Ihminen tarvitsee monia vitamiineja ja ravintoaineita pysyäkseen terveenä, mutta pilleripurkin sijaan ne kannattaa haalia ruoasta. Vitamiinipillerit ja ravintolisät eivät suo samanlaisia terveysvaikutuksia, tuore tutkimus osoittaa.Annals of Internal Medicine -lehden julkaisemat tulokset perustuvat yli 27 000 yhdysvaltalaisaikuisen seurantatietoihin, ja niiden perusteella riski menehtyä seurannan aikana oli pienin osallistujilla, jotka saivat riittävästi magnesiumia, A- ja K-vitamiinia ja sinkkiä.Tilanne kuitenkin muuttui, kun analyysissä huomioitiin ravintoaineiden lähde. Tällöin suotuisat vaikutukset näkyivät enää osallistujilla, jotka saivat vitamiininsa ja ravintoaineensa ruoasta. Ravintolisien liiallinen käyttö liittyi joissain tapauksissa myös suurentuneisiin riskeihin. Esimerkiksi runsaasti kalsiumlisiä käyttävät menehtyivät syöpään muita todennäköisemmin, mutta vastaavaa yhteyttä ei havaittu ruoasta saatavan kalsiumin kohdalla.Yhdysvaltalaisten tulokset olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta samanlaisia havaintoja on tehty myös aiemmin. Tutkimusten mukaan ravintolisien käytöstä ei ole juurikaan hyötyä keskeisten pitkäaikaissairauksien ehkäisyssä ja niiden tarpeeton syöminen voi jopa aiheuttaa terveysongelmia. Tutkimuksista on kuitenkin vaikea erottaa, kuinka suurelta osin vaikutukset johtuvat itse ravintolisistä ja kuinka paljon siitä, että terveysongelmia potevat usein käyttävät niitä enemmän. Vastaavasti terveellistä ruokavaliota noudattavat ovat usein muutenkin terveystietoisia, joten ruokavalion lisäksi heidän terveyshyötynsä saattavat johtua myös liikunnasta ja esimerkiksi savuttomuudesta.Uutispalvelu Duodecim(Annals of Internal Medicine 2019)https://annals.org/aim

(201948) 2019 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla