Nelikymppisenä korkeaa verenpainetta potevat naiset saattavat olla muita herkempiä sairastumaan dementiaan myöhemmin elämässään. Havainto vahvistaa näyttöä korkean verenpaineen ja muistisairauksien välisestä yhteydestä.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin Neurology-lehdessä, ja niiden perusteella naiset, joiden verenpaine oli kohonnut nelikymppisenä, sairastuivat 15 vuoden seurannan aikana dementiaan 70 prosenttia todennäköisemmin kuin naiset, joiden verenpaine pysyi normaalitasolla. Varhaisempi verenpaine ei vaikuttanut dementiariskiin. Vaikka korkea verenpaine oli yleisempää miehillä, se ei heillä tässä aineistossa liittynyt suurentuneeseen dementian vaaraan. Tutkijat eivät osaa selittää, mistä tämä johtuu, mutta tuloksia kannattaa tulkita varoen. On myös epäselvää, miten hyvin tulokset voi yleistää nykypotilaisiin. Tutkimuksen aineistojen keruu aloitettiin jo 60–70-luvuilla, jolloin verenpaineen hoito oli hyvin erilaista kuin nykyään.
Suomessa verenpainetautia potee noin puolet miehistä ja kolmannes naisista. Verenpainelääkityksellä on puoli miljoonaa suomalaista. Jonkinasteista dementiaa sairastaa arviolta 100 000 suomalaista.

Uutispalvelu Duodecim
(Neurology 2017)neurology.org

(20171024) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lapsuudessa ja nuoruudessa kertyneet liikakilot saattavat tuoreen tutkimuksen perusteella vaikuttaa haitallisesti lapsen hengitykseen. Tulosten perusteella varsinkin pitkään jatkuva lihavuus on yhteydessä hengitysteiden ahtautumiseen.

Ylipaino ja lihavuus lisäsivät hengitysteiden ahtautumisen todennäköisyyttä, ja lihavien poikien hengitystiet myös ahtautuivat tyttöjen hengitysteitä enemmän seurannan aikana, tulokset osoittivat. Liikakilot eivät kuitenkaan vaikuttaneet haitallisesti keuhkotilavuuteen. Lihavien keuhkotilavuus oli jopa suurempi kuin normaalipainoisten.

Tutkimuksessa ei selvitetty onko nyt havaituilla muutoksilla käytännössä millainen vaikutus esimerkiksi lasten astmariskiin, mutta aiempien tutkimusten valossa vaikutuksia saattaa olla. Lihavien astmapotilaiden on muun muassa havaittu tarvitsevan useammin sairaalahoitoa astmansa takia. Astmaa sairastavien lasten on puolestaan huomattu olevan muita alttiimpia lihomaan.

Tutkimus julkaistiin Thorax-lehdessä, ja siinä 2 900 lapsen ja nuoren keuhkotoiminta tutkittiin heidän ollessaan 8–16-vuotiaita.Uutispalvelu Duodecim(Thorax 2018;DOI:10.1136/thoraxjnl-2017-210716)http://doi.org/10.1136/thoraxjnl-2017-210716

(201865) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sydämen vajaatoimintaa sairastavat saattavat kärsiä liian suuresta veren kaliumpitoisuudesta useammin kuin on ajateltu. Monilla tilanne myös uusiutuu ja tämä näkyy myös potilaiden ennusteessa. Kaliumin runsaus eli hyperkalemia voi aiheuttaa mm. rytmihäiriöitä ja pahimmillaan kuoleman, jos tilannetta ei korjata.Tiedot käyvät ilmi tanskalaistutkimuksesta, jossa 32 000 sydämen vajaatoimintaa potevaa seurattiin runsaan kahden vuoden ajan.Seurannan aikana peräti 40 prosentilla potilaista todettiin hyperkalemia ja heistä merkittävällä osalla tilanne jatkui ja havaittiin uudelleen jopa neljästi.Hyperkalemia oli yleistä varsinkin potilailla, jotka potivat kroonista munuaistautia tai diabetesta tai joita hoidettiin spironolaktoni-verenpainelääkkeillä.Potilaiden korkeat kaliumtasot todennäköisesti vaikuttivat myös heidän ennusteeseensa, sillä hyperkalemia liittyi selvästi suurentuneeseen riskiin joutua sairaalahoitoon. Myös riski menehtyä seurannan aikana oli heillä suurempi kuin potilailla, joiden kaliumtasot olivat normaalit.Sydämen vajaatoiminnan hoitoon on viime vuosina saatu uusia lääkeryhmiä, jotka voivat vaikuttaa potilaiden kaliumtasoihin, joten nyt julkaistut tulokset ovat hyvin ajankohtaisia. Kaliumtasojen nousu on tiedetty ongelmaksi tätäkin ennen ja tulokset korostavat kaliumtasojen seurannan tärkeyttä varsinkin tietyissä potilasryhmissä.Tutkimus julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(Journal of the American Heart Association 2018;DOI:10.1161/JAHA.118.008912)http://doi.org/10.1161/JAHA.118.008912

(201865) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.