
Välttämättömät rasvahapot ovat saaneet nimensä ihan syystä. Ne ovat edellytys laihduttajankin elämän jatkumiselle.
Laihduttajiin pätee sama kuin muihinkin: päivittäisestä energiasta 25–40 prosenttia tulisi saada rasvasta. Rasvahappoja tarvitaan solujen rakennusaineeksi ja hermoston ja hormonitoiminnan ylläpitoon. Rasva myös sisältää vitamiineja ja edesauttaa rasvaliukoisten vitamiinien imeytymistä muistakin lähteistä.
Välttämättömiä rasvahappoja on kaksi: linolihappo (omega-6) ja alfalinoleenihappo (omega-3). Elimistö ei pysty itse valmistamaan niitä. Molempia saa järkevillä energiamäärillä vain hyvistä kasviöljyistä.
Laihtumisen edellytys on saada vähemmän energiaa kuin kuluttaa. Energianvähennys pitäisi tehdä muuttamalla ruokavaliota terveellisemmäksi ja pienentämällä annoskokoa, eikä nipistämällä hyvistä rasvoista. Laihduttajan kannattaa kuitenkin välttää kovia rasvoja.
Onko kevytlevite terveellisin vaihtoehto?
Ei ole. Kevyttuotteilla on paikkansa, mutta kasviöljyistä kannattaa valita se rasvaisin vaihtoehto.
Kasvirasvat ovat kaikkein energiapitoisimpia rasvanlähteitä. Päivittäin käytettävän rasvanlähteen valinnassa ei pitäisi kuitenkaan pihistellä energiasta vaan miettiä rasvan laatua.
Valitse siis kevytversion sijaan salaatinkastikkeeksi täysirasvainen kasviöljy tai levitteistä margariini, jossa on vähintään 60 prosenttia rasvaa.
Kevytversioita kannattaa suosia vain eläinperäisissä valmisteissa, kuten liha- ja maitotuotteissa. Niiden rasva on huonoa rasvaa, jota sopiikin karttaa.
Asiantuntija: ravitsemusterapian professori Ursula Schwab, Itä-Suomen yliopisto.
Ei ole olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että kovat rasvat olisivat edelleenkään mitenkään haitallisia. Liiallinen omega-6 sen sijaan on haitallista (mm. Minnesota coronary experiment).
Tuo kaloriteoria ei ole noin yksinkertainen. Jos vähentää reippaasti kaloreita ja "liikkuminen" pysyy samana tai kasvaa, niin pereusaineenvaihdunta laskee. Ihmisen sopeutuu vähemmille kaloreille eikä laihdu.
Esimerkkinä suurin, mahtavin ja kallein koskaan tehty satunnaistetu tutkimus WHI (Women's heath initiative), jossa naiset vähensivät energiaa 300 kcal/pvä, vaihtoivat kovia rasvoja kasvisöljyyn ja karttoivat punaista lihaa ja lisäsivät hilihydraattia rasvojen kustannuksella. Noin 7 vuoden jälkeen ei parannusta sydäreihin, ei diabetekseen, ei suolistosyöpiin, ei rintasyöpiin eikä painoon. Painon olisi kaloriteorian mukaan pitänyt laskea kymmeniä iloja, laski n. kilon verrokkeihin nähden. Ja naiset pitäytyivät tutkimuksen ajan erityisen hyvin dietissään.
Mutta jos laihtua haluaa, niin hiilihydraattia eli sokeria ja tärkelystä kannattaa vaihtaa rasvaan. Lihomisen ja laihtumisen avainasemassa ovat hormonit insuliini ja leptiini. Hiilihydraatin aiheuttama insuliinin nousu varastoi ylimääräisen energin varastorasvaksi ja samalla estää rasvan polton energiaksi, sekä insuliinin aiheuttama verensokerin lasku lisää nälkää. Lisäksi jatkuva korkea insulinitaso johtaa hyperinsulemiaan ja tätäkautta diabetes 2:seen. Leptiini puolestaan vaijuttaa näläntunteeseen.
Molenpien hormonien toiminta normalisoituu, kun vaihdetaan Swabbinkin suosittelemat sokerit ja tärkkelykset luonnolllisin rasvoihin (siis ei margariineihin eikä tehtaassa tehtyihin öljyihin kuten rypsäri), eli siirrytään vähähiilihydraattiseen elämäntapaan. Tieteellinen näyttö kertoo myös VHH:n ylivoimaisuuden: 06/2017 57:stä satunnaisteusta tutkimuksesta VHH oli 29 kertaa tilastollisesti merkitsevästi tehokkaampi, ja vähärasvainen suositusruokavalio 0 kertaa. Loput olivat tilastollisesti ei merkitseviä (VHH 19 vs. 7) tai tasapelejä 2 kpl.
Viimeisessä kappaleessa sanottiin, että levitteissä pitäisi olla vähintään 60% rasvaa? Itse en levitteitä käytä, mutta siitä huolimatta kiinnostaa, että miksi ???