Dysleksia-lukihäiriöisillä myös paljon näkövikoja – saattaa selittää osan ongelmista

Dysleksia-lukivaikeudesta kärsivillä näyttäisi olevan tavallista enemmän silmien ja näön ongelmia, jotka saattavat vaikuttaa myös lukemiseen. Jos näköviat ovat osasyy dysleksiaan, niiden korjaaminen voi myös vähentää lukivaikeuksia.Tiedot käyvät ilmi tuoreesta tutkimuksesta, jossa tutkittiin 29 dysleksiaa potevan ja 33 tavallisesti lukevan kymmenvuotiaan silmät. Dysleksia tarkoittaa lukemaan oppimisen ja lukemisen hitautta tai vaikeutta, jonka syynä on esim. kyvyttömyys erottaa kirjaimia, yhdistää äänteitä kirjaimiin tai tunnistaa oikein kirjainjärjestyksiä.Tulosten perusteella 80 prosentilla dysleksia-lapsista oli ongelmia vähintään yhdessä silmätestissä, kun verrokeista vain 30 prosentilla oli vaikeuksia. Ongelmia oli akkommodaatiossa eli silmien mukautumisessa eri katseluetäisyyksiin sekä vergenssissä eli silmien samanaikaisessa kääntymisessä. Myös liikkuvan kohteen seuraaminen oli dysleksiaa poteville hieman hankalampaa.Lievät näköongelmat eivät nykytietämyksen valossa ole keskeinen dysleksian syy eikä nytkään julkaistussa tutkimuksessa selvitetty silmävikojen vaikutuksia lukutaitoon. Jos vaikutus kuitenkin löytyy tulevissa tutkimuksissa, silmävikojen hoitaminen saattaa parantaa myös lasten lukitaitoja. Tämän selvittäminen edellyttää kuitenkin lisätutkimuksia.Dysleksian tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta usein potilailla on siihen geneettinen alttius. Lähes poikkeuksetta lähisuvussa on havaittavissa lukemisen vaikeuksia. Yli kolmanneksella dyslektisen vanhemman lapsista on merkittäviä vaikeuksia lukemaan oppimisessa.

Tutkimus julkaistiin JAMA Ophthalmology -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(JAMA Ophthalmology 2018;DOI:10.1001/jamaophthalmol.2018.2797)https://jamanetwork.com/journals/jamaophthalmology/fullarticle/2687496

Sisältö jatkuu mainoksen alla

(2018726) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla