Liian valoisassa huoneessa nukkuvat iäkkäät saattavat sairastua masennukseen muita todennäköisemmin, tuore japanilaistutkimus osoittaa. Samansuuntaisia havaintoja on tehty aiemminkin. Japanilaisten tutkimukseen osallistui 863 keskimäärin 72-vuotiasta kotonaan asuvaa miestä ja naista. Tutkimuksen alkaessa heillä ei ollut masennusta, mutta kahden vuoden seurannan aikana 73 alkoi potea masennusta.

Kun tutkijat mittasivat osallistujien makuuhuoneiden valotasot, he havaitsivat masennusriskin suurimmaksi osallistujilla, joiden makuuhuoneessa oli öisin yli 5 luksin valaistus. Verrattuna pimeässä huoneessa nukkuviin heidän sairastumisriskinsä oli noin kaksinkertainen. Viisi luksia voi huoneen koosta riippuen tarkoittaa esimerkiksi yhtä heikkotehoista lamppua. Täysikuu on noin 0,25 luksia.Jos japanilaisten tulokset pitävät paikkansa ja yhteys todella johtuu makuuhuoneen valoisuudesta, ainakaan iäkkäiden ei kannattaisi pitää yövaloa päällä nukkuessaan. Tulokset pitää kuitenkin varmistaa lisätutkimuksissa.Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Epidemiology 2018;187:427–434)http://doi.org/10.1093/aje/kwx290

(2018410) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla