Riittävä uni edistää parantumista, mutta monet sairaalapotilaat valittavat nukkuvansa huonosti muun muassa henkilökunnan ja laitteiden äänten takia.

Hollantilaistutkijoiden tulokset ovat tervetulleita, sillä tätä ennen sairaalapotilaiden unta ja siihen vaikuttavia seikkoja ei ole juurikaan tutkittu. Tutkimus toteutettiin 39 sairaalassa, ja siihen vastasi 2 000 keskimäärin 68-vuotiasta potilasta.Potilaat kertoivat sairaalaunien jäävän noin puolitoista tuntia lyhemmiksi kuin kotona, minkä lisäksi he heräilivät useammin. Sairaalassa he myös heräsivät aamulla lähes tunnin tavallista varhemmin.Osa heräili vessatarpeen tai kipujen vuoksi, mutta suurin osa herätyksistä johtui henkilökunnan äänistä tai esimerkiksi laitteiden piippauksista. Potilaiden vastaukset olivat hyvin samansuuntaisia riippumatta siitä nukkuivatko he yksityis- vai yhteishuoneessa.Tulosten perusteella tutkijat uskovat, että potilaiden unta voitaisiin helposti parantaa yksinkertaisilla muutoksilla. He nostavat esiin esimerkiksi valaistuksen, henkilökunnan unihygieniakoulutuksen ja hiljaiset jalkineet sekä korvatulppien ja silmälappujen tarjoamisen potilaille. Myös äänekkäiden aamutoimenpiteiden myöhentäminen ja virtsaamistarvetta lisäävien lääkitysten ja hoitojen parempi ajoittaminen voisivat auttaa. Näiden muutosten tehokkuudesta ei tosin ole vielä tutkimusnäyttöä.Tutkimus julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(JAMA Internal Medicine 2018;DOI:10.1001/jamainternmed.2018.2669)https://jamanetwork.com/journals/jamainternalmedicine/fullarticle/2687528

(2018726) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla