Monilääkitys on etenkin iäkkäiden potilaiden ongelma, mutta lääkitysten purkamista ei kannata aloittaa ainakaan statiini-kolesterolilääkkeistä. Tuoreen italialaistutkimuksen perusteella statiinien lopettaminen voi suurentaa sydänoireiden, sairaalahoidon ja ennenaikaisen kuoleman vaaraa.JAMA Network Open -lehdessä julkaistu tutkimus perustuu 29 000 keskimäärin 77-vuotiaan seurantaan, jonka aikana viidennes potilaista lopetti statiinilääkityksensä. Kaikki potilaat käyttivät myös verenpaine-, diabetes- ja veren hyytymisen estolääkkeitä.Verrattuna kaikkia lääkityksiään jatkaneisiin statiinilääkityksen lopettaneet joutuivat sydämen vajaatoiminnan vuoksi sairaalahoitoon noin neljänneksen todennäköisemmin. Myös muut sydänoireet olivat yleisempiä, ja he menehtyivät runsaan kahden vuoden seurannan aikana hieman muita potilaita todennäköisemmin, tulokset osoittivat.Suomessa arviolta joka neljäs yli 75-vuotias käyttää vähintään kymmentä lääkettä. Monilääkityt sairastavat paljon, mutta samaa sairautta voidaan myös hoitaa usealla eri lääkkeellä. Monia lääkkeitä käytettäessä vaarana on muun muassa haittavaikutusten kasaantuminen. Tällöin haittavaikutuksia voidaan hoitaa uusilla lääkkeillä, mikä pahentaa tilannetta entisestään.Uutispalvelu Duodecim(JAMA Network Open 2021;4:e2113186)https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2021.13186
(000.000) 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.