Rintaruokinnan hyödyt lapselle tunnetaan hyvin, mutta imettäminen on monella tapaa hyväksi myös äidin terveydelle. Tuoreen tutkimuskatsauksen perusteella imettäminen pienentää äidin riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.Aiemmissa tutkimuksissa imettäminen on yhdistetty myös äidin pienempään riskiin sairastua rintasyöpään, munasarjasyöpään ja diabetekseen.Katsaus julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä, ja se perustuu kahdeksan tutkimuksen ja yli miljoonan naisen tietoihin. Naiset olivat synnyttäneet keskimäärin kaksi lasta ja imettäneet elämänsä aikana keskimäärin 15 kuukautta. Lapsiaan imettäneiden naisten riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin oli 11 prosenttia, sepelvaltimotautiin 14 prosenttia, aivoverenkiertohäiriöön 12 prosenttia ja kohtalokkaaseen sydänoireeseen 17 prosenttia pienempi kuin naisten, jotka eivät olleet imettäneet. Analyysi viittasi sairastumisriskien myös pienentyvän mitä pitempään imettäminen oli kestänyt. Yhteys voimistui aina 12 kuukauteen saakka, mutta ei enää sen jälkeen.Naiset olivat keskimäärin 51-vuotiaita tutkimuksen alkaessa, ja heistä 82 prosenttia oli imettänyt lapsiaan. Kymmenen vuoden seurannan aikana naisilla todettiin 54 000 sydän- ja verisuonitautia, 27 000 sepelvaltimotautia, 31 000 aivoverenkiertohäiriötä ja 11 000 kuolemaan johtanutta sydänoiretta.Tulokset eivät paljasta, mistä yhteydet johtuvat, mutta mahdollisia selityksiä on useita. Imettämisen hormonaaliset vaikutukset voivat pienentää sairastumisriskejä. Imettäminen saattaa myös ehkäistä lihomista ja normalisoida äidin aineenvaihduntaa.Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa täysimetystä ainakin puolen vuoden ikään, mutta vain 40 prosenttia maailman äideistä tekee niin. Suomessa täysimetystä suositellaan 6 kuukauden tai ainakin 4 kuukauden ikään asti ja osittaista rintaruokintaa vähintään vuoden ikäiseksi saakka.Uutispalvelu Duodecim(Journal of the American Heart Association 2022;10:e022746)https://doi.org/10.1161/JAHA.121.022746
(000.000) 2022 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.