Kuvat
Shutterstock

Keho ja mieli taltioivat järkyttävät tapahtumat niin tarkasti, että ne voivat palata mieleen täysin tuoreena vielä vuosikymmenien jälkeen. Järkytys voi virittää kuolemanpelon, joka haittaa hyvinvointia. Syntyneiden traumojen purkuun on onneksi monia menetelmiä.

Hengenvaarassa kehon puolustusmekanismit laukeavat itsestään kuin turvatyyny. On vain toimittava. Mieli taltioi järkyttävät tapahtumat. Näkymä, äänet ja tuntemukset voivat herättää vanhan kauhun. Sydän hakkaa, hikoiluttaa, suu kuivuu. Järkytyksen virittämä kuolemanpelko on jäänyt kehoon traumaperäisenä stressihäiriönä.

– Välttämättä itse ei edes tajua masennuksen tai kipujen johtuvan trauman aiheuttamasta kehon ylivireystilasta. Potilaat hyötyvät jo siitä, että ammattilainen sanallistaa heidän kehonsa tuntemuksia ja yhdistää ne traumakokemuksiin, sanoo psykiatri Päivi Maaranen.

  1. Pelkojen lievitykseen EMDR-silmänliiketerapiassa potilas näyttää vain seuraavan katseellaan terapeutin sormia. Hän tekee kuitenkin täyttä työtä palauttamalla mieleensä kokemuksensa ja siihen liittyvät uskomuksensa. Kun kokemus on nostettu pintaan, se haalistetaan kaksisuuntaisten silmänliikkeiden avulla. – Tällä poisherkistämisellä trauman häiritsevyys vähenee ja muisto etääntyy. Sen jälkeen potilaaseen juurrutetaan uusi, positiivinen uskomus, Maaranen sanoo.
  2. Kipujen kimppuun Trauma vaikuttaa kehoon autonomisen hermoston kautta ja siksi traumatisoituneet kärsivät monenlaisista kivuista ja jäykkyyksistä. Sensomotorisessa psykoterapiassa korjataan aistimusten ja liikkeiden yhteistoimintoja, häiriintynyttä tiedon- ja tunteidenkäsittelyä ja rikkoutunutta minätietoisuutta. – Lähtökohtana voi olla muisto, jonka aktivoitumista kehossa havainnoidaan ja työstetään nykyhetkessä. Potilas on voinut 50 vuotta sitten lapsena törmätä autoon. Sensomotorisessa psykoterapiassa kehollinen prosessointi tapahtuu osumapuolen kautta.
  3. Altistamalla rohkeaksi Tosi-tv:ssä harrastetaan pelolle altistamista. Hämähäkkejä heitetään hyönteiskammoisen iholle tai lentopelkoinen sysätään koneesta laskuvarjolla.  – Altistus on osattava tehdä terapeuttisesti oikeaan aikaan, ettei vain vahvisteta potilaan aiempaa traumaa, Maaranen sanoo. Altistamisesta edetään aina vaiheittain.
  4. Elämänlankaa pitkin ulos Narratiivisessa altistusterapiassa, NET, ihminen kuvailee elämänsä syntymästä nykyhetkeen. Konkreettisen elämänviivan avulla syntyy omaelämäkerta, joka käydään terapeutin kanssa lävitse. – NET on tehokas vaikeasti traumatisoituneille muun muassa siksi, että traumamuistot voivat olla kielellisesti vaikeasti tavoitettavissa, sanoo psykologian tohtori Kirsi Peltonen.
  5. Toimivat itsehoitomenetelmät Lievien traumojen hoitoon voi riittää asiasta puhuminen. Joku käsittelee kokemaansa meditoimalla, toinen NLP:llä. Se on mentelmä, jossa opetellaan ohjaamaan omaa ajattelua kielellisin keinoin. Oppia voi hakea vaikka kansalaisopiston kursseilta. Myös TRE on helposti opittava menetelmä, jossa hyödynnetään kehon luontaista tärinämekanismia. TRE:lla voi itsehoitona edistää oman traumaprosessinsa etenemistä. Senkin koulutuksia järjestetään ympäri Suomen.

Asiantuntijat: LT, psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti, EMDR-terapeutti Päivi Maaranen Kuopion Terapiakeskus ja psykologian tohtori, dosentti Kirsi Peltonen Turun yliopisto.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla