Veren hyytymistä hillitsevällä lääkityksellä olevat saattavat olla suurentuneessa verenvuodon vaarassa hengitystieinfektion jälkeen. Hyytymisen estolääkkeitä käyttävät muun muassa veritulppapotilaat ja eteisvärinä-rytmihäiriötä potevat.Tutkimukseen osallistui 1 200 keskimäärin 79-vuotiasta hyytymisen estolääkityksellä olevaa englantilaista, joita seurattiin keskimäärin 2,5 vuoden ajan.Potilaan riski saada vakava tai vähäisempi verenvuoto kahden viikon sisällä hengitystieinfektiosta oli noin kaksi kertaa suurempi kuin muina aikoina, tulokset osoittivat. Vakavat verenvuodot olivat yleisimpiä 11–15 päivää ja lievemmät verenvuodot 0–5 päivää sairastumisesta. Potilaan ikä, sukupuoli, käytetty lääke tai vuodenaika eivät vaikuttaneet tuloksiin.Veren hyytymistä hillitsevän varfariini-lääkkeen on aiemmin havaittu lisäävän verenvuotojen riskiä antibioottikuurien yhteydessä, mutta nyt todetut yhteydet nähtiin potilailla, joita ei hoidettu antibiooteilla. Yhteydet koskivat myös uudempia suun kautta otettavia hyytymisen estolääkkeitä käyttäviä.Havainnot pitää vielä varmistaa suuremmissa tutkimuksissa, mutta ne viittaavat hengitystieinfektioiden suurentavan hyytymisen estolääkityksellä olevien verenvuotoriskiä ainakin sairastumista seuraavien kahden viikon ajan. Tulokset eivät paljasta, mistä yhteys tarkalleen johtuu, mutta lääkärien olisi hyvä keskustella asiasta potilaidensa kanssa ja seurata heitä tavallista tarkemmin hengitystieinfektioiden jälkeen.Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä BMJ-lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(BMJ 2021;375:e068037)https://www.bmj.com/content/375/bmj-2021-068037
(000.000) 2022 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.