Kortisonivoiteiden eli paikallisten kortikosteroidien on pelätty haittaavan sikiön kasvua ja siksi niiden käytössä on oltu varovaisia raskauden aikana. Tuoreen tanskalaistutkimuksen perusteella voiteet eivät kuitenkaan vaikuta sikiön kasvuun, vaikka annokset olisivat suuria. Kortisonivoiteilla hoidetaan muun muassa atooppista ihottumaa.Tutkimus perustuu 60 000 kortisonivoiteita raskauden aikaan käyttäneen ja 240 000 verrokkinaisen rekisteritietoihin vuosilta 1997–2016. Naisille syntyneistä lapsista noin 9 prosenttia oli raskauden kestoon nähden pienikokoisia, mutta tapauksia oli yhtä paljon riippumatta siitä, oliko äiti käyttänyt paikallisia kortikosteroideja raskauden aikana. Eroja ei ollut myöskään lasten syntymäpainoissa. Tutkijat tarkastelivat myös kortisonivoiteiden voimakkuutta, mutta haittoja ei havaittu myöskään naisilla, joita oli hoidettu suuriannoksisilla voiteilla.Tutkimus julkaistiin JAMA Dermatology -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(JAMA Dermatology 2021;DOI:10.1001/jamadermatol.2021.1090)https://doi.org/10.1001/jamadermatol.2021.1090
(000.000) 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.