Jalkojen suonikohjuista kärsivät voivat sairastua laskimoveritulppiin tavallista todennäköisemmin. Myös riski sairastua keuhkoveritulppiin ja ääreisvaltimotautiin on heillä suurentunut, tuore taiwanilaistutkimus osoittaa. Tulokset perustuvat 212 000 suonikohjuista kärsivän ja yhtä monen terveen verrokin rekisteritietoihin.
Suonikohjuja potevien riski sairastua laskimoveritulppaan kahdeksanvuotisen seurannan aikana oli viisi kertaa suurempi kuin terveiden verrokkien. Keuhkoveritulppa tai ääreisvaltimotauti kehittyi heille kaksi kertaa todennäköisemmin kuin verrokeille.Samantapaisia havaintoja on tehty aiemminkin, mutta yhteyden tarkkaa syytä ei tiedetä. On esimerkiksi mahdollista, että taustalla on yhteisiä riskitekijöitä, jotka altistavat suonikohjuille sekä sairastumisille. Suonikohjuja potevat saattavat olla alttiita myös sydämen vajaatoiminnalle.
Suonikohjuilla tarkoitetaan alaraajojen laskimoiden vajaatoimintaa. Vajaatoimintaan johtavat laskimoiden seinämissä tapahtuvat rakenteelliset muutokset ja laskimoiden läppien rappeutuminen. Suonikohjut näkyvät ihon läpi pullistuneina suonina, ja ne vaivaavat noin 20–30 prosenttia aikuisista.
Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA 2018;319:807–817) https://jamanetwork.com/journals/jama/article-abstract/2673551

(2018314) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla