Lihavuusleikkaus todellakin ehkäisee diabetesta potevien hyvin lihavien potilaiden sydänsairauksia, tuore tutkimus vahvistaa. Samanlaisia havaintoja on tehty aiemminkin, mutta nyt saadut tulokset vahvistavat näyttöä entisestään.Tulokset julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä, ja niiden perusteella lihavuusleikkauksen läpikäyneen potilaan riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin tai aivoverenkiertohäiriöön oli noin puolet pienempi. Viiden vuoden seurannan aikana sairastui noin 2 prosenttia lihavuusleikkauksessa olleista, kun verrokeista sairastui noin 4 prosenttia. Tutkimukseen osallistui 5 300 lihavuusleikkauksessa ollutta ja 15 000 verrokkia. Verrokit olivat yhtä lihavia ja sairastivat diabetesta, mutta saivat vain tavanomaista hoitoa.Havainnot ovat tervetullut vahvistus lihavuusleikkausten tehokkuudesta diabetesta sairastavilla hyvin lihavilla potilailla. Usein pelkät elintapamuutokset ja lääkitys eivät riitä näiden potilaiden riskien pienentämiseen, joten leikkaushoito voi monille olla realistisempi vaihtoehto. Kaikkiin leikkauksiin liittyy kuitenkin aina komplikaatioiden vaara, joten ne eivät ole täysin vaarattomia. Potilaat joutuvat myös noudattamaan tarkkaa ruokavaliota loppuelämänsä.Suomessa lihavuusleikkauksia tehdään pääasiassa sairaalloisen lihaville potilaille, joiden lihavuus on jatkunut vähintään viisi vuotta ja joiden painoindeksi on yli 40. Tämä tarkoittaa 170-senttimetriselle henkilölle vähintään 116 kilon painoa ja 180-senttiselle yli 130 kiloa. Vaikeahoitoista diabetesta tai useita lihavuuteen liittyviä sairauksia potevia leikataan kuitenkin jo, kun painoindeksi ylittää 35.Uutispalvelu Duodecim(JAMA 2018;320:1570–1582) https://jamanetwork.com/journals/jama/article-abstract/2707461

(2018117) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.