Synnytyksen jälkeinen masennus voi pitkittyessään jatkua jopa vuosikymmenen, tuore tutkimus osoittaa. Riskit ovat suuret naisilla, joiden oireet ovat vakavia ja joiden masennus ei hellitä vuoden sisällä synnytyksestä. Lapsilla äidin pitkittynyt masennus näkyy muun muassa suurentuneena masennusriskinä ja kouluvaikeuksina.
Tulokset julkaistiin JAMA Psychiatry -lehdessä, ja ne perustuvat lähes kymmenentuhannen vuosina 1991–1992 synnyttäneen naisen ja lapsen pitkäaikaisiin seurantatietoihin.Kaikista haavoittuvaisimmassa asemassa olivat äidit, jotka potivat kohtalaisia tai pahoja masennusoireita 2 kuukautta ja vielä 8 kuukautta synnytyksestä. Monet näistä naisista olivat masentuneita vielä kymmenen vuotta myöhemmin. Heidän lapsillaan oli puolestaan neljä kertaa todennäköisemmin käytöshäiriöitä ja -ongelmia 3–4-vuotiaana ja kaksi kertaa todennäköisemmin heikkoa koulumenestystä 16-vuotiaana. Nämä lapset olivat myös muiden äitien lapsia todennäköisemmin masentuneita 18-vuotiaina. Vertailukohtana olivat äidit, joiden masennus oli ohimenevää sekä naiset, joilla ei ollut synnytyksen jälkeisiä masennusoireita.Tutkijoiden havainnot ovat tärkeitä, sillä niiden avulla voidaan paremmin tunnistaa äidit ja lapset, jotka ovat suurimmassa vaarassa. Vaikka myös lyhemmät masennukset pitää huomioida, erityisesti kannattaisi panostaa äiteihin, joiden masennusoireet jatkuvat vielä 8 kuukautta synnytyksestä.
Yli puolella synnyttäneistä äideistä ilmenee heti synnytyksen jälkeen muutaman päivän kestävää ja itsestään ohimenevää masentuneisuutta, mielialan vaihtelua, itkuisuutta, joskus ruokahaluttomuutta ja unettomuutta. Noin 10–15 prosentille kehittyy kuitenkin synnytyksen jälkeinen masennustila, joka on oirekuvaltaan vakavampi ja pitkäkestoisempi. Oireet lievittyvät usein itsestään 2–6 kuukauden kuluessa, mutta joillakin äideillä oireita voi esiintyä vielä vuodenkin kuluttua synnytyksestä.

Uutispalvelu Duodecim (JAMA Psychiatry 2018;DOI:10.1001/jamapsychiatry.2017.4363)https://jamanetwork.com/journals/jamapsychiatry/fullarticle/2670696

(201831) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.