Diabetes ja sydäntaudit näyttäisivät iskevän tavallista todennäköisemmin potilaisiin, jotka ovat jo sairastuneet aivoverenkiertohäiriöön. Myös diabetes ja sydäntaudit suurentavat riskiä sairastua muihin sairauksiin, mutta yhteys ei ole yhtä voimakas, australialaistutkimus osoittaa. Tulokset julkaistiin PLOS Medicine -lehdessä.
Australialaistutkijoiden tulokset perustuvat lähes 14 000:n 45–50-vuotiaan naisen kaksikymmenvuotiseen seurantaan. Naiset olivat terveitä tutkimuksen alkaessa, mutta seurannan aikana noin viidennes heistä sairastui diabetekseen, sydän- ja verisuonitautiin tai aivoverenkiertohäiriöön. Osallistujien terveydentilaa seurattiin kolmen vuoden välein.Seurantatiedot osoittivat sairastumisten usein tapahtuneen ryppäissä. Varsinkin aivoverenkiertohäiriöön sairastuminen liittyi myös muiden sairauksien riskiin. Lähes neljännes aivoverenkiertohäiriöön sairastuneista sairastui myöhemmin diabetekseen tai sydän- ja verisuonitautiin. Myös diabetes ja sydänsairaudet lisäsivät kahden muun sairauden riskiä, mutta vaikutus ei ollut yhtä suuri.
Useita sairauksia potevilla monisairailla oli useita yhdistäviä seikkoja, jotka todennäköisesti selittävät sairauksien kasautumisen. Monisairaat olivat muun muassa muita todennäköisemmin ylipainoisia, eronneita ja pienituloisia. Myös korkea verenpaine, vähäinen liikunta, tupakointi ja erilaiset krooniset terveysongelmat olivat heillä yleisiä.
Hiljattain julkaistussa brittitutkimuksessa monisairaiden eli vähintään neljää sairautta potevien vanhusten määrän arvioitiin kaksinkertaistuvan seuraavien vuosikymmenten aikana. Kehitys johtuu pitkälti lihavuuden yleistymisestä ja liikunnan vähentymisestä.
Uutispalvelu Duodecim
(PLOS Medicine 2018;DOI:10.1371/journal.pmed.1002516)https://doi.org/10.1371/journal.pmed.1002516

(2018411) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla