Urheilijoiden riski sairastua eteisvärinä-rytmihäiriöön on muihin verrattuna yli kaksi kertaa suurempi, tuore katsaustutkimus osoittaa. Erityisesti tämä nähdään alle 55-vuotiailla.Tiedot käyvät ilmi katsauksesta, jossa analysoitiin 13 tutkimuksen ja 70 000 osallistujan tietoja. Osallistujista hieman alle 7 000 oli urheilijoita ja harrastivat esimerkiksi pyöräilyä, juoksua, uintia, hiihtoa tai jalkapalloa.Urheilijoiden riski sairastua eteisvärinään oli 2,5 kertaa suurempi kuin verrokkien, tulokset osoittivat. Alle 55-vuotiaat sairastuivat todennäköisemmin kuin vanhemmat, jotka hekin sairastuivat todennäköisemmin kuin verrokit, jotka eivät urheilleet. Käytännössä riski ei kuitenkaan ole kovin suuri, koska eteisvärinät ovat suhteellisen harvinaisia nuoremmissa ikäluokissa.Samansuuntaisia havaintoja on tehty aiemminkin ja eteisvärinän lisäksi äkilliset sydänkuolemat ja sydäninfarktit ovat jonkin verran yleisempiä urheilijoilla ja raskasta liikuntaa harrastavilla. Äkkikuolemien osalta riskit nähdään lähinnä keski-ikäisillä miehillä, joilla on riskitekijöitä entuudestaan. Havainnot eivät muuta sitä, että liikunta on valtaosalle ihmisistä vain hyväksi.Eteisvärinää potee joka kymmenes yli 65-vuotias. Alle 40-vuotiaista siihen sairastuu vuosittain noin yksi tuhannesta. Eteisvärinä suurentaa varsinkin aivoverenkiertohäiriöiden vaaraa ja aiheuttaa mm. sydämen tykytystä, hengenahdistusta ja väsymystä.Tutkimus julkaistiin British Journal of Sports Medicine -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(British Journal of Sports Medicine 2021;DOI:10.1136/bjsports-2021-103994)https://bjsm.bmj.com/lookup/doi/10.1136/bjsports-2021-103994

(000.000) 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla