Raskauden alkupuolella lihavien äitien lapset sairastuvat muita todennäköisemmin epilepsiaan, ruotsalaistutkimus osoittaa. Tulokset eivät paljasta, mistä yhteys tarkalleen johtuu.
Ruotsalaisten tulokset perustuvat 1,4 miljoonan vuosina 1997–2001 syntyneen lapsen rekisteritietoihin. Vuoteen 2012 mennessä lapsista 7 600 oli sairastunut epilepsiaan.Verrattuna normaalipainoisten äitien lapsiin riski sairastua epilepsiaan oli noin 11 prosenttia suurempi lapsilla, joiden äidit olivat olleet ylipainoisia raskauden aikana. Riski myöskin suureni tasaisesti sitä mukaa mitä lihavampi äiti oli ollut. Vaikeasti lihavien äitien (painoindeksi 35–40) lasten epilepsiariski oli jo 30 prosenttia suurempi ja sairaalloisen lihavien (painoindeksi vähintään 40) yli 80 prosenttia suurempi kuin normaalipainoisten äitien lasten.
Epilepsia on aivojen sähköisen toiminnan häiriötila, joka voi nykytietämyksen valossa johtua monista eri syistä. Perimällä on osuutensa osassa tapauksista, mutta myös synnynnäiset syyt, kuten aivojen kuorikerroksen kehityshäiriöt, sekä hermoston vaurioituminen loppuraskauden tai pian syntymän jälkeen voi aiheuttaa epilepsiaa.Epilepsian oireisiin kuuluu muun muassa tajuttomuuskohtauksia, mutta myös osittaista tajunnan hämärtymistä. Epilepsian oireita ja kohtauksia pystytään tehokkaasti hallitsemaan lääkkeillä, mutta parantavaa tai ehkäisevää hoitoa ei vielä ole.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Neurology 2017;DOI:10.1001/jamaneurol.2016.6130)http://jamanetwork.com/journals/jamaneurology/fullarticle/2614289

(2017419)

Tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa, mutta osalle se olisi helpompaa, jos heille tarjottaisiin rahapalkintoja lopettamisesta. Pelkät ilmaiset nikotiinikorvaushoidot tai sähkötupakka eivät sen sijaan auta kuin harvoja. Tiedot käyvät ilmi New England Journal of Medicinessä julkaistusta tutkimuksesta. Tutkimus toteutettiin 54 yrityksessä ja osana sitä kaikille tupakoiville työntekijöille tarjottiin valistusta ja tekstiviestipohjaista tukea tupakoinnin lopettamisessa.
Tuen lisäksi osa tupakoitsijoista sai ilmaiseksi nikotiinikorvaustuotteita tai tupakkavieroituksessa auttavia lääkkeitä ja tarvittaessa sähkötupakkaa. Osa sai ilmaiseksi pelkkää sähkötupakkaa.

Kahdessa ryhmässä vieroitusapujen lisäksi osallistujat saivat myös 600 dollaria palkintoina, jos he onnistuivat pysymään savuttomina puolen vuoden ajan tutkimuksen päätyttyä.

Analyysin perusteella puolen vuoden kuluttua hyvin harva tupakoitsija oli onnistunut lopettamaan tupakoinnin, mutta ryhmien välillä oli eroja. Pelkkää valistusta ja tukea saaneista ainoastaan 0,1 prosenttia oli pysynyt savuttomina. Paljon paremmin eivät pärjänneet myöskään nikotiinikorvaustuotteita, lääkkeitä ja sähkötupakkaa ilmaiseksi saaneet. Heistä vain 0,5 prosenttia lopetti tupakoinnin. Pelkän sähkötupakan avulla yrittäneistäkin vain 1 prosentti oli savuttomia puolen vuoden kuluttua. Tutkimukseen osallistui 6 000 tupakoitsijaa.

Rahapalkintoryhmäläisistä 2–3 prosenttia oli savuttomia seurannan päättyessä, mikä oli selvästi paremmin kuin muissa ryhmissä, mutta ei silti kovin hyvin. Kuva muuttui kuitenkin jonkin verran, kun analyysi rajattiin niihin osallistujiin, jotka myös käyttivät heille tarjottuja tuotteita ja palveluita. Näistä hyvin motivoituneista osallistujista noin 13 prosenttia onnistui lopettamaan. Luku on samaa tasoa kuin aiemmissa tutkimuksissa.Tulokset osoittavat rahapalkintojen voivan kannustaa osaa tupakoitsijoita tupakoinnin lopettamisessa, mutta ne kuvaavat myös hyvin sitä, miten vaikeaa tupakoinnin lopettaminen on. Tupakoinnin lopettaminen vaatii usein ainakin 3–4 yritystä. Suomalaisista aikuisista miehistä 13 prosenttia ja naisista 10 prosenttia tupakoi päivittäin.Uutispalvelu Duodecim(NEJM 2018;DOI:10.1056/NEJMsa1715757)http://doi.org/10.1056/NEJMsa1715757

(2018524) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kananmunien pelättiin pitkään aiheuttavan sydänsairauksia, mutta tutkimustiedon myötä pelot ovat osoittautuneet turhiksi. Nyt tutkimukset päinvastoin viittaavat siihen, että kananmunia säännöllisesti nauttivat saattavat säästyä sydän- ja verisuonitaudeilta muita todennäköisemmin.Tiedot käyvät ilmi suuresta kiinalaistutkimuksesta, jossa yli 500 000 aikuista kiinalaista seurattiin yhdeksän vuoden ajan. Osallistujat olivat keskimäärin 50-vuotiaita.
Kun tutkijat yhdistivät tiedot osallistujien ruokailutottumuksista ja sairastumisista, he havaitsivat päivittäin kananmunia nauttivien riskit pienimmiksi. Verrattuna osallistujiin, jotka söivät kananmunia hyvin harvoin, munia lähes päivittäin syövät säästyivät todennäköisemmin iskeemiseltä sydäntaudilta, aivoinfarktilta, aivoverenvuodolta ja vakavilta sepelvaltimotautioireilta. Sairastumisriskit olivat noin 10 prosenttia pienempiä eli mahdollinen vaikutus ei ollut suuren suuri. Yhteys oli kuitenkin selvästi voimakkaampi aivoverenvuotojen kohdalla, sillä niitä todettiin 26 prosenttia vähemmän osallistujilla, jotka söivät kananmunia lähes päivittäin.Kananmunien on aiemminkin osoitettu pienentävän niitä säännöllisesti nauttivien sydänriskejä, mutta tuloksia kannattaa silti tulkita varoen. Kananmuniin liitetyt sydänhyödyt eivät olleet kovin suuria, ja kananmunien lisäksi hyvin monet muutkin seikat ovat voineet vaikuttaa nyt havaittuihin yhteyksiin. Tuloksista voi kuitenkin turvallisesti päätellä sen, etteivät kananmunat suurenna sydänriskejä ainakaan maltillisissa määrissä nautittuna.Tutkimus julkaistiin Heart-lehdessä. Uutispalvelu Duodecim(Heart 2018;DOI:10.1136/heartjnl-2017-312651)http://doi.org/10.1136/heartjnl-2017-312651

(2018523) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.