettu ja toivottu, pieni ruttuinen poikasemme. Yhtä kovaääninen kuin äitinsä.
