Säännöllisesti kalaa nauttivien muisti saattaa huonontua hieman tavallista hitaammin, tuore tutkimus vihjaa. Yhteys havaitaan myös henkilöillä, jotka ovat perimältään alttiita sairastumaan dementiaan.
Tutkimuksessa hyödynnettiin viiden aikaisemman tutkimuksen aineistoja, jotka yhteensä koostuivat 24 000 yli 65-vuotiaan seurantatiedoista. Osallistujia seurattiin neljästä yhdeksään vuotta.

Analyysin perusteella muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikkeneminen oli hitaampaa osallistujilla, joiden ruokavaliossa oli paljon kalaa. Vaikutus oli suhteellisen suuri, sillä verrattuna kalaa korkeintaan kerran viikossa syövään kalaa neljästi viikossa nauttivan muisti heikkeni noin neljä vuotta hitaammin. Yhteys ei muuttunut senkään jälkeen, kun analyysissa huomioitiin osallistujien mahdollinen perinnöllinen alttius sairastua Alzheimerin tautiin.Kalan terveelliseksi tiedetyt rasvat ovat todennäköisesti yhteyden taustalla, mutta myös moni muu seikka on voinut vaikuttaa tuloksiin. On esimerkiksi todennäköistä, että paljon kalaa säännöllisesti syövien ruokavalio ja elintavat ovat muiltakin osin terveellisempiä kuin kalaa harvemmin nauttivien. Kala on monella muullakin tavalla terveellistä, joten sitä kannattaisi syödä joka tapauksessa.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Epidemiology 2017;DOI:10.1093/aje/kwx330)https://doi.org/10.1093/aje/kwx330

(2017119) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sydämen vajaatoiminta näyttäisi kehittyvän tavallista todennäköisemmin uniapneaa sairastaville. Uniapnean hoitaminen ylipainehengityslaiteella puolestaan pienentää riskiä, suuri tanskalaistutkimus osoittaa. Tutkimus julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.Tanskalaistutkijat käyttivät tutkimuksessaan koko väestön kattavia rekistereitä, joista he poimivat 4,9 miljoonan tanskalaisen terveystiedot. Vuosina 2000–2012 runsaat 40 000 seurattavaa sairastui uniapneaan. Uniapneassa ylähengitystiet ahtautuvat yöllä ja aiheuttavat hengityskatkoksia.Uniapneaa potevien riski sairastua sydämen vajaatoimintaan oli suurempi kuin terveiden verrokkien, tulokset osoittivat. Tämä uniapneaan liitetty sairastumisriski havaittiin riippumatta siitä, saiko potilas ylipainehengityshoitoa, mutta hoitoa saavien riski oli selvästi pienempi. Yhteydet olivat selvimmät yli 60-vuotiailla potilailla.

Tanskalaisten havainnot lisäävät näyttöä uniapnean ja sydänoireiden yhteyksistä. Aiemmissa tutkimuksissa uniapnea on yhdistetty mm. sepelvaltimotautiin, korkeaan verenpaineeseen, diabetekseen ja lihavuuteen. Näistä monet ovat myös sydämen vajaatoiminnan riskitekijöitä.Sydämen vajaatoiminta johtuu sairauksista kuten sepelvaltimotaudista ja korkeasta verenpaineesta, jotka häiritsevät sydänlihaksen toimintaa ja heikentävät sen kykyä supistua. Yleisin vajaatoiminnan oire on hengenahdistus rasituksessa.Uniapneaa sairastaa noin neljä prosenttia suomalaisista miehistä ja kaksi prosenttia naisista. Hoitamattomana uniapnea altistaa mm. sydän- ja verisuonitaudeille ja tapaturmille. Usein oireet vähentyvät laihduttamalla, mutta monia hoidetaan myös CPAP-ylipainehengityslaitteella.Uutispalvelu Duodecim(Journal of the American Heart Association 2018;DOI:10.1161/JAHA.118.008684)http://doi.org/10.1161/JAHA.118.008684

(2018716) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Viittä terveellistä elintapaa noudattavat äidit saattavat ehkäistä lastensa lihomista, tuore tutkimus osoittaa. Ruokavalion sijaan merkittävää näyttäisi olevan elintapojen muodostama kokonaisuus.

Tutkimus julkaistiin BMJ-lehdessä, ja sen perusteella normaalipainoisten, liikuntaa säännöllisesti harrastavien, terveellisesti syövien, savuttomien ja alkoholia kohtuudella käyttävien äitien lapsista tulee 75 prosenttia epätodennäköisemmin lihavia kuin lapsista, joiden äitien elintavat ovat kaikin puolin epäterveellisemmät.Yksittäin tarkasteltuna suurin vaikutus liittyy äidin painoon. Normaalipainoisten äitien lapset ovat ylipainoisten lapsia 56 prosenttia harvemmin lihavia riippumatta muista elintavoista. Tämä viittaa elintapojen lisäksi perimän vaikutukseen.Tulokset ovat uskottavia, mutta niitä kannattaa tulkita varoen, sillä äidin elintapojen lisäksi perheen sosioekonominen asema ja monet muut seikat ovat voineet vaikuttaa tuloksiin. Tutkimukseen osallistui 24 000 iältään 9–14-vuotiasta lasta ja nuorta, joiden äidit olivat osallistuneet tunnettuun NHANES II -tutkimukseen. Viisivuotisen seurannan aikana 1 300 lasta täytti lihavuuden kriteerit. Suomalaisista työikäisistä viidennes on lihavia ja vielä useammat lievemmin ylipainoisia. Vuoden 1980 jälkeen aikuisten lihavien määrä on lähes kaksinkertaistunut ja lihavien lasten ja nuorten määrä mahdollisesti jopa kolminkertaistunut. Joidenkin arvioiden mukaan nykyään kolmannes koko ihmiskunnasta on ylipainoisia tai lihavia.Uutispalvelu Duodecim(BMJ 2018;362:k2486)https://www.bmj.com/content/362/bmj.k2486

(2018713) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.